(09) 3158 9154

tai s-postitse: asiakaspalvelu (ät) terapiatalonoste.fi

Nostetaan sinut kynnyksesi yli

Kriisi- ja traumaterapia

Kriisi- ja traumaterapia

Psyykkinen trauma aiheutuu, kun ihminen kohtaa tilanteen, johon liittyy oma tai toisen kuolema, fyysinen koskemattomuus kuten raiskaus tai seksuaalinen hyväksikäyttö, vakava loukkaantuminen, onnettomuus, väkivallan kohteeksi joutuminen tai ainoastaan näiden uhka. Trauma aiheuttaa dissosiaatiota, pelkoa ja turvattomuutta, syyllisyyden, voimattomuuden ja vihan tunnetta sekä voi johtaa itsensä vahingoittamiseen tai sen ajatuksiin. Trauma aiheuttaa erilaisia mielenterveyshäiriötä, kuten masennusta ja ahdistusta sekä joissain tapauksissa univaikeuksia ja keskittymishäiriötä. Jos oireet kestävät yli kuukauden voidaan puhua traumaperäisestä stressihäiriöstä. Traumaterapiassa kohdataan ja läpikäydään traumaattista tilannetta sekä työstetään selviytymiskeinoja. Yksi keino hoitaa traumaa on EMDR- eli silmänliiketerapia.

Psykoterapeutti Anja Wallin

Anja Wallin

Vantaa, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Merkittävä lähtökohta psykoterapian onnistumiselle on psykoterapialle asetetun yhteisen tavoitteen löytäminen asiakkaan ja terapeutin välillä.

Anja Wallin

Vantaa | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Palvelukielet: suomi

Minulla on pitkä kokemus kriisi-ja traumatyöstä julkisella puolella. Olen terapeuttina rauhallinen ja myötätuntoinen. Pyrin luomaan turvallisen ja läsnäolevan ilmapiirin tapaamisten aikana. Arvostan erityisesti asiakkaan omaa näkemystä itsestään koska hän on oman elämänsä paras asiantuntija. Olen huolellinen ja jämpti aikataulujen ja sopimusten suhteen.

Psykoterapeuttinen keskustelu asiakkaan kanssa on pääasiallisin menetelmäni Työssäni olen käyttänyt paljon myös ns. silmänliikemenetelmää EMDR (Eye Movement Desensitization and Reprosessing), joka joskus hämmästyttävällä tavalla vaikuttaa traumaattisiin muistoihin purkamalla niitä. Käytän työssäni myös kehoterapeuttisia menetelmiä, joiden avulla traumaattisten muistojen työstäminen on mahdollista kehon liikkeitä hyödyntäen.

Olen työskennellyt eri ikäisten aikuisten kanssa. Työtäni ohjaa ensisijaisesti yhteisen näkökulman ja kielen jakaminen asiakkaan kanssa.

Koulutus: Psykologian maisteri, psykoterapeutti, EMDR I-II
Erikoistuminen: Traumaattisten kriisien ja katastrofien erikoistumiskoulutus
Suuntaus: Kriisi- ja traumaterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Erilaiset kriisit ja traumatisoitumisen aiheuttamat vaikutukset
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Traumat ja elämänkriisit
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Marja Hynninen psykoterapeutti

Marja Hynninen

Pieksämäki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Pyrin psykoterapeuttina olemaan aidosti kuulevana, rauhallisena ja turvallisena rinnalla kulkijana.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Marja Hynninen

Pieksämäki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Otan vastaan uusia asiakkaita ensisijaisesti läsnä Pieksämäellä.

Pyrin psykoterapeuttina olemaan aidosti kuulevana ja turvallisena rinnalla kulkijana. Yhdessä uteliaasti tutkien, voimavaroja kasvattaen ja uusia selviytymiskeinoja löytäen asiakkaalle sopivan kokoisin askelin edeten. Olen terapeuttina tilaa antava, koska pidän tärkeänä, että asiakkaalla on tilaa ja aikaa kuunnella omaa sisäistä puhettaan vastaanotolla. Tämä ei tarkoita kuitenkaan passiivisuutta terapeuttina toimimisessa. Olen rauhallinen, salliva ja toivoa ylläpitävä. Elämän- ja työkokemus ovat opettaneet arvostamaan ja kunnioittamaan ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Haluan haastaa ihmisiä uskaltautumaan uteliaasti tutkimaan itseään, tilannettaan ja elämäntarinaansa.

Minulla on kolmenkymmenen vuoden työkokemus psykiatrisesta hoitotyöstä ja mielenterveystyöstä. Olen toiminut eri tehtävissä niin asiakastyössä kuin esimiestehtävissä ja kehittämistyössä. Ihmisten monenlaiset haasteet ovat tulleet minulle tutuiksi ja olen kouluttanut itseäni aktiivisesti. Olen valmistunut kriisi- ja traumapsykoterapeutiksi 2006 ja samoihin aikoihin kävin EMDR-koulutuksen. Voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi olen valmistunut 2019 keväällä. Tätä koulutusta hain koska olen kiinnostunut työelämän kysymyksistä. Masennuksen hoitoon liittyen olen perehtynyt CBASP-yksilöhoitomenetelmään ja interpersoonalliseen psykotetrapiaan.

Se mitä vastaanotoillamme teemme riippuu asiakkaan tarpeista ja yhdessä asetetuista tavoitteista terapialle. Pääsääntöisesti keskustelemme ja tutkimme yhdessä esille nousevia teemoja. Vastaanotolla voimme tehdä erilaisia harjoituksia jotka voivat olla myös kehollisia. Kiinnitän huomiota asiakkaan voimavaroihin ja vahvuuksiin, joita meillä kaikilla on. Ne vain voivat joskus olla piilossa elämän haasteiden takana. Ne kutenkin ovat niitä arvokkaita asioita joiden varaan on hyvä muutosta rakentaa. Vaikka terapeuttinen viitekehykseni on traumaterapia niin käytän eri menetelmiä ja eri viitekehyksien kautta tulleita työkaluja integratiivisesti aina sen mukaan mikä voisi asiakkaalle olla auttavaa. Kiinnostuksenani on ihmisten vaikeiden ja traumaattisten elämänkokemusten lisäksi myös työelämän kysymykset kuten työssä jaksaminen ja työuupumus.Kanssani voi tulla keskustelemaan myös olemisen ja elämisen pohdinnoista, selkeyttämään ja jäsentämään ajatuksia ja kokemuksia.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, terveystieteiden maisteri, voimavarakeskeinen työnohjaaja, EMDR-terapeutti
Suuntaus: Kriisi- ja traumaterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kiinnostuksen kohteet: Olen kiinnostunut asiakkaiden auttamisesta kohti parempaa elämänhallintaa, selviytymiskeinoja ja voimaantumista elämän vaikeissa ja traumaattisissa kokemuksissa ja masennus- ja ahidstusoireissa. Olen kiinnostunut työnohjaajataustani vuoksi myös työelämän kysymyksistä ja niiden mukanaan tuomista elämän haasteista.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys
EMDR

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Inga Järvinen

Inga Järvinen

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Työssäni korostuu voimavarojen etsiminen, tavoitteiden tutkiminen ja toiveikkuuden sekä erilaisten näkökulmien löytäminen.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Inga Järvinen

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Olen ratkaisukeskeinen vaativan erityistason psykoterapeutti (VET) ja minulla on monipuolinen kokemus terapiatyöskentelystä. Teen työtä eri ikäisten ihmisten kanssa ratkaisukeskeisellä työotteella. Työni lähtökohta on asiakkaan omat tavoitteet ja arvot. Työskentelemme yhteisellä matkalla kohti asiakkaan suuntaa ja päämääriä. Etsimme ja tutkimme yhdessä erilaisia näkökulmia ja voimavaroja elämän eri tilanteisiin ja vaiheisiin. Olen tukena matkalla kohti tulevaisuuden uutta suuntaa tai nykyisyyden vahvistamista. Terapia lähtee aina asiakkaan vahvuuksista ja voimavaroista. Tärkeää on toiveikkuuden syntyminen ja ylläpitäminen.

Istunnoissa työskentelen ratkaisukeskeisen viitekehyksen pohjalta. Muodostamme tavoitteita ja tutkimme niiden etenemistä esim. asteikon, ihmekysymyksen ja onnistumisten tutkimisen äärellä. Teemme myös yhdessä erilaisia harjoituksia sekä mielikuvamatkoja. Toiveikkuuden syntyminen on tärkeää yhteisen tutkimusmatkan aikana. Jotta voi auttaa toista ihmistä, täytyy myös syntyä myönteinen yhteistyösuhde.

Olen työskennellyt yksityisenä terapeuttina vuodesta 2007 lähtien. Tänä aikana olen työskennellyt eri ikäisten ihmisten kanssa eripituisissa terapiasuhteissa. Olen tehnyt paljon työtä myös lasten ja nuorten sekä perheiden kanssa perheneuvolatyössä ja koulukuraattorina. Lisäksi olen tehnyt kriisi- ja traumatyötä kymmenen vuoden ajan. Sovittelutyötä olen tehnyt pitkään - perhesovittelua, koulusovittelua sekä työyhteisösovittelua ja myös kouluttanut runsaasti sovittelijoita, sekä kouluihin että työyhteisöihin. Olen myös kouluttanut ratkaisukeskeisiä psykoterapeutteja tällä vuosikymmenellä. Lisäksi toimin työnohjaajana.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, kasvatustieteen maisteri, sosiaalityöntekijä
Erikoistuminen: Sosiaalityöntekijänä perheneuvolatyön erikoistumiskoulutus, kouluttautuminen kriisi- ja traumatyöhön, työyhteisösovittelijan koulutus ja kokemus
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöterapia
Kiinnostuksen kohteet: Ratkaisukeskeisyys, kriisi- ja traumatyö sekä työyhteisösovittelu ja sovittelu ylipäänsä. Ratkaisukeskeisen psykoterapian ja työyhteisösovittelun sekä työnohjauksen kouluttaminen. Lasten ja nuorten ongelmat.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Masennus
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Pakko-oireinen häiriö
Addiktiot
Ahdistus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Timo Järvinen

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Työskentelen yhdessä asiakkaan kanssa positiivisella otteella, tulevaisuuteen suuntautuen, menneestä oppien ja ratkaisuja etsien, tavoitteena asiakasta tyydyttävä elämä.

Timo Järvinen

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Asiakastilanne: vapaita aikoja voi tiedustella suoraan terapeutilta.

Olen työskennellyt psykiatrisena sairaanhoitajana OYS/psyk.klinikalla aikuisten ja nuorten osastoilla, tehden samalla perhe-, kriisi- ja psykoterapiatyötä. Yksityissektorilla olen toiminut esihenkilönä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien, sekä turvapaikanhakijoiden parissa. Työskentelen yhdessä asiakkaan kanssa positiivisella otteella, tulevaisuuteen suuntautuen, menneestä oppien ja ratkaisuja etsien, tavoitteena asiakasta itseään tyydyttävä elämä. Etenemme yhdessä asiakkaan kanssa pienin ja realistisin askelin, käytössä olevia voimavaroja hyödyntäen, tavoitteena saada onnistumisen kokemuksia ja lisää voimavaroja. Pienin askelin kohti ratkaisua!

Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, kriisityöntekijä, psykoterapeutti, perheinterventiokliinikko, kognitiivisen lyhytterapian perusopinnot
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia (nuoret ja aikuiset), vaativa lääkinnällinen kuntoutus (nuoret ja aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Traumat, elämänkriisit, ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakko-oireinen häiriö, työuupumus, parisuhdeongelmat, vanhemmuus, perhe, uupuminen, suru, Aspergerin oireyhtymä, työ​nohjaus
Palvelut: Kriisiapu, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Autismi/asperger
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Pakko-oireinen häiriö
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti

Kaisa Kantola

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Autan elämän kriisien kohtaamisessa ja niistä selviämisessä myötätuntoisella ja asiakasta arvostavalla työskentelyllä yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Kaisa Kantola

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Olen rauhallinen ja myötätuntoinen terapeutti. Ratkaisukeskeisenä etsin asiakkaan kanssa keinoja elämän hallintaan ja vaikeuksien voittamiseen. Asiakkaan kunnioittaminen oman elämänsä asiantuntijana on minulle tärkeää. Annan kaiken osaamiseni asiakkaan käyttöön. Tunnen myös rajani, ja jos koen, että asiakas hyötyisi toisenlaisesta terapiasta, kerron sen kyllä asiakkaalle. Ainoa tavoite on auttaa asiakasta toipumaan ja elämään mahdollisimman laadukasta elämää. Vuosien saatossa olen saanut asiakkailta palautetta, että tapaamisissamme he rauhoittuvat ja kokevat olonsa turvalliseksi olla ja puhua elämästään. Asiakkaalla tulee olla luottavainen ja turvallinen olo.

Istuntojen lähtökohtana on rauhallinen ja kiireetön ilmapiiri. Keskusteluun perustuvassa terapiassa voidaan tehdä erilaisia harjoitteita, esim. hengitysharjoituksia. Jos asiakas on kokenut menetyksiä, vakavan sairauden tai ollut onnettomuudessa, kerron normaaleista, mahdollisista oireista ja annan keinoja oireiden hallintaan. Pidän aina huolta siitä, että asiakkaalla on riittävän hyvä olo istunnolta lähtiessään.

Minulla on kaksi vuotta traumatyönkoulutusta. Olen työskennellyt lasten ja perheiden kanssa yli kaksikymmentä vuotta. Lastensuojelussa olen työskennellyt nuorten ja perheiden kanssa kuusi vuotta. Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Kiinnostukseni kohteita ovat etenkin työuupumus, erilaiset elämän kriisit ja perheiden elämään liittyvät haasteet.

Koulutus: Psykoterapeutti, työnohjaaja
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Monikulttuurisuus, elämän kriisit ja niistä toipumaan auttaminen.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Mauri Kukkonen

Mauri Kukkonen

Helsinki, Kajaani, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Terapeuttina olen asiakasta arvostava, kuunteleva ja samaan aikaan aktiivinen sekä integratiivinen eli tavoitteena on löytää asiakkaalle sopiva työskentelytapa.

Mauri Kukkonen

Helsinki | Kajaani | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Olen psykiatrinen sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti ja perheterapeutti. Lisäksi olen kouluttautunut EMDR-terapeutiksi. Minulla on pitkä työkokemus psykiatrisesta hoito- ja terapiatyöstä aikuisten, nuorten sekä perheiden parissa. Pitkän työkokemuksen, koulutuksien ja asiakkaiden elämäntarinoiden myötä työskentelytapani on ratkaisukeskeinen ja yksilöllinen. Tärkeintä on asiakkaan ja terapeutin välinen vuorovaikutussuhde. Terapeuttina olen asiakasta arvostava, kuunteleva ja samaan aikaan aktiivinen sekä integratiivinen eli tavoitteena on löytää asiakkaalle sopiva työskentelytapa.

Työskentelymenetelminä käytän ratkaisukeskeisen, perheterapian, kognitiivisen, dialektisen käyttäytymis- ja EMDR-terapian menetelmiä. Myös erilaisia harjoituksia, kuvakortteja ja kotitehtäviä voidaan tarpeen mukaan hyödyntää. Erilaisista työskentelytavoista sovitaan yhdessä asiakkaan kanssa. Työskentely on tavoitteellista, käytännönläheistä ja asiakkaan voimavaroja huomioivaa. Terapiassa tutkitaan erilaisia näkökulmia ja ongelmaratkaisukeinoja sekä harjoitellaan uusia taitoja ja ajatusmalleja.

Työskentelen nuoruusikäisten yli 13-vuotiaiden, nuorten aikuisten ja aikuisten kanssa.

Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, psykoterapeutti, perheterapeutti, EMDR-terapeutti
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Nuorten ja aikuisten yksilö- ja perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (nuoret ja aikuiset))
Kiinnostuksen kohteet: Nuoret, nuoret aikuiset, ahdistuneisuus- ja masennushäiriöt, elämän kriisi- ja muutostilanteet, traumat, tunnesäätelyongelmat, psykoterapia
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Perhesuhdekriisit
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
DKT
EMDR
Addiktiot
Parisuhdekriisit
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Esa Kurki

Esa Kurki

Kouvola, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen KELAN ja VALVIRAN hyväksymä musiikkiterapeutti ja kognitiivinen psykoterapeutti. Käytän näitä sekä kriisi-ja traumapsykoterapian ja vibroakustiikan menetelmiä.

Esa Kurki

Kouvola | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Asiakastilanne: Muutamia KELA:n kuntoutusterapiapaikkoja vapaana rajoitetun ajan. Tiedustelut sähköpostilla.

Olen sekä aktiivinen että validoiva. Haluan rakentaa ymmärrystäsi suhteessa varhaisiin kiintymyssuhteisiin ja tunnelukkojen kehittymiseen sekä tutkin ajatus- ja toimintamallejasi erilaisten kognitiivisten välitehtävien kautta. Tutkimme myös erilaisia elämäntarinoita, miten ne peilautuvat musiikkiin, elämänkokemuksiin ja luovuuteen. Kannustan tunneilmaisuun ja terapiassa on mahdollista
tutkia ja jäsentää tunteitasi erilaisten musiikkiterapiamenetelmien kautta. Terapiassa olen turvallinen ja aikarajoista kiinnipitävä terapeutti.

Sovellan kognitiivisia reformulaatiotekniikoita: ABC päiväkirjatyöskentely, elämänkaarityöskentely, voimavarakeskeinen työskentely, skeematerapiaan liittyvä tunnelukkotyöskentely, DBT tekniikat, tarinankerronnan tekniikat, musiikillinen ilmaisu, musiikin kuuntelun menetelmät, tarvittaessa vibroakustiikan menetelmät, ahdistuksen hallinnan ja tunnesäätelyn menetelmät, kroonisen kivun kognitiiviset menetelmät, varhaisten kiintymyssuhteiden tutkiminen suhteessa tämän hetken ajattelu- ja toimintamalleihin. Sukupolvien yli liittyvien validaatioteemojen tutkiminen. GAS - menetelmät arviointityökaluina.

Olen käyttänyt työssäni erilaisia psykodynaamisia musiikkiterapiamenetelmiä n. 25 vuotta. Olen pitkälle koulutettu vibroakustinen terapeutti. Olen kouluttautunut ja kouluttanut GAS menetelmätaitoja. Kognitiivisia menetelmiä olen soveltanut n. 10 vuotta sekä sairaalan akuuttipsykiatriassa että KELA kuntoutuksessa. Erilaiset yksilö- ja ryhmäkuntoutusmuodot ovat vahvaa kokemusaluettani. Olen työskennellyt trauma-ja kriisipsykoterapian sekä narratiivisten tarinankerronnan menetelmin (tutkin aihetta väitöskirjassani). Pitkäaikainen kokemus masennus/ahdistus ja elämänkriisi sekä kroonisten kipupotilaiden terapiasta. Työskentelen mieluiten aikuisten 18 vuotta täyttäneiden kanssa. Työuupumus ja erilaiset elämänkriisit ovat kiinnostukseni kohteina. Erityisosaamisenani ovat musiikkiterapian menetelmät, narRatiikka, vibroakustiikka ja mindfulness erityisosaamisena.

Valmius keskustella hengellisistä ja kristillisistä teemoista ja arvoista.Valmius terapian aikana käyttää fysioakustista menetelmää psykofyysisenä rentoutuskeinona. Siitä merkittävää näyttöä viimeisen kahden kymmenen vuoden ajalta. Auttaa stressi,- työuupumus ja psykosomaattisen oirehdinnan helpottumiseksi.

Koulutus: Psykoterapeutti, filosofian maisteri, musiikkiterapeutti
Erikoistuminen: Erikoistumisopintoja (kriisi-ja traumapsykoterapia, ratkaisukeskeinen psykoterapia, narratiiviset opinnot, mindfulnesstaidot, vibroakustinen terapeutti) , tutkija (tohtoriopinnot Jyväskylän yliopistossa)
Suuntaus: Kognitiivinen, psykodynaaminen laaja-alainen musiikkiterapeutti.
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (lapset, nuoret, aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Tutkin integroitua kognitiivista musiikkipsykoterapiaa Jyväskylä yliopistolla
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Kirsi Taivalkoski

Kirsi Taivalkoski

Kuusamo, Pudasjärvi, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Otan vastaan uusia asiakkaita.

Kirsi Taivalkoski

Kuusamo | Pudasjärvi | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni.

Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityö), humanististen tieteiden maisteri (johtamisen psykologia), mielenterveyshoitaja, psykoterapeutti, EMDR-terapeutti
Erikoistuminen: Kriisi- ja traumaterapia
Suuntaus: Kriisi- ja traumaterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (lapset, nuoret ja aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Traumat, mielenterveyden ongelmat, ihmissuhteisiin ja jaksamiseen liittyvät haasteet elämässä, työssä jaksaminen
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
Addiktiot
Psykoosit
Seksuaalisuus
Motivaatio-ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Satu Vannas

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutiksi valmistuva, EMDR-terapeutti

Olen traumapsykoterapeuttiopiskelija ja EMDR-terapeutti. Tarjoan terapeuttista keskusteluapua lapsille, nuorille ja aikuisille. Olet sydämellisesti tervetullut!

Satu Vannas

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutiksi valmistuva, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Terapeuttina olen turvallinen, tilaa antava ja asioita yhdessä pohtiva. Työotteeni on kuunteleva ja asiakkaan kokonaisvaltaista hyvinvointia aktiivisen lempeästi tukeva. Työskentelyssäni korostuu kokemus nykyhetkestä, jota lähestyn asiakastyössä herkästi ja arvostavasti, läsnäollen ja asiakkaan vierellä kulkien. Ihmisten välinen vuorovaikutus, aito kohtaaminen ja uskallus inspiroivat minua. Minulle tärkeää on toivoa, unelmoida ja tehdä tavoitteista yhdessä totta. Minulle on tärkeää luoda kohtaaminen, jossa voit olla omana itsenäsi, tulla sellaisena, kun olet.

Terapiatyössäni keskiössä on traumapsykoterapeuttinen työskentelyote ja vaiheorientoitunut hoitomalli. Kehollinen työskentely ja erilaiset stressinhallinnantekniikat ovat vahvaa osaamisaluettani. Terapia käynnistyy yhteisten toimintatapojen sopimisella ja tutustumisella. Terapiaistunnossa on mahdollista löytää turvaa ja tukea haastavissa elämäntilanteissa keskustellen ja sopivassa tahdissa asioita avaten. Erilaiset rauhoittumisen ja stressinhallinnantekniikat luovat pohjaa ja turvaa työskentelylle. Vakauttavat ja erilaiset keholliset harjoitteet sekä luovat menetelmät vahvistavat nykyhetkessä olemista. Tunteiden tunnistaminen ja tunnetyöskentely ovat myös keskiössä. Mahdollisia asiakkaan stressaavia elämänkokemuksia lähestytään turvallisesti ja askel askeleelta. Psykoterapeuttiselle prosessille annetaan aikaa. Luottamus, avoimuus ja autenttisuus kasvavat yhteistyön syventyessä. Tavoitteena on huomioida terapiassa koettuja oivalluksia sekä vahvistaa asiakkaan toimijuutta arjessa.

Koulutukseltani olen kasvatustieteen maisteri ja erityisluokanopettaja. Työkokemusta minulla on kymmenien vuosien ajan lasten, nuorten ja erilaisten perheiden parista. Erityisesti nepsy-lapset ja nuoret sekä heidän perheensä ovat lähellä sydäntäni. Opiskeluissani olen keskittynyt keho-mieliyhteyteen (hahmoterapiakoulutus Tanskassa ja sensomotorisen psykoterapian ensimmäiseen tasoon kuuluvat opinnot). Opiskelen tällä hetkellä traumapsykoterapeutiksi (lapset ja nuoret) ja valmistun huhtikuussa 2026. Tarjoan myös EMDR-terapiaa.

Työskentelen lasten, nuorten, perheiden ja aikuisten kanssa. Kiinnostuksenani on erilaiset elämän kriisit ja traumaattiset tapahtumat. Asiakkaan tarpeen mukaisesti voimme sopia yhdessä sekä lyhyt- että pitkäkestoisemmasta työskentelystä.

Koulutus: Kasvatustieteen maisteri (erityisluokanopettaja), EMDR-terapeutti
Erikoistuminen: Sensomotorinen psykoterapia, lapset ja nuoret sekä hahmopsykoterapia. EMDR-I.
Suuntaus: Traumapsykoterapia
Kela-oikeudet: Ei vielä, valmistuminen 04/2026
Kiinnostuksen kohteet: Olen kiinnostunut erilaisista elämän kriiseistä, yksilöllisistä ja kehityksellistä traumoista sekä kiintymyssuhteista. Olen utelias, miten kehollista työskentelyä voidaan psykoterapiassa käyttää rauhoittamaan hermostoa ja saattamaan asioita loppuun.
Palvelut: Keskusteluapu
Erikoisosaamisalue
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Susanna Sjöblom

Espoo, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Enbart distansmottagning. Jag är övertygad om att terapeutiska samtal kan vara till stor hjälp för den som vill hitta sig själv.

Susanna Sjöblom

Espoo | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, ruotsi

Enbart distansmottagning. Jag är övertygad om att terapeutiska samtal kan vara till stor hjälp för den som vill hitta sig själv och få lindring med sin inre, begränsande ångest.

Vain etävastaanotto. Uskon terapiakeskustelujen voimaan auttaa ihmisiä tulemaan omaksi itsekseen ja vapautumaan sisäisesti rajoittavista ahdistuksista.

Terapeuttina olen aktiivinen ja myötätuntoinen, mutta myös tutkiva ja analyyttinen. Pyrin turvallisessa ilmapiirissä selvittämään mikä on johtanut ihmisen kärsimyksiin, mikä niitä ylläpitää ja millä tavalla häntä voisi auttaa muuttamaan asioita jotta hän voisi voida paremmin. Minulla on vankka usko psykoterapian voimaan vapauttaa ihmisen omia kykyjä ja voimavaroja mahdollisimman hyvän elämän turvaamiseen.

Asiakas saa kertoa asioista jotka häntä painavat ja siitä millä tavalla ne saavat hänet voimaan huonosti. Tutkimme yhdessä ongelmien alkuperää ja ennen kaikkea sitä mikä niitä ylläpitää. Tuen asiakasta kokemaan ja ilmaisemaan tunteitaan ja ajatuksiaan vapaasti jotta hänellä olisi mahdollisuus kehittyä omaksi itsekseen ilman muiden ihmisten asettamia rajoituksia tai arvoja. Tuen asiakasta luomaan ja ylläpitämään omia rajoja muita ihmisiä kohtaan.

Minulla on pitkä kokemus psykoterapioista ihmisten kanssa jotka kärsivät ahdistuksesta, masennuksesta, työuupumuksesta, ongelmallisista ihmissuhteista sekä lapsuusperheessä ilmenneistä vaikeuksista johtuvista traumoista.

Työskentelen kaikenikäisten aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Kiinnostuksenani on kaikki asiat jotka liittyvät haasteeseen kasvaa omaksi itsenäiseksi erilliseksi ihmiseksi.

Koulutus: Sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti
Suuntaus: Psykodynaaminen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Työuupumus, kesken jäänyt itsenäistymis- ja individuaationprosessi, traumat, paniikkiahdistus, masennus
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Anne Frimodig

Joensuu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia, lyhytterapeutti)

Perhepsykoterapeutti (Kela/Valvira), pariterapeutti, kriisi-interventio-, sovittelu- ja perheneuvonnan erikoiskoulutettu, kognitiivinen lyhytterapeutti.

Anne Frimodig

Joensuu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia, lyhytterapeutti)

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen rauhallinen, myötäelävä ja tilaa antava. Tavoitteeni on luoda kanssasi luottamuksellinen terapiasuhde, jossa voit tuntea tulleesi kuulluksi yksilönä elämänhistoriasi ja arvomaailmasi hyväksyttävästi kohdaten.

Terapiassa edetään luottamuksellisesti ja juurisyitä yhdessä etsien, kun olet/olette hukassa sosiaalisten suhteiden, elämän valintojen ja suunnan kanssa. Tai kun etsit suhdetta itseesi, kumppaniisi ja tasapainoa ulkoisten vaatimusten ja omien tarpeiden välillä. Työelämän haasteet ja odotusten ristiriita voivat olla myös työskentelyn keskiössä. Olipa ongelma mikä tahansa, niihin löytyy aina ratkaisu.

Hyödynnän työssäni tunnekeskeisiä, ratkaisukeskeisiä sekä kognitiivisia menetelmiä sekä erilaisia harjoitteita. Mielen tunnelukot ja ylisukupolviset taakkasiirtymät voivat olla osana elämänhistoriasi tarkastelua. Annan tarvittaessa myös kotitehtäviä. Käyttämäni hyväksymis- ja omistautumisterapia (HOT) on todettu hyödylliseksi mm. ahdistuksen, masennuksen, itsetunto-ongelmien, stressin ja kroonisen kivun hoidossa. Tavoitteena on löytää elämälle suunta ja merkitystä.

Palvelen itsemaksavia, maksusitoumus- ja vakuutusasiakkaita. Tiedustelut erityisesti pitkien vakuutusasiakkaiden osalta [email protected]. Kela-terapiaa tarjoan perheille, joilla kuntoutuspäätös. Luokseni voit tulla kertakäynnille tai varata useamman ajan kerralla. Tapaan mielelläni toimistolla, mutta myös etävastaanotto on mahdollinen. Työskentelen yli 16-vuotiaiden kanssa.

Olen työskennellyt yli 20 vuoden ajan sosiaali- ja terveysalalla sekä perus- että hanketyössä mutta myös opetustyössä ja yliopistolla tutkijana. Lisäksi toimin asiantuntijana hallinto- ja käräjäoikeudessa. Koulutus- ja psykoterapiapalvelujen tuottajana olen toiminut vuodesta 2015.

Ota rohkeasti yhteyttä.

Koulutus: Yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiaalityöntekijä, sosionomi, psykoterapeutti
Erikoistuminen: Pari- ja perheterapia, kognitiivinen lyhytterapian erityispätevyys, kriisityö, perheneuvonta, esi- ja ammatillisten aineiden opettaja
Suuntaus: Pari- ja perheterapia, kognitiivinen lyhytterapia
Kela-oikeudet: Perheterapia
Kiinnostuksen kohteet: Vaikeudet pari- ja perhesuhteissa kuten eropohdinta, uskottomuus, seksuaalisuuden haasteet ja eritavoin kuormittavat elämäntilanteet kuten vanhemmuuden haasteet, kriisit ja traumaattiset kokemukset, sekä työhyvinvointi ja työssäjaksaminen. Ydinosaamistani terapiaosaamiseni lisäksi on myös lasten huoltajuus- ja tapaamiskysymykset ja sovittelutoiminta
Palvelut: Kriisiapu, Muut ammattilaiset, Pariterapia (itsemaksavat), Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat)
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Katja Lamminparras

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Teen yksilöllisesti terapiaa liikaa painottamatta suuntausta. Terapiassa pyritään yhdessä löytämään Sinun voimavarasi jaksaa eteenpäin.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Katja Lamminparras

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Vastaanotan asiakkaita heinäkuusta lähtien vain etävastaanotolla!

Pääsuuntautumiseni on kanssasi ratkaisukeskeinen terapia, teen kuitenkin yksilöllisesti terapiaa liikaa painottamatta suuntausta, mm. integratiivisia keinoja käyttäen. Terapiassasi pyritään yhdessä löytämään voimavarat jaksaa eteenpäin. Aluksi käydään läpi Sinun omat tavoitteesi ja toiveet terapian suhteen sekä odotuksesi terapeutilta. Terapia on keskustelevaa, vuorovaikutteista ja joustavaa. Olen elämänkokemukseni ja vaiheikkaan työtaustani kautta monenlaisten asiakkaiden elämänvaiheita ymmärtävä.

Voin antaa lyhyitä kotitehtäviä, toki nekin sovitaan Sinun kanssasi erikseen. Pyritään yhdessä löytämään ratkaisua Sinun ongelmiisi tämänhetkisen tilanteen pohjalta ja voimme käsitellä myös mennyttä elämää sen ollessa merkityksellistä.

Työskentelen yli 18-vuotiaiden kanssa. Kiinnostuksen kohteenani ovat ADHD, erokriisit, työpaikkakiusaaminen, koulukiusaaminen, masennus, ahdistus, seksuaalikysymykset, kriisit, traumat sekä tuki alkoholiriippuvuuteen ja arjen hallinnan vaikeuksiin.
Teen mielelläni terapiatyötä iltapainotteisesti sekä lauantaisin. Minulle sopivat sekä läsnä, että etätapaamiset. Paritapaamisemme toteutuvat läsnä vastaanottona ja tällöin tapaamisemme kesto on aina 1,5h.

Otan vastaan Kela-asiakkaita heinäkuun 2024 alusta lähtien vain kahden vuoden terapiajaksoille.

Lämpimästi tervetuloa!

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, seksuaaliterapeutti
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: ADHD, masennus, ahdistus, työpaikka- ja koulukiusaaminen, seksuaalisuus, elämänmuutokset, kriisit, traumat
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
ADHD
Autismi/asperger
Päihderiippuvuus
LGBTQ
Työnohjaus ja urakysymykset
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Narsismi
Rikoksen uhrit
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Tuula Orkas

Tuula Orkas

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Perheneuvolan sosiaalityöntekijä ja psykodynaaminen yksilöpsykoterapeutti. Kokemusta vanhempain tukemisesta ja työskentelystä lastensuojelun kanssa.

Tuula Orkas

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Olen kannustava ja positiivinen terapeutti. Yhdessä asiakkaan kanssa pohditaan, tutkitaan ja etsitään poispääsyä mahdollisesti jo pitkään jumittuneesta tilanteesta. Terapiassa edetään asiakkaan ehdoilla ja hänen tarpeitaan kuunnellen.

Välillä edetään harppauksittain ja välillä rauhallisempaan tahtiin. Välillä tulee myös takapakkeja. Pidän tärkeänä varhaisia vaiheita asiakkaan elämässä ja niiden vaikutusta nykypäivään. Tutkitaan ja pohdiskellaan asiakkaan kanssa tämän elämän kipukohtia ja selviytymistä elämän haasteista.

Monilla asiakkailla on koettuja traumoja elämässään. Uskon, että traumat jäävät kehoon. Traumoja voidaan kuitenkin purkaa kehollisilla menetelmillä mm. hengityksellä. Voidaan käsitellä myös tunnelukkoja, joita asiakkaalla voi olla.

Työskentelen aikuisten kela- kuntoutusterapiassa olevien asiakkaiden sekä itsemaksavien kanssa. Masennus- ja työuupumusasiakkaiden kanssa. Tapaan kriisi- ja trauma asiakkaita.

2

Koulutus: Sosionomi, psykoterapeutti
Suuntaus: Psykoanalyyttinen, psykodynaaminen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Masennus ja traumaattiset kokemukset, vanhempien tuki
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Susanna Pekki-Erikkilä

Espoo, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologian tohtori, ekonomi

Tukea kasvuun, muutokseen ja jaksamiseen – ammattilaisen rinnalla. Vastaanotolleni olet lämpimästi tervetullut juuri sellaisena kuin olet.

Susanna Pekki-Erikkilä

Espoo | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologian tohtori, ekonomi

Palvelukielet: suomi, englanti

Tukea kasvuun, muutokseen ja jaksamiseen – ammattilaisen kanssa

Etsitkö tukea työn, elämän tai oman identiteetin haasteisiin? Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni – olitpa johtaja paineiden keskellä, urapolkuasi pohtiva nuori, aikuinen tai haluat kehittyä ihmisenä.
Minulla on yli 30 vuoden kokemus sekä liiketoimintajohdon valmennuksesta että psykoterapiasta. Toimin sekä yksilöiden että ryhmien kanssa – lyhyissä sparreissa ja pitkillä terapeuttisilla matkoilla. Työotteeni on myötätuntoinen ja määrätietoinen.

Mitä voin tarjota?

Johtajille ja urasuunnan etsijöille:
Johdon sparraus ja brief coaching
Työnohjaus (yksilö- tai ryhmätasolla)
Apua uramuutoksiin, stressiin, uupumukseen tai itsen johtamiseen

Nuorille aikuisille ja elämän murroskohdissa oleville:
1–5 kerran lyhytterapiat tai pidempikestoinen työskentely
Apua ahdistukseen, univaikeuksiin, identiteetti- ja tunne-elämän kysymyksiin
Tukea neurokirjon tai sukupuolen moninaisuuden teemoihin

Menetelmät, joita hyödynnän:
Integratiivinen psykoterapia – työote mukautuu sinun tarpeisiisi
Brainspotting & mindfulness – tieteellisesti tutkitut työkalut mm. stressin ja traumojen käsittelyyn
NLP & hypnoosi – erityisesti vuorovaikutuksen ja IBS-oireiden hoitoon
Somatic Experiencing, EMDR & NET – keho-mieli -yhteyttä vahvistava työskentely mm. traumoihin ja PTSD:hen
Skeematerapia & minätilatyöskentely – kun haluat työstää tunne-elämän lukkoja tai tutkia itseäsi syvemmin
Kognitiivinen käyttäytymisterapia ja ACT-HOT – uuden aallon terapiamuodot käytännöllisesti
Tunnekeskeinen yksilö- ja pariterapia EFT

Ja vielä yksi juttu…
Vastaanotolla on niin sovittaessa mukana eläinavusteinen työparini koira(t). Eläinavusteisessa terapiassa olen kehittänyt menetelmän jolla hoidetaan häpeää eläinavusteisesti.

Psykoterapia 150 € per käynti
Lyhytterapia 180 € per käynti
Johdon sparri 220 € per käynti (lisätietoja sähköpostitse)

HUOM! Tutustumiskäynti 30 min 70€

Koulutus: Psykologian tohtori/ Fil.tri (University of London), ekonomi (USA), eläinavusteinen terapeutti (SFAAT), psykoterapeutti (ratkaisukeskeinen, Suomi)
Erikoistuminen: Neuropsykiatria (jatkokoulutuksessa)
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen, kriisi ja traumaterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kiinnostuksen kohteet: Neuropsykiatriset vaikeudet ja uupumustilat
Palvelut: Lyhytterapia, Muut ammattilaiset, Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat
EMDR
Perhesuhdekriisit
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Ingrid Johansson

Ingrid Johansson

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (perheterapia)

Olen lämmin ja tulevaisuuteen suuntautunut. Työskentelen ratkaisukeskeisin menetelmin ja pyrin konkreettisiin tavoitteisiin. Tervetuloa yksin tai läheisesi kanssa.

Ingrid Johansson

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (perheterapia)

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen lämmin, aktiivinen ja tulevaisuuteen suuntautunut. Työskentelen ratkaisukeskeisin menetelmin ja pyrin konkreettisiin ja voimavaraistaviin tavoitteisiin asiakkaiden kanssa. Pyrin irti lääketieteellisestä syy-seuraussuhdeajattelusta ja uskon siihen, että elämäntilannetta tai tunnetilaa voi helpottaa vaikka sen syytä ei suoranaisesti pystyisikään jäljittämään. Käytän fläppiä paljon ja ulkoistavaa keskustelua, jolloin päästään yhdessä asiakkaan kanssa tasavertaisesti tutkimaan asiaa (tilanne tai esim. olotilaa) ilman yksilöpatologisoivaa ylhäältä-alaspäin asennetta. Asioihin, joita ei voi muuttaa tuen näkökulman vaihtamisen taitoa. Pysähdyn tarkastelemaan tilanteita jolloin jokin ongelma on ollut vähäisempää ja tutkimaan asiakkaan kanssa sitä mikä silloin oli toisin. Pyrin löytämään keskustelusta pieniä eroja ja tarkentamaan niitä. Käytän monipuolisesti ratkaisukeskeisiä menetelmiä, jotka aktivoivat asiakasta. Traumojen tarkasteluun pysähdyn selviytymiskysymyksin ja vakauttavalla keskustelulla. Riippuvuuksiin hyödynnän myös DKT-peruskurssilla oppimaani tapahtumien ketjutusta ja taitojen harjoittelun tukea tarvittaessa viikkokortteja käyttämällä. Vaikeimmissa ihmissuhdeongelmissa käytän apuna myös theraplayterapian oppeja kiintymyssuhdeteoriasta ja tuen mentalisaatiossa.

Työkokemukseni on pitkäaikainen perheneuvolasta 18 vuotta, jossa työnkuva oli hyvin monipuolinen. Vahvuuteni on, että pidän erilaisista ja eri ikäisistä ihmisistä ja olen työskennellyt monipuolisesti niin yksilöiden (lasten ja aikuisten) kuin ryhmienkin kanssa ja uskon vuorovaikutuksen enkä asiantuntijuuden voimaan. Sosiologina, myös sosiologinen mielikuvitus ja ymmärrys yksilön suhteeseen yhteiskuntaan on eduksi. Työskentelen yksilöiden, parien ja perheiden kanssa.

Olen myös HUS palvelusetelintuottaja perheterapiassa.

Koulutus: Psykoterapeutti, theraplay terapia, ihmeelliset vuodet-vanhempainohjaus, kasvatus-ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutus, valtiotieteen maisteri (sosiaalityö), elämäntapataitovalmennus-koulutus
Suuntaus: Integratiivinen, ratkaisukeskeinen, voimavarakeskeinen
Kela-oikeudet: Pari- ja perheterapia
Kiinnostuksen kohteet: Erokriisit, parisuhdekriisit, perheväkivalta, tunteiden säätelyn ongelmat, vuorovaikutusongelmat, työuupumus, masennus, traumattiset elämäntilanteet, vanhemmuuden tuki
Palvelut: Lyhytterapia, Muut ammattilaiset, Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit
Erikoisosaamisalue
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Unihäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Pirkko Eronen

Pirkko Eronen

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen yksilö- ja perheterapeutti sekä työnohjaaja. Työotteeni on ratkaisu- ja voimavarakeskeinen.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Pirkko Eronen

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina minulle on tärkeää luottamuksellisen ja turvallisen suhteen luominen. Terapiassa edetään sinun ehdoillasi ja tahdillasi etsittäessä toimivia ratkaisuja kokemiisi haasteisiin. Lempeästi kannustaen haluan auttaa sinua löytämään uusia ajatusmalleja ja toimintatapoja.

Terapian alussa kartoitetaan elämäntilannetta ja asetetaan terapialle tavoitteet. Työskentelyssä tarkastellaan esimerkiksi vuorovaikutussuhteita, syy-seuraussuhteita ja niiden merkityksiä. Perheterapeuttina pidän tärkeänä myös oman perhehistorian ja ylisukupolvisuuden merkitystä.
Ratkaisu- ja voimavarakeskeisyys tarkoittaa työskentelyn painopisteen keskittyvän tähän hetkeen ja tulevaan.

Minulla on pitkä työkokemus aikuis- ja lastenpsykiatrialta yksilö- ja perhetyöstä. Kokemusta on kertynyt mm. neuropsykiatrisista oireista, kaltoinkohtelusta, sukupuoli-identiteettiin liittyvistä kysymyksistä, työhön ja opiskeluun liittyvistä haasteista, traumatyöskentelystä ja kriisityöstä.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Perheterapeutti, yksilöpsykoterapeutti, työnohjaaja
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen, perheterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (nuoret ja aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Työskentely parisuhteen haasteiden kanssa, traumaterapia.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Perhesuhdekriisit
Traumat ja elämänkriisit
Neurologiset ongelmat
ADHD
Autismi/asperger
Rikoksen uhrit
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Narsismi
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö
Päihderiippuvuus
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Pirjo Niittynen

Pirjo Niittynen

Tampere, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia, kouluttajapsykoterapeutti), työnohjaaja

Pyrin yhdessä tutkivan ja hyväksyvän ilmapiirin luomiseen. Silti tarvittaessa haastan pienin askelin epämukavuusalueelle kohti muutosta.

Pirjo Niittynen

Tampere | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia, kouluttajapsykoterapeutti), työnohjaaja

Palvelukielet: suomi

Minulla on yli 30 vuoden työkokemus ihmissuhdetyöstä lastensuojelussa, lastenpsykiatrialla, perheneuvolassa, psykiatrisessa sairaanhoidossa sekä tutkimuksen kentällä. Työskentelen psykoterapeuttina parien ja perheiden vuorovaikutuksen sekä yksilöiden sisäisen maailman kysymysten parissa. Tällä hetkellä työskentelen pääsääntöisesti aikuisten kanssa. Otan vastaan sekä itsemaksavia että maksusitoumuksella tulevia asiakkaita. Kela-oikeudet minulla on pari- ja perhepsykoterapiaan sekä vanhempainohjaukseen.

Työskentelyprosessi voi olla tarpeen mukaan lyhyt tai pitkä. Vastaanotolle tulon syynä voi olla akuutti kriisi, pitkäaikaisemmat vaikeudet tai muuten vain tarve pohtia elämäntilannetta, ihmissuhteita ja elämän suuntaa. Asiakkaitteni vaikeudet ovat liittyneet kriiseihin ja traumaattisiin elämäntilanteisiin, ylisukupolvisiin kysymyksiin, haasteisiin vuorovaikutuksessa, kasvatuksessa, vanhemmuudessa - myös erityisen tuen lasten ja nuorten vanhemmuus - vammaisuuteen, pulmiin parisuhteessa, eroprosessiin, masentuneisuuteen, uupumukseen, ahdistuneisuuteen, tunnesäätelyn vaikeuksiin. Olen työskennellyt myös erityisen vaativissa elämäntilanteissa elävien asiakkaiden kanssa.

Suuntaukseltani olen voimavarasuuntautunut ja dialoginen, mutta integroin työskentelyssäni joustavasti erilaisia oppimiani ajattelutapoja ja viitekehyksiä. Pyrin terapeuttina yhdessä tutkivaan, läpinäkyvään, hyväksyvään ja tilaa antavaan ilmapiiriin. Silti olen myös aktiivinen ja tarvittaessa haastan turvallisesti pienin askelin epämukavuusalueelle kohti muutosta.

Lisäkoulutusta olen hankkinut mm. psykoterapeuttien kouluttamisesta, työnohjauksesta, psykofyysisestä psykoterapiasta, psykofyysisestä hengitysterapiasta, traumojen vakautuksesta ja hoidosta, varhaisesta vuorovaikutuksesta, mindfulnesista, soveltavasta draamasta ja toiminnallisista menetelmistä, dialektisesta käyttäytymisterapiasta, läheisverkostojen kanssa työskentelystä sekä ryhmänohjauksesta huostaanotettujen lasten vanhemmille.

Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri, psykoterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti, sosiaalipsykologi, sosiaalityöntekijä, työnohjaaja, ryhmäohjaaja
Suuntaus: Voimavarasuuntautunut, dialoginen, narratiivinen, psykofyysinen
Kela-oikeudet: Pari- ja perheterapia, vanhempainohjaus
Kiinnostuksen kohteet: Kriisit, traumaattiset elämäntilanteet, haasteet vuorovaikutussuhteissa, ahdistuneisuus, uupumus, tunnesäätelyn vaikeudet, pari- ja perhesuhteet, erityisen tuen lasten ja nuorten vanhemmuus, vammaisuus, lastensuojeluun liittyvät kysymykset.
Palvelut: Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Pariterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat)
Erikoisosaamisalue
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Hanna Manninen

Hanna Manninen

Turku, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, lastenpsykiatrian erikoislääkäri

Olen psykoanalyytikko ja psykodynaamisen viitekehyksen kouluttajapsykoterapeutti. Hoidan lapsia, nuoria ja aikuisia.

Ei uusia asiakkaita. Ajanvaraus vain nykyisille asiakkaille.

Hanna Manninen

Turku | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, lastenpsykiatrian erikoislääkäri

Palvelukielet: suomi, englanti

Voit myös olla yhteydessä suoraan terapeuttiin sähköpostitse [email protected]

Pidän itseäni empaattisena, kuuntelemaan kykenevänä sekä rauhallisena terapeuttina, erikoislääkärinä ja ihmisenä. Luotan saamiini erinomaisiin koulutuksiin psykoterapiatyössä sekä muutenkin potilaiden ja ihmisten kohtaamisessa sekä pitkään työkokemukseeni. Olen kliinisesti eli potilaiden hoidossa erittäin kokenut, mikä tarkoittaa yli 3 vuosikymmentä lastenpsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa työryhmien johtajana ja sen lisäksi 15 vuotta psykoanalyytikon tai -terapeutin työssä omalla vastaanotollani. Tämä kaikki tekee myös nöyräksi omien taitojen rajallisuuden sekä ihmisten vaikeiden elämänkohtaloiden äärellä. Miellän psykoterapiatyön ammatillisesti hallittuna auttamisyrityksenä silloin, kun ihminen on omien kehitysristiriitojensa, oireidensa, elämäntilanteensa vanki ja haluaa itse tutkia mieltään ja löytää oivalluksia sisäisten ristiriitojensa ratkaisuun tai selvitä vaikeasta elämänvaiheesta. En pelkää ottaa esille vaikeita teemoja ja tiedän kykeneväni avoimeen ja rehelliseen kommunikaatioon.

Tapani työskennellä perustuu terapeutin ja potilaan välille rakentuvaan luottamukselliseen ja turvalliseen suhteeseen. Ymmärrys työskentelyä varten rakentuu keskustelusta. Tärkeintä on se, että potilas saa kertoa omassa mielessään olevista tunteista ja ajatuksista tai myös ruumiillisista tuntemuksistaan mahdollisimman vapaasti ja omalla tavallaan. Terapeutin tehtävä on auttaa kertomisessa kysymyksin, selventämällä, pukemalla sanoiksi. Työskentelyyn ei kuulu harjoituksia, tehtäviä tai toiminnallisuutta. Pidemmässä psykoterapiahoidossa potilaalla on hyvä olla erikseen oma hoitava lääkäri, joka vastaa esim. mahdollisista sairauslomista tai lääkehoidosta.

Ammatillinen osaamiseni kohdistuu erityisesti kaikenikäisten psyykkisen kehityksen esteistä ristiriidoista aiheutuviin oireisiin ja ongelmiin sekä niihin liittyviin vuorovaikutushäiriöihin lähimmissä ihmissuhteissa. 15 vuoden työskentely sekä erityisesti varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiakoulutus antavat erityisen valmiuden raskauden aikaisten ja varhaisen vuorovaikutuksen sekä varhaiskehityksen ongelmien hoitoon. Olen kiinnostunut ottamaan vastaan kaikenikäisiä ihmisiä, jotka haluavat apua hankalalta tuntuvaan elämäntilanteeseen tai psyykkisiin oireisiin tai ongelmiin.

Ei uusia asiakkaita. Ajanvaraus vain nykyisille asiakkaille.

Koulutus: Lastenpsykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti
Suuntaus: Psykoanalyyttinen, systeeminen, varhainen vuorovaikutus
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, perheterapia, varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapia, Kelan vaativa lääkinnällinen kuntoutus (lapset, nuoret, aikuiset, perheet)
Kiinnostuksen kohteet: Psykoanalyyttinen psykoterapia, psykoanalyysi aikuisilla, nuorilla ja lapsilla, lasten kehitysongelmat ja varhaisen vuorovaikutuksen aikaiset pikkulapsiperheiden ongelmatilanteet
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Ahdistus
Masennus
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Pirjo Niemi-Järvinen

Helsinki, Lahti, Vantaa, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Vakauttava kehotietoisuutta avaava pari- ja perheterapeutti, jolle ovat tuttuja vuorovaikutussuhteiden moninaiset haasteet.

Pirjo Niemi-Järvinen

Helsinki | Lahti | Vantaa | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Palvelukielet: suomi

Olen keskusteleva, asiakkaan kanssa yhdessä pohdiskeleva dialoginen terapeutti. Uskon parien ja perheiden vuorovaikutussuhteiden avaamisen ja yhteisen ymmärryksen lisäämisen kautta saataviin myönteisiin tuloksiin parien ja perheiden elämässä. Olen myötätuntoinen, kuunteleva ja myös aktiivinen vierelläkulkija ja ymmärryksen lisääjä. Uskon ratkaisujen avaimien löytämiseen asiakkaissa itsessään, yhdessä pohtimisen kautta. Kehotietoisuuden lisäämisen ja vakauttamisen keinoin tuon omaa osaamistani yhteiseen keskusteluun ja ymmärryksen lisäämiseen. Kaikella ihmisten välisellä toiminnalla on joku syy, joka usein liittyy vääristyneisiin molemminpuolisiin tulkintoihin. Näitä tulkintoja haluan olla avaamassa yhdessä asiakkaiden kanssa ja siten luoda uudenlaista ymmärrystä asiakkaiden elämään. Ymmärryksen kautta on mahdollisuus vaikuttaa vuorovaikutussuhteisiin ja siten lisätä asiakkaiden hyvinvointia.

Tapaamisen aluksi keskustellaan tavoitteista tapaamiselle ja edellisen tapaamisen herättämiä ajatuksia. Tapaamisilla tehdään kehollisia maadoittavia harjoituksia, luodaan yhteistä ymmärrystä mm.sukupuun ja elämänjanojen avulla, kuunnellaan itseä ja toista. Lisätään kehollisten tuntemusten ymmärrystä. Tehdään ymmärrystä lisääviä kotitehtäviä. Jokaisella kerralla arvioidaan tapaamisen oikeanlaisuutta juuri kyseisten asiakkaiden kohdalla ja kohdennetaan työskentelyä tarpeiden mukaan.

Olen vahvistanut pari- ja perheterapeutin osaamistani vuoden kestävällä traumakoulutuksella, samoin psykofyysisen psykoterapian koulutuksella. Minulla on myös työnohjaajakoulutus. Työskentelen parien ja perheiden kanssa. Kiinnostuksen kohteena on erilaiset vuorovaikutukselliset haasteet. Otan vastaan myös yksilöasiakkaita (itsemaksavat tai maksusitoumuksella)

Koulutus: Perheterapeutti, pariterapeutti, työnohjaaja, sosionomi
Erikoistuminen: Pitkä kokemus lastensuojeluun liittyvistä vuorovaikutuksellisista haasteista
Suuntaus: Narratiivinen, dialoginen, vakauttava kehotietoisuus
Kela-oikeudet: Pari- ja perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (perheet)
Kiinnostuksen kohteet: Parien ja perheiden vuorovaikutussuhteisiin liittyvät haasteet ja voimavarat
Palvelut: Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Pariterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat)
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Minna Tuominen

Minna Tuominen

Helsinki, Porvoo, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pariterapia)

Erityistason paripsykoterapeutti. Terapeuttinen viitekehykseni on integratiivinen ja tunnekeskeinen terapia (EFT). Vapaita aikoja Helsingissä ja Porvoossa.

Minna Tuominen

Helsinki | Porvoo | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pariterapia)

Palvelukielet: suomi, englanti

Terapeuttina olen lämmin, ystävällinen, sensitiivinen, perusteellinen ja tavoitteellinen. Terapiassa tutkimme asiakkaan kanssa yhdessä hänen menneisyyttään ja etsimme ratkaisuja tulevaisuuteen. Työotteeni on kysymyksillä eteenpäin suuntautuva ja otteeni on sillä tavalla aktiivinen. Toisinaan annan myös kotitehtäviä ja joskus vastaanotolla teemme myös toiminnallisia tehtäviä (kuten piirtämistä, maalaamista, tyhjän tuolin menetelmää). Terapiassa on tärkeää antaa asiakkaalle tilaa ja aikaa ja näin terapian rytmi määräytyy yhteistyössä asiakkaan kanssa. Vastaanotolla pyrin siihen, että potilas tulisi kohdatuksi, kuulluksi ja ymmärretyksi omana itsenään. Myötätunto ja sen kasvattaminen itseä kohtaan on terapiassa tärkeää. Vahvuuksiani ovat rauhallisuus ja turvallisen tilan luominen. Pidän tärkeänä, että asiakkaan kanssa yhdessä mietitty tavoite seuraa luonnollisesti terapiaprosessissa mukana. Terapiaprosessissa on pitkin matkaa tärkeää myös arvioida: Puhummeko oikeista asioista? ovatko ydinkysymykset löytyneet? Pohdinta ja pysähtyminen oman elämän äärelle siirtyvät näin myös arkeen terapiaistuntojen välillä ja terapiaprosessin jälkeen.

Terapiaprosessin aluksi kartoitamme yhdessä asiakkaiden kanssa heidän elämäntilanteensa ja mietimme, mihin suuntaan he toivovat muutosta. Yksi käyttämäni menetelmä on elämänviivatehtävän tekeminen. Elämänviivaa taaksepäin katsomalla tulee havainnollistua elämän taitekohdat, solmut, mutta myös onnelliset ajat. Tutkimusjaksolla alussa tulevat esille usein myös sellaiset asiat, joista asiakas ei ole ehkä ollut itse tietoinen, kuten mielestä piilotetut traumat tai dissosiaatiohäiriöt. Niiden sanoittaminen ja näkyväksi tuleminen on tärkeä osa tutkimusjaksoa. Alkukartoituksen aikana selviää, onko henkilöllä tai pariskunnalla tarvetta lyhyelle vai pitkäkestoisemmalle terapialle. Paripsykoterapiassa tunnekeskeisen paripsykoterapian parisuhteen kehän piirtäminen ja avaaminen auttaa myös pareja katsomaan tilannettaan etäämmältä. Terapiasuhde on nimenomaan yhteistyösuhde ja mielestäni on tärkeää kuulla, kokeeko asiakas itsensä turvalliseksi ja kohdatuksi. Onnistuneessa terapiaprosessissa tulevat näkyviksi myös aikaisemman elämän vaikeudet ja ne voivat heijastua vaikkapa kiukkuna ja epäluulona terapeuttia kohtaan. Olisi tärkeää, että asiakas saa terapiassa korvaavan kokemuksen ja voi turvallisesti osoittaa näitä vaikeita tunteita ja niitä voidaan yhdessä terapeutin kanssa käsitellä ja pohtia, mistä nämä reaktiot kumpuavat.

Opiskelen dialogis-voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi ja kauttani saa työnohjausta hintaan 50€ 45 min. Työnohjausta tarjoan sosiaali- ja terveysalan, kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille sekä hengellistä ja terapeuttista työtä tekeville.

Työskentelen aikuisten yli 18-vuotiaiden yksilöisen ja parien kanssa. Kiinnostuksenani ovat erilaiset elämänkriisit.

Koulutus: Psykoterapeutti, teologian maisteri, sosiaalikasvattaja, tarinateatteriohjaaja
Erikoistuminen: Tahaton lapsettomuus ja eksistentiaaliset kysymykset
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Pariterapia
Kiinnostuksen kohteet: Traumat ja dissosaatiohäiriöt, parisuhteen vuorovaikutus ja sen kehittyminen, tunnekeskeinen pariterapia, ratkaisukeskeiset hoitomuodot
Palvelut: Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Pariterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat)
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
ADHD
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
LGBTQ
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Autismi/asperger
Fobiat
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Narsismi
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö
Päihderiippuvuus
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Katariina Kähkölä

Tampere, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Olen pari- ja perhepsykoterapeutti. Integratiivinen koulutustaustani auttaa eri menetelmin suhdekriisien selvittelyssä ja vuorovaikutushäiriöiden läpikäymisessä.

Katariina Kähkölä

Tampere | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Palvelukielet: suomi

Elämässä tulee joskus eteen kriisejä ja niiden ratkaisemista yhdessä minulle lähimpien ihmisten kanssa. Olen Valviran laillistama pari- ja perhepsykoterapeutti. Integratiivinen koulutustaustani auttaa eri menetelmin suhdekriisien selvittelyssä ja vuorovaikutushäiriöiden läpikäymisessä. Psykoterapia on tavoitteellista hoitoa; asiakkaan ja terapeutin välille pyritään rakentamaan luottavainen yhteys ja katsomme yhdessä oireen taakse.

Terapeuttina työskentelen ensisijaisesti havainnoiden, arvioiden ja empaattisesti. Pidän tärkeänä että kaikki tulevat kuulluksi ja ymmärretyksi. Pari- ja perheterapiassa tutkitaan ihmissuhteita ja niissä esiintyviä vuorovaikutushäiriöitä. Tilanne kotona saattaa olla hyvin tulehtunut ja terapian avulla on mahdollista rauhoittaa tilannetta ja saada apua perhetilanteen selvittelyyn. Ei ole niin pientä tai isoa ongelmaa jonka kanssa ei voisi vastaanotolle saapua.

Pariterapiaan voi tulla muutoinkin kuin erokysymysten kanssa. On jaksoja jolloin perheenjäsen on liian lähellä, jaksoja jolloin tuntuu että tunnetason välimatkaa on liikaa.

Autan mielelläni sinua pääsemään Kelan korvaamien pari- ja perheterapiapalveluiden piiriin, joten voit olla minuun rohkeasti yhteydessä.

Koulutus: Psykoterapeutti, yhteiskuntatieteiden maisteri
Erikoistuminen: Pari- ja perhepsykoterapia
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Pari- ja perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (perhe)
Kiinnostuksen kohteet: Parisuhdekriisit, haastavat perhetilanteet, vanhempien haasteet lasten ja nuorten kasvun polulla
Palvelut: Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Pariterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat)
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Psykoosit
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Kristiina Rautakoura

Kristiina Rautakoura

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Terapiassa saat turvallisen tilan, jossa voit käsitellä merkityksellisiä asioita, ja pyrkiä parempaan itseymmärrykseen ja selviytymiskeinojen lisäämiseen.

Kristiina Rautakoura

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Palvelukielet: suomi, ruotsi, englanti

Tarjolla lyhytkestoisia pari- ja perheterapia-aikoja. Lisätietoa voi kysyä asiakaspalvelusta.

Minulla on pitkä kokemus sosiaali- ja terveysalan eri työtehtävistä monenlaisten asiakasryhmien kanssa. Aikuispsykiatrian lisäksi pisin kokemus on perheiden kanssa tehtävästä työstä, mm. nuoriso- ja lastenpsykiatriassa ja perheneuvolassa ja käräjäoikeuden sovittelijana lapsiasioissa. Olen työskennellyt lasten tunne- ja käyttäytymisen haasteiden, vanhemmuuteen liittyvän väsymyksen ja uupumuksen ja nuorten aikuisten stressin, masennuksen ja ahdistuksen ja elämänkriisien parissa.

Psykoterapiassa tavoitteena on oireiden lieventäminen, uudenlaisten merkitysten löytäminen ja sen myötä psyykkisen voinnin kohentuminen. Terapialla pyritään itseymmärryksen ja selviytymiskeinojen lisääntymiseen. Minulle on tärkeää, että saat terapiassa turvallisen tilan, jossa voit käsitellä merkityksellisiä asioita. Terapiassa painottuvat tämän hetken asiat ja tapahtumat, joissa heijastuvat myös elämän aiempien kokemusten merkitykset ja kysymykset. Työskentelyotteessani yhdistyvät dialogisuus ja voimavarakeskeisyys ja kognitiiviset menetelmät. Käynnit voivat olla pidempikestoista terapiaa tai lyhytterapiaa.

Autan mielelläni sinua pääsemään kelan korvaamien pari- ja perheterapiapalveluiden piiriin, joten voit olla minuun rohkeasti yhteydessä.

Koulutus: Sosiaalityöntekijä, valtiotieteiden maisteri (sosiaalipsykologi), psykoterapeutti
Suuntaus: Voimavarakeskeinen
Kela-oikeudet: Perhepsykoterapia ja vanhempainohjaus
Kiinnostuksen kohteet: Mieliala-asiat, jaksaminen, ahdistuneisuus, masennus, parisuhdeongelmat, vanhemmuuden tuki, monikulttuurisuus. Vastaanotolle voi tulla äkillisiin kriiseihin, ihmissuhteisiin tai kuormittavaan elämäntilanteeseen liittyvissä kysymyksissä.
Palvelut: Pariterapia (itsemaksavat), Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat)
Erikoisosaamisalue
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Addiktiot
Ahdistus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Unihäiriöt
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Birgitta Ojala

Birgitta Ojala

Kuusamo, Oulu, Pudasjärvi, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Perheterapeuttina teen mielelläni työtä koko perheen kanssa. Pohdimme yhdessä suhteita ja vuorovaikutusta ja mietimme, miten haluamaanne muutosta saadaan aikaan.

Birgitta Ojala

Kuusamo | Oulu | Pudasjärvi | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Palvelukielet: suomi, englanti

Asiakastilanne: myös omakustanteiset lyhytterapiat ja kriisikäynnit onnistuvat.

Työskentelen mielelläni koko perheen kanssa niin, että lapset ja muut sinulle merkitykselliset ihmiset ovat mukana terapiassa. Pohdimme yhdessä perheenjäsenten välisiä suhteita ja vuorovaikutusta. Yritämme yhdessä ymmärtää ja kohdata haasteita ja löytää voimavaralähtöisiä keinoja ja ratkaisumalleja. Pariterapiassa pari pohtii parisuhteen haasteita ja kipeitä asioita etsien niihin ratkaisuja tai parisuhteen päättyessä pari selvittelee yhteiseen vanhemmuuteen liittyviä asioita ja sopii lapsiin liittyvistä käytännöistä ja suhteen ylläpitämisestä. Pariterapiassa kohtaan teidät tasavertaisesti ja etsien yhteistä ymmärrystä keskustellen, syyllistämättä tai tuomitsematta ketään. Terapiaprosessi on yhteinen matka, jossa saan terapeuttina kulkea mukananne lyhyen tai pidemmän aikaa elämän pienissä tai suuremmissa käännekohdissa. Olen käytettävissä myös työnohjaajana. Minulla on pitkä työkokemus sosiaali- ja terveysalan erilaisista tehtävistä, myös esimiestehtävistä.

Autan mielelläni sinua pääsemään Kelan korvaamien pari- ja perheterapiapalveluiden piiriin, joten voit olla minuun rohkeasti yhteydessä.

Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityö), psykiatrinen sairaanhoitaja, kriisityön koulutus, pykoterapeutti, työnohjaaja, lyhytterapeutti
Suuntaus: Pari- ja perheterapia, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Kela-oikeudet: Pari- ja perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (perheet), vanhempien ohjauskäynnit osana nuoren omaa psykoterapiaa
Kiinnostuksen kohteet: Parisuhteen haasteet ja kriisit: esim. tunneyhteys, vuorovaikutus, uskottomuus, riippuvuudet, eron harkintavaihe tai eron jälkeinen käsittely, uupuminen, mielenterveyden ja neurokirjon haasteet, lapsettomuus, uusperhe. Perheiden haasteet ja kriisit: esim. lapsen / nuoren kasvu ja kehitys, mielenterveyden ja neurokirjon haasteet, uusperheen arki, vuorovaikutus, perhedynamiikka, arjen hallinta, perheenjäsenen sairastuminen tai menetys. Vanhempien ohjaus osana lapsen / nuoren omaa psykoterapiaa. Lyhytterapia omakustanteisesti tai vakuutusyhtiön maksusitoumuksella.
Palvelut: Lyhytterapia, Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Pariterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat)
Erikoisosaamisalue
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
LGBTQ
Seksuaalisuus

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Jenni Stenfelt

Turku, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti, YTM, VTM, sosiaalityöntekijä.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Jenni Stenfelt

Turku | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Työtavaltani olen aktiivinen, mutta annan tilaa pohdinnalle. Terapeuttina pyrin tavoittamaan, mikä kunkin ihmisen tilanteessa on olennaista, sekä yhdessä luomaan ymmärrystä, toivoa ja ratkaisuja parempaan elämään.

Työotteeni on integratiivinen, eli eri lähestymistapoja hyödyntävä. Sovitan työskentelyni kunkin asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin ja tavoitteisiin. Terapiassa käytettävät menetelmät valitaan yhdessä asiakkaan kanssa hänen tilanteensa ja toiveensa huomioiden. Työskentelyssä voidaan käyttää erilaisia menetelmiä ja harjoituksia, kuten mindfulness, tai keholliset menetelmät.

Aikuisten ohella olen työskennellyt lasten, nuorten ja perheiden kanssa, joten tapaamisilla voidaan tarkastella myös vanhemmuuteen ja perhesuhteisiin liittyviä kysymyksiä laaja-alaisesti.

Teen lyhyt- ja pitkäkestoisempaa psykoterapiaa. Tapaamiset läsnä tai etänä.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, yhteiskuntatieteiden maisteri, valtiotieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä
Suuntaus: Kognitiivis-analyyttinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat, kriisit ja niissä selviytyminen, elämänhallinnan pulmat, identiteettiin liittyvät kysymykset, itsetuntemuksen lisääminen, hyväksyvä ja tietoinen läsnäolo.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Persoonallisuushäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
LGBTQ
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Masennus
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Katriina Lyttinen

Tampere, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Psykoterapeuttina luon toivoa, autan asiakasta oivaltamaan ja löytämään omat vahvuutensa vaikeidenkin elämänkokemusten jälkeen. Kehollinen näkökulma on osa työtapaani.

Katriina Lyttinen

Tampere | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Uskon ihmisen elinikäiseen kasvuun ja muutoskykyisyyteen. Ihmisen hyvinvoinnin näen kokonaisvaltaisesti, jossa keho-mieli yhteyden sekä resilienssin vahvistaminen ovat merkittäviä osatekijöitä. Työotteeni on voimavarakeskeinen ja integratiivinen ja asiakkaan kohtaaminen on avointa, arvostavaa ja vastavuoroista. Terapeuttina olen lempeän jämäkkä, innostava, käytännönläheinen ja innovatiivinen.

Psykoterapiassa vahvistan asiakkaan toimijuutta, pystyvyysuskoa ja resilienssiä. Tuen asiakasta tunnistamaan omat tarpeensa ja tarvittaessa vahvistamaan omia rajojaan oman hyvinvointinsa näkökulmasta. Tutkimme opittuja uskomuksia, ajatusvääristymiä, jotka saattavat muokata ajattelua ja opettelemme muuttamaan itsemyötätunnon avulla vääränlaisia uskomuksia. Tunnetyöskentely ja tunteiden hallinta sekä vireystilan säätely kehollisin menetelmin on usein keskeistä. Keholliset menetelmät korostuvat erityisesti kriisin/trauman vakauttavassa vaiheessa.

Minulla on 20-vuoden työkokemus mielenterveystyöstä nuorten aikuisten ja työikäisten parissa. Olen työskennellyt niin psykiatrisessa sairaalassa, kuntoutuskodissa kuin työllisyyspalveluissa esimiestehtävissä ratkaisukeskeisen psykoterapeutin työn lisäksi. Sensomotorisen psykoterapian, MBB ja useampien lyhyempien traumakoulutusten myötä olen kasvattanut osaamistani kriisi/trauma työskentelyssä erityisesti kehollisin menetelmin. Olen myös työnohjaaja ja koulutan lyhytterapeutteja.

Työskentelen yli 18-vuotiaiden kanssa. Masennus, ahdistus, uupumus, kriisit/traumat, suru sekä minäkuvan haasteet ovat yleisimmät ongelmat, joilla asiakkaat ovat vastaanotolleni tulleet.

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, työnohjaaja, sensomotorinen psykoterapia level 1&2, lyhyitä traumakoulutuksia, motivoiva johtaminen-erikoistumisopinnot, mind & body bridging (MBB), eläinavusteinen valmentaja
Erikoistuminen: Sensomotorinen psykoterapia, traumat, kiintymyssuhteet
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Kehollisuus, kriisit ja traumat, eläinavusteisuus psykoterapiassa
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Parisuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Minna Hämäläinen

Seinäjoki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Terapeuttina minulle on tärkeää löytää yhdessä asiakkaan kanssa hänen voimavaransa ja arvomaailmansa sekä tarkoituksenmukaiset keinot elää niiden mukaan.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Minna Hämäläinen

Seinäjoki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapiatyöskentelyssä minulle tärkeintä on vastavuoroiseen luottamukseen ja aktiiviseen yhteiseen työhön perustuen löytää asiakkaalle juuri hänelle toimivat keinot elää haasteiden kanssa ja löytää niihin ratkaisuja. Terapeuttina olen lämminhenkinen, rohkaiseva ja aidosti läsnäoleva. Asiakkaani ovat kuvailleet minua myös rohkeaksi, huumorintajuiseksi ja aidosti kiinnostuneeksi. Terapiasuhteessa turvallisuus, arvostus, myötätuntoisuus ja luottamus ovat minulle tärkeitä arvoja.

Työotteeni on aktiivinen ja asiakasta osallistava, mutta aina asiakkaan valmiuksia, toiveita ja oman elämänsä tietämystä kuunteleva. Terapiatyöskentely pohjautuu asiakkaan tilanteen perusteelliseen kartoitukseen, jonka pohjalta sovin yhdessä asiakkaan kanssa selkeät tavoitteet. Tavoitteita arvioimme säännöllisesti terapian edetessä. Terapiatyössäni käytän näyttöön perustuvia tutkittuja menetelmiä kuten arvotyöskentelyä ja tietoisuusharjoituksia sekä hyvin konkreettisia taito- ja altistusharjoituksia. Terapian aikana työskennellään sekä tapaamisilla keskustellen ja erilaisia harjoituksia tehden, mutta myös itsenäisesti tapaamisten välissä kotitehtävien avulla. Tarvittaessa lähdemme yhdessä eri ympäristöihin harjoittelemaan haastavia tilanteita. Työskentely kanssani onkin ratkaisukeskeistä, tulevaisuuteen katsovaa, tavoitteellista ja jäsennettyä. Rohkaiseminen, myötätuntoisuus, asiakkaan voimavarojen vahvistaminen sekä aito läsnäolo ovat terapiani kulmakiviä.

Pohjakoulutukseltani olen sairaanhoitaja (AMK), suuntautumisena mielenterveyden hoitotyö. Olen työskennellyt yli 25 vuotta mielenterveystyön tehtävissä niin nuorten, perheiden kuin aikuisten ja pariskuntien parissa. Taustaltani löytyy myös ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin pätevyys sekä neurokognitiivisen käyttäytymisanalyysin koulutus.

Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni joko yksittäiselle käynnille, lyhytterapiaan tai KELA:n tukemaan kuntoutuspsykoterapiaan.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Sairaanhoitaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Elämänmuutos- ja kriisitilanteet, traumatyöskentely ja neuropsykiatriset haasteet
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Seksuaalisuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Päivi Myllylä

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Terapeuttina olen läsnäoleva, myötätuntoinen ja kuunteleva. Terapiaprosessissa panostan toimivaan, turvalliseen ja luottamukselliseen yhteistyösuhteeseen.

Päivi Myllylä

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen läsnäoleva, myötätuntoinen ja kuunteleva. Minulle on tärkeää, että asiakas voi kokea tulevansa nähdyksi ja kuulluksi sellaisena, kuin hän sillä hetkellä elämässään on. Panostan turvallisen ja luottamuksellisen terapeuttisen yhteistyön syntymiseen ja ylläpitämiseen. Työskentelyotteeni on asiakasta arvostava ja tilaa-antava. Olen rauhallinen, mutta jämäkkä.

Käyntien sisältö ja tavoitteet suunnitellaan yhdessä asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Integratiivinen viitekehys mahdollistaa moniteoreettisen näyttöön perustuvan työskentelyn, jossa menetelmät ja lähestymiskulmat valitaan joustavasti asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Käynneillä tutkimme yhdessä, mitä mielessäsi ja kehossasi tapahtuu. Työskentely tapahtuu aina asiakkaan rajoja kunnioittaen ja turvallisuudentunnetta vaalien. Asiakkaan asiantuntijuus omasta elämästään ja itsestään yhdistettynä terapeutin teoriatietoon ja ammatilliseen kokemukseen mahdollistaa tuloksellisen yhteistyösuhteen.

Olen taustakoulutukseltani psykiatrinen sairaanhoitaja. Minulla on pitkä, yli 15-vuoden, perusterveydenhuollon työkokemus aikuisten akuuteista mielialaan liittyvien haasteiden ja erilaisten mielialahäiriöiden hoitamisesta. Olen ollut kriisityön vastaavana useita vuosia ja työskennellyt vakavasti traumatisoituneiden kanssa. Olen käynyt EMDR I-II ja EMDR- kompleksinen traumakoulutukset sekä niihin liittyvät työnohjaukset.

Tarjoan myös potilas- ja asiakastyöhön kohdentuvaa yksilötyönohjausta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille integratiivisella orientaatiolla.

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Kriisit, traumat, kiintymyssuhteet, ihmisen mieli
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Psykoosit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Traumat ja elämänkriisit
EMDR
Kiintymyssuhteet
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Sari Kettunen

Tampere, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi, EMDR-terapeutti

Tärkeää on, että luonani tulet kuulluksi ja olosi on turvallinen. Toimiva yhteistyö avartaa näkökulmia, lisää toiveikkuutta ja luo pohjaa muutokselle.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Sari Kettunen

Tampere | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen rauhallinen, sensitiivinen ja läsnäoleva. Annan tilaa ja olen aktiivinen, tilanteen ja tarpeen mukaan. Kuulostelen ja kysyn, mikä juuri nyt on tärkeää. Uskon, että kukin itse tietää, mikä on hyväksi ja mitä kannattaa tavoitella, vaikka aina tavoitteiden nimeäminen ja niihin pyrkiminen ei ole helppoa. Terapiasuhde on kannatteleva ja luottamuksellinen yhteistyösuhde. Terapia etenee aina siinä tahdissa, joka tuntuu sopivalta. Terapiassa voimme tutkia ajatuksiasi ja kaikenlaisia tunteitasi ja samalla huomioida, miten nämä tuntuvat kehossasi - ja miten omaan olotilaan voi vaikuttaa. Terapiassa voit tarkastella toimintatapojasi, tunnistaa ja vahvistaa voimavarojasi ja pohtia, miten kokemus itsestäsi on mahdollisimman hyvä ja tasapainoinen.

Psykoterapian alussa hahmotellaan työskentelyn tavoitteita. Käymme läpi niitä odotuksia, joita sinulla on työskentelyä kohtaan. Voimme miettiä, millä lailla elämä on erilaista, kun terapia loppuu ja siitä on ollut sinulle toivomasi hyöty. Terapian kuluessa tavoitteita tarkistetaan ja tarvittaessa muokataan. Yksittäisen käynnin alussa voin kysyä, mistä on hyvä puhua. Puhumisen lisäksi voimme käyttää erilaisia toiminnallisia menetelmiä tai tehtäviä, jotka palvelevat tavoitteitasi. Voimme harjoitella tunnesäätelyä ja tehdä erilaisia mieltä tyynnytteleviä tai aktivoivia harjoituksia. Yhdessä sopien voimme käyttää myös EMDR-silmänliikehoitoa tunnetaakkojen purkamiseksi. Käynnin toteuttaminen myös koira-avusteisena on mahdollista.

Olen toiminut psykologina noin 30 vuoden ajan ja psykoterapeuttina 10 vuotta. Työkokemukseni on pääosin perheneuvolasta, jossa työskentelin lasten ja heidän vanhempiensa parissa. Tämän rinnalla olen tehnyt yksilöpsykoterapioita aikuisten kanssa. Psykoterapeuttinen lähtökohtani on voimavarasuuntautunut ratkaisukeskeisyys. Yhdistelen työskentelyssäni lisäksi muita matkan varrella kertyneitä oppeja ja menetelmiä kulloisenkin tilanteen mukaan.

Teen psykoterapiaa lähinnä aikuisten kanssa, mutta kaikenikäiset ovat tervetulleita vastaanotolleni. Tarjoan lyhyt- ja pitkäaikaista psykoterapiaa sekä yksittäisiä psykoterapeuttisia tukikäyntejä.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, psykologi, EMDR-terapeutti, psykofyysisen psykoterapian perusteet, kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutus sekä solmuja parisuhteessa -ohjaajan koulutus, traumakeskeinen lyhytpsykoterapeutti
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen, traumapsykoterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kiinnostuksen kohteet: Mielen hyvinvointi ja voimavarat; ajatusten, tunteiden ja kehon välinen yhteys; traumojen hoito silmänliiketerapialla pitkitetyllä altistamisella tai kognitiivisen prosessoinnin terapialla
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Traumat ja elämänkriisit
EMDR
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Sari Honkanen

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Olen aktiivinen kuuntelija ja keskustelija. Pyrin tekemään auttavia kysymyksiä ja tulkintoja. Olen salliva ja myöntätuntoinen.

Ei uusia asiakkaita. Ajanvaraus vain nykyisille asiakkaille.

Sari Honkanen

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Palvelukielet: suomi, englanti

Olen suorituskykyyn (CEO, huippu-suoritukset urheilussa, akatemiassa ja työelämässä) ja psyykkiseen traumatisaatioon erikoistunut kognitiivinen- trauma ja EMDR-terapeutti. Olen aktiivinen kuuntelija ja keskustelija. Pyrin tekemään auttavia kysymyksiä ja tulkintoja. Olen salliva ja myöntätuntoinen, mutta pyrin myös haastamaan haitallisia ajatusmalleja ja aktivoimaan vaihtoehtoisia tulkintoja ja tarinoita itsestä ja maailmasta. Pyrin tukemaan adaptiivisen ja toimivan tiedon jäsentymistä ja vahvistamaan voimavaroja tavoitteellisesti mm. purkamalla asiakkaan kanssa yhteistyössä menneisyyden kahleita (traumat, skeemat ja haitalliset kognitiot) ja aktivoimaan asiakkaan sisäisen ja ulkoisen potentiaalin.

Istunnolla käytetään voimavaraistavia, vakauttavia ja aktiivisia työotteita ja menetelmiä kulloisenkin tilanteen sallimilla ja vaatimilla tavoilla. Käytössä ovat akuutin trauman ja PTSD:n purkuun soveltuvat EMDR ja keholliset mentelmät, ajatusten kanssa työskentely ja uskomusten käsittely. Erilaiset Coaching ja valmennustyön tekniikat ovat myös itselleni luontaisia käyttää. Lisäksi käytän mielelläni piirtämistä, SeeFar korttityöskentelyä ja liikettä keskusteluavun tukena. Myös ei sanallisia menetelmiä on käytössä. Menetelmät valitaan aina asiakkaan kanssa yhteistyössä.

Minulla on sertifikaatit integratiivisen kognitiivisen psykoterapiakoulutuksen lisäksi, sensomotorisesta (tasot I ja II) työotteesta, EMDR-työskentelystä (sekä perus että akuuttiprotokollat). Olen myös EMDR-työnohjaaja. Omaan on kokemusta kriisi- ja traumatyöskentelystä mm. Suomen punaisen ristin psykologien valmiusryhmässä työskentelystä. Työskentelen mielelläni nuorten aikuisten ja aikuisten kanssa. Työskentelen hyvin mielelläni englanniksi. Kiinnostukseni on erityisesti traumat ja traumatisaatio, jatkuva traumaattinen ja kuormittava stressi, CEO trauma ja muut työn ja organisaatioiden johtamisen haasteet, sekä ns. high performance ympäristöt kuten huippu-urheilu, akatemiinen työ ja muissa korkean vaatimustason tehtävissä selviytyminen ja menestyminen.

Ei uusia asiakkaita. Ajanvaraus vain nykyisille asiakkaille.

Koulutus: Psykologi, psykoterapeutti, sensomotorisen psykoterapian erikoistumiskoulutus, EMDR-terapeutti ja työnohjaaja, työterveyspsykologi
Erikoistuminen: Sensomotorinen psykoterapia ja EMDR
Suuntaus: Traumapsykoterapia, kognitiivinen, integratiivinen suuntaus (skeema-, mindfulnesspohjainen, dialektinen ja behavioraalinen kognitiivinen psykoterapia)
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Traumatisaatio mukaanlukien akuutti-interventiot
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
DKT
EMDR
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
LGBTQ
Seksuaalisuus
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Anne Tölli

Jyväskylä, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Olen psykoterapeutti sekä pitkän työkokemuksen omaava psykologi.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Anne Tölli

Jyväskylä | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Palvelukielet: suomi

Vastaanotolleni on turvallista tulla juuri omana itsenään. Kunnioitan tapaasi olla ja ilmentää sitä juuri sinun tavallasi. Työotteeni on aktiivinen, mutta samalla tilaa antava. Vahvuuteni ovat aitous ja helposti lähestyttävyys. Työtapani kulmakivenä on luottamukseen perustuva työskentelysuhde. Tärkeimpänä asiana pidän sitä, että koet tulevasi nähdyksi ja kuulluksi.

Työotteeni on integratiivinen tarkoittaen, että minulla on käytössäni monipuoliset keinot tukea ja auttaa sinua tavoitteissasi juuri sinulle sopivalla tavalla. Teen paljon töitä tavoittaakseni juuri sinun kokemuksesi. Tunteiden ja ajatusten kanssa työskentelyn myötä itsetuntemuksesi paranee eivätkä menneet asiat sekä oireet saa enää samalla tavoin otetta elämässäsi kuin aiemmin.

Vahvin osaamisalueeni psykologina on psykiatrian puolelta aikuisten ja nuorten aikuisten parissa työskentelystä. Tämän kokemuksen kautta minulla on vahva osaaminen etenkin psyykkisten oireiden kanssa työskentelyyn (mm. masennus, ahdistuneisuus, traumat ja elämän kriisit). Kokemusta minulla on myös perheneuvonnasta sekä kouluterveydenhuollosta.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, psykologi
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Masennus, traumat sekä elämän kriisit
Palvelut: Kriisiapu, Lyhytterapia, Psykologit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Persoonallisuushäiriöt
Parisuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Merja Pelto-Klemelä

Turku, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Minulla on yli 20 vuoden kokemus mielenterveystyöstä. Jokainen kohtaaminen on arvokas. Tavoitteena elämänhallinnan, mielekkyyden ja tasapainon saavuttaminen.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Merja Pelto-Klemelä

Turku | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen kuunteleva, tilaa-antava, rauhallinen ja keskusteleva. Minulle on tärkeää, että ihminen kokee tulleensa kuulluksi ja kohdatuksi sellaisena kuin on. Jokainen kohtaaminen on arvokas. Rohkaisen tutkimaan omia ajatuksia, tunteita ja käyttäytymistä sekä etsimään uusia toimintatapoja ja näkökulmia luottamuksellisessa ja tutkivassa yhteistyösuhteessa. Terapeuttina pyrin luomaan lämpimän ja turvallisen ilmapiirin. Huumori on myös sallittua.
Vahvuutenani on yli 20 vuoden kokemus aikuisten mielenterveystyöstä monenlaisten ,haasteiden ja asioiden parissa.

Asiakkaan kertomus ja kokemukset ovat terapian keskiössä. Ne määrittelevät terapian menetelmät ja sisällön ja erilaiset työtavat sovitaan yksilöllisesti kunkin asiakkaan tarpeiden mukaisesti yhteistyössä.
Työskentelen kognitiivisen terapian menetelmin. Niiden avulla voimme tutkia mm. ajattelutapoja sekä niiden yhteyksiä ongelmallisiin kokemuksiin, tunteisiin ja toimintaan. Käytän myös työssäni mm. skeematerapia- mielikuva ja mindfull-harjoitteita sekä tunteiden kanssa työskentely on keskeistä. Terapiassa saatetaan myös keskustelujen lisäksi harjoitella konkreettisia taitoja tai sopia kotitehtävistä, tai tutkia ns. elämän historiaa ja kiintymyssuhteita siitä miten nämä ovat vaikuttaneet minäkuvaan, toimintatapoihin ja vuorovaikutusmalleihin. Myönteinen palaute terapiassa on tärkeää.

Olen kognitiivinen psykoterapeutti , seksuaalineuvoja sekä psykiatrinen sairaanhoitaja. Ammatilliseen osaamiseeni on vuosien mittaan kertynyt muutama pidempi koulutus ja useita lyhyempiä koulutuksia mielenterveyden eri osa-alueilta. Koulutukset ovat kiinnostaneet koko urani aikana. Otan vastaan aikuisia, yli 18-vuotiaita yksilöterapia asiakkaita. Olen kiinnostunut erilaisista elämänkriiseistä, ihmissuhdeasioista, seksuaalisuudesta.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, seksuaalineuvoja, psykiatrinen sairaanhoitaja
Suuntaus: Kognitiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Kiintymyssuhteet, tunnetyöskentely, mielen ja kehon vuorovaikutus, elämänkriisit
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Seksuaalisuus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Unihäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Outi Ruishalme

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, työnohjaaja

Työskentelyni perustuu kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. Minulla on pitkä kokemus kriisityöstä ja johtamisesta.

Outi Ruishalme

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, työnohjaaja

Palvelukielet: suomi

Olen kognitiivisen käyttäytymisterapiaa toteuttava terapeutti. Olen aktiivinen terapiaprosessin aikana. Terapiaprosessi voi sisältää tapaamisia myös vastaanoton ulkopuolella esimerkiksi jos tarvitaan altistamista. Työskentely lähtee asiakkaan tilanteen ja tarpeiden kartoituksesta, jonka pohjalta yhdessä lähdetään etenemään. Työskentely sisältää harjoituksia esimerkiksi asiakkaan arjessaan tekemiä mielialan ja aktiivisuuden seurantaa tai tietoisuustaitoharjoituksia.

Istunnoilla kartoitetaan tilannetta ja sitä asiaa / niitä asioita, joiden vuoksi hakeuduit psykoterapiaan. Terapiassa käsittelemme asioita keskustellen yhdessä ja luomme yhteisen kuvan siitä, miten näet ongelmien liittyvän toisiinsa ja käyttäytymiseen ja toimintaan omassa arjessa. Terapiaprosessin tavoitteena on saada aikaan myönteistä muutosta elämäntilanteessa. Istunnoilla tehdään harjoituksia ja työskentelyyn kuuluvat usein myös kotitehtävät, joiden avulla muutosta alkaa tapahtua myös arjessa istuntojen ulkopuolella. Tavoitteena on myös saada lisää taitoja, jotka helpottavat erilaisissa tilanteissa ja auttavat elämään omanlaista ja omien arvojen mukaista elämää.

Olen koulutukseltani filosofian maisteri, psykoterapeutti ja työnohjaaja. Minulla on pitkä työkokemus kriisityöstä, johtamisesta sekä koulutuksen parista. Olen työskennellyt mm. kriisityön, lähisuhdeväkivallan teemojen kanssa, lastensuojelun ja vanhemmuuden kysymysten parissa. Olen kirjoittajana kolmessa kirjassa, joista kahta on käytetty oppikirjana sosiaali- ja terveysalalla.

Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Erityisesti uskoisin vahvuutena olevan seuraavien teemojen hoitaminen: traumaattiset kriisit, elämän kriisit, vakavat sairastumiset, äkilliset menetykset, masennus, ahdistus, itsetuhoisuus, yksinäisyys, paniikkihäiriö, työuupumus, itsetunto-ongelmat, unihäiriöt, murehtiminen.

Koulutus: Filosofian maisteri (kasvatustiede), psykoterapeutti
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Traumaattiset ja elämän kriisit, ahdistus, masennus, paniikkihäiriö, ihmissuhdekriisit, perhekriisit
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Sirpa Heinikangas

Pori, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Olen kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti (VET), sairaanhoitaja ja opettaja (KL). Työskentelen lasten, nuorten ja aikuisten kanssa.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Sirpa Heinikangas

Pori | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen aktiivinen ja tavoitteena on ymmärtää asiakkaan näkökulmasta tilanne ja sen ongelmat. Myötätuntoinen ja arvostava asenne liittyy tutkivaan ja asioita eteenpäin vievään otteeseen. Pitkän ja vivahderikkaan elämänkokemuksen kautta minulla on erilaisia näkökulmia, kokemuksia, teorioita ja tietoja ongelmatilanteiden käsittelyn taustaksi. Jokaisen ihmisen kohdalla toimiva ratkaisu on yksilöllinen, ja sen pitää sopia arjen tilanteisiin ja voimavaroihin, joita on käytössä.

Terapiatapaamisella käymme yhdessä läpi asiakkaan tilannetta, siihen vaikuttavia tekijöitä ja tavoitteita. Tavoitteiden asettamisen jälkeen mietimme niiden toteuttamiseen soveltuvat keinot, joiden avulla tavoite saavutetaan. Terapiatapaamisten välillä asiakas tekee arjessaan sovittuja harjoituksia/muutoksia, joiden vaikutusta tilanteeseen seurataan yhdessä.

Soveltuvat keinot valitaan niin, että asiakas kokee ne toimiviksia ja tarpeen mukaan niitä vaihdetaan, jos ei saavuteta tavoitetta. Hitaasti kiiruhtaminen tuo usein pysyvämmän myönteisen muutoksen arkeen.

Olen toiminut sairaanhoitajana, opettajana, projektityöntekijänä ja psykoterapeuttina. Minulla on yli kymmmenen vuoden kokemus lastensuojelusta ja aikuisten koulutuksesta sosiaali- ja terveysalalle sekä elämänhallinnan taitojen opetteluun. Olen kasvatustieteiden lisensiaatti ja tehnyt tutkimukseni ammatillisen osaamisen ja hyvinvoinnin vaikutuksesta arkeen. Psykoterapeuttina olen perehtynyt syvemmin paniikkihäiriön ryhmähoitoon, dialektisen käyttäytymisterapiaan nuorilla sekä trauman hoitoon (CBT ja EMDR).

Työskentelen lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Kiinnostuksen kohteenani on erityisesti vaikean elämäntilanteen ratkaiseminen yhdessä pala kerrallaan asiakkaan omien voimavarojen mukaan.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, kasvatustieteiden lisensiaatti, opettaja, sairaanhoitaja, EMDR-terapeutti (lapset, nuoret, aikuiset)
Erikoistuminen: Traumaterapia (KKT ja EMDR)
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (lapset, nuoret, aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Olen kiinnostunut ihmisen erilaisten ajattelu- ja toimintatapojen vaikutuksesta arjen hallintaan. Muutoksen teon pikkuaskeleet yhteisen suunnitelman avulla tuovat hyvinvointia ja myönteistä näkökulmaa oman elämän tilanteisiin.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
Addiktiot
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Perhesuhdekriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Raili Koistinen

Rovaniemi, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen avoin kaikille mahdollisuuksille toipumisesi tiellä. Arvostan tunteitasi ja ajatuksiasi. Olen rauhallinen, kuunteleva ja keskusteleva. Sydän on mukana työssäni.

Raili Koistinen

Rovaniemi | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina toimin tilanteen mukaan. Olen rauhallinen, keskusteleva ja tilaa antava. Psykoterapiassa pidän tärkeäni asiakkaan ja terapeutin välistä avointa, arvostavaa, tasaveroista vuorovaikutusta ja asiakkaan kuulluksi tulemista. Terapeuttina toivon voivani auttaa Sinua löytämään ratkaisuja haasteisiin luottamuksellisessa ja avoimessa vuorovaikutussuhteessa askel kerrallaan. Pyrimme rakentamaan yhdessä ratkaisuja ja luomaan tulevaisuus, jota haluat elää riippumatta siitä mitä menneisyydessä on tapahtunut.

Istunnoissa käydään läpi asiat jotka toimivat ja jotka eivät toimi. Käydään läpi asiakkaan toiveiden mukaisesti hänen pulmiin ja haasteisiin liittyviä tekijöitä ja tapahtumia. Pohditaan yhdessä uusia näkökulmia ratkaisujen löytämiseksi. Asiakkaan toiveet huomioiden voin antaa kotitehtäviä, joiden avulla asiakas saa itse oivaltaa tilanteeseensa vaikuttavia asioita. Istunnoissa voin käyttää myös voimauttavan valokuvan keinoja.

Peruskoulutukseltani olen psykiatrinen sairaanhoitaja, psykoterapeutti, työnohjaaja, seksuaaliohjaaja/neuvoja, koulutettu kriisityöntekijä.

Työskentelen mielelläni yli 16-vuotiaiden kanssa.

Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, työnohjaaja, seksuaaliohjaaja/-neuvoja, koulutettu kriisityöntekijä, psykoterapeutti
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Masennus, ahdistuneisuus, paniikkihäiriö, itsetunto ongelmat, elämänhallinta, työelämä/opiskelu, kriisit, ihmissuhde kriisit/ongelmat.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Psykoosit
Syömishäiriöt
Lapsettomuus
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Erja Vanhala

Erja Vanhala

Kouvola, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, työnohjaaja

Olen terapeuttina kuunteleva, pidän hyvin tärkeänä asiakkaan kohtaamista niin, että luottamuksen rakentuminen mahdollistuu.

Erja Vanhala

Kouvola | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, työnohjaaja

Palvelukielet: suomi

Minulla on voimavarakeskeinen ja arvostava työskentelyote, tulevaisuuteen suuntaaminen menneisyyden asioiden läpikäymisen rinnalla on tärkeää. Avoimuus ja kannustavuus kuvaavat tapaani työskennellä, nostan havaintojani keskusteluun yhdessä pohdittavaksi.

Liikkeelle lähdetään keskustellen, ja myös terapiassa eteneminen perustuu keskusteluun, vuorovaikutukseen. Alussa asiakkaan senhetkisen tilanteen ja merkityksellisten taustojen kartoittaminen on tärkeää. Erilaiset testit liittyen vaikkapa mielialaan, toimintakykyyn, erityishaasteisiin ja ahdistukseen kuuluvat etenemiseen, jotta löydetään työskentelylle tavoitteita. Toiminnallisuus ja itseilmaisun erilaiset mahdollisuudet (kuvanteko, tunnekortit, harjoitukset) asiakkaan tarpeiden mukaan ovat osa työskentelyä, samoin itsetuntemuksen lisääntymisen tueksi voidaan etsiä ja löytää puhumisen rinnalle muita tapoja.

Työskentelen nuorten, nuorten aikuisten ja aikuisten kanssa, kiinnostuksen kohteeni on terapeuttinen kohtaaminen kaikenlaisissa elämätilanteissa. Työnohjausprosessit sekä yksilö- että ryhmäohjauksina ovat mielestäni erityisen mielenkiintoisia.

Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, psykoterapeutti, työnohjaaja
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Nuorien ja nuorten aikuisten erilaiset mt-haasteet, syömishäiriöoirehtiminen, kaikenlaisen vanhemmuuden tukeminen, elämän kriisitilanteet, työssäjaksamisen tuki
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Syömishäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Neurologiset ongelmat
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
LGBTQ
Seksuaalisuus
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Tiina Surakka

Tiina Surakka

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Olen terapeuttina läsnäoleva, kohtaava ja asiakasta arvostava. Työskentelyssä keskeisintä on turvallisen ja hyväksyvän vuorovaikutussuhteen luominen yhdessä.

Tiina Surakka

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Työskentelyotteeni on asiakkaan tarpeen huomioon ottavaa, se voi olla tilaa antavaa, tutkivaa, haastavaa, leikkisää ja/tai myötätuntoista eläytymistä. Työskentelyssä on mukana kehon huomioiminen.

Kuuntelen minkä asian/ongelman kanssa tulet vastaanotolle. Kartoitamme aluksi tilannettasi. Tarjoan käyttöösi tietoni ja osaamiseni ja yhdessä, yhteistyössä suunnittelemme miten etenemme työskentelyssä ja mikä on työskentelyn tavoitteena. Työskentelemme riittävän turvallisesta nykyhetkestä käsin, sovitusti, keskustelun lisäksi esim. kehollisia tai toiminnallisia harjoituksia käyttäen. Sovitusti myös EMDR menetelmä voi olla työskentelyssä mukana.

Pohjakoulutukseltani olen AMK sairaanhoitaja ja työssäni olen kohdannut haastavissa, ja traumaattisissakin elämäntilanteissa olevia aikuisia, lapsia ja perheitä. Viimeisin työkokemukseni on mielialahäiriö osastolta ja poliklinikalta jossa mm. dkt on tullut tutuksi. Olen valmis EMDR terapeutti. Olen koulutukseltani myös Rosen terapeutti ja minulla on pitkä kokemus kehoterapiatyöstä joka osaltaan on pohjana keholliseen työskentelyyn.

Työskentelen aikuisten, yli 18-vuotiaiden kanssa. Otan vastaan yksilöasiakkaita. Kiinnostuksenani on mm elämän erilaiset kriisitilanteet, traumatyöskentely, kiintymyssuhdeongelmat ja vanhemmuuden haasteet.

Koulutus: Sairaanhoitaja, EMDR-terapeutti, psykoterapeutti
Suuntaus: Traumapsykoterapia (kehopainotteinen)
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Elämän kriisit, trauman vaikutukset
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
Addiktiot
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Motivaatio-ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Outi Kuusisto

Outi Kuusisto

Järvenpää, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, työnohjaaja

Olen kriisi- ja traumapsykoterapeutti, työnohjaaja sekä diakoni. Kiinnitän huomiota kehollisuuteen ja pyrin muutokseen niin uskomuksissa kuin kehon aistimuksissa.

Outi Kuusisto

Järvenpää | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, työnohjaaja

Palvelukielet: suomi

Tapaamisissa olen tilaa antava ja haluan kuulla kuntoutujaa. Tapanani on myös tehdä kysymyksiä ja ilmaista huomioitani. Ajattelen, että psykoterapia on prosessi, jonka aikana kuntoutuja ja terapeutti yhdessä tutkivat kuntoutujan elämää. Työssäni kiinnitän huomiota kehollisuuteen ja pyrin muutokseen niin uskomuksissa kuin kehon aistimuksissa. Turvallisuudentunteen takaaminen työskentelyssä on minulle tärkeää.

Tärkeintä istunnoissa on vuorovaikutus. Usein se tapahtuu keskustelemalla, toisinaan myös kiinnittämällä huomiota siihen, mitä kehossa tapahtuu. Tavoitteena on yhdessä tutkia sitä, mitä tapaamisessa tapahtuu. Kiinnitän huomiota ajatuksiin, tunteisiin sekä kehon aistimuksiin. Toisinaan annan kotitehtäviä ja harjotteita tukemaan alkanutta prosessia.

Työkokemukseni traumojen hoidossa ohjasi minua kehollisuuden huomioimiseen traumojen hoidossa. Olen suorittanut Sensomotorisen psykoterapiakoulutuksen tason kaksi. Tämä näkyy työotteessani. Kehon aistimukset ovat vahvasti mukana työskentelyssä. Pyrinkin muutokseen niin virheellisissä uskomuksissa kuin tarvittaessa kehon olotiloissa. Työskentelen aikuisten kanssa. Erityisesti minua kiinnostavat integraation tukeminen rakenteellisessa dissosiaatiossa, hengelliset kysymykset, myös hengellisen väkivallan kokemusten työstäminen, riippuvuudet, niin toipuvan kuntoutumisen tukeminen kuin päihdeperheissä kasvaneiden eheytymisen tukeminenkin sekä työssäjaksamisen kysymykset.

Uusia asiakkaita vain Järvenpäähän.

Koulutus: Psykoterapeutti, työnohjaus, sensoterapia
Suuntaus: Kriisi- ja traumaterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Erityisesti minua kiinnostavat integraation tukeminen rakenteellisessa dissosiaatiossa, hengelliset kysymykset, myös hengellisen väkivallan kokemusten työstäminen, riippuvuudet, niin toipuvan kuntoutumisen tukeminen kuin päihdeperheissä kasvaneiden eheytymisen tukeminenkin sekä työssäjaksamisen kysymykset.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
LGBTQ
Seksuaalisuus
Itsetunto ja itsevarmuus
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Matti Kontkanen

Matti Kontkanen

Helsinki, Kouvola, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Kognitiivis-analyyttinen psykoterapeutti, jolla monisuuntautunut koulutus. Sovellan terapiassa lisäksi vuorovaikutteisia ja traumaterapeuttisia näkökulmia.

Matti Kontkanen

Helsinki | Kouvola | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Terapeuttina olen aktiivinen ja kiinnostunut, myötätuntoinen, rauhallinen, asiakasta arvostava. Osaan antaa tilaa mutta myös tarvittaessa haastaa asiakkaan ajattelua. Vahvuuteni on viedä terapiaa eteenpäin määrätietoisesti. Keskityn terapiassa kunakin hetkenä esiin tuleviin kysymyksiin syvällisesti niitä analysoiden ja liittääen niitä yhdessä asetettuihin tavoitteisiin ja terapeuttsiiin teorioihin.

Aloitan terapian kuuntelemalla asiakasta ymmärtäen ja myötätuntoisesti sekä häntä terapiaan johtaneista elämää haittaavista oireista. Asiakasta paremmin ymmärtääkseni kartoitan hänen perhettään ja sukuaan mm. sukupolvisten traumojen paikantamiseksi. Asiakas saa myös kertoa elämäntarinansa johon nykytilanne sijoittuu. Muutamalla kyselytestillä kartoitetaan potilaan tarkempaa oirekuvaa ja elämänlaatua. Sen jälkeen asetetaan tavoitteet, menetelmät, aikataulu ja tavoitteiden mittarit. Työskentelyssä noudatan sitä että terapiaistunnon alussa asiakas saa kertoa mieltä sillä hetkellä painavat asiat, jotka käsitellään ensin. Sen jälkeen siirrytään tavoitteiden mukaisiin tehtäviin. Kognitiivisten menetelmien mukaan kartoitetaan ajatuksia ja ajatusrakenteita joita sitten erilaisilla harjoituksilla muokataan. Myös alitajuisiin ajatusrakenteisiin pyritään pääsemään käsiksi tunnereaktioita tutkimalla. Työskentelyssä käytetään keskustelua ja joskus kirjoitus- ja piirrustustehtäviä.

Työskentelen aikuisten kanssa. Erityisen mieluisia ovat olleet työuupumuksesta kärsivät, monikulttuuriset asiakkaat ja parit.

Koulutus: Master of Counseling, yksilöpsykoterapeutti, pari- ja perheterapeutti, työnohjaaja
Erikoistuminen: Pariterapia, traumaterapia
Suuntaus: Kognitiivis-analyyttinen, systeeminen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, pari- ja perheterapia
Kiinnostuksen kohteet: Stressi, traumat, psykofyysiset oireet
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Sari Sikkilä

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Terapeuttina olen empaattinen, läsnä oleva ja aito sekä minulla on vankka kokemus elämän haasteiden parissa työskentelystä. Teen myös EMDR-terapiaa.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Sari Sikkilä

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen empaattinen, läsnä oleva ja aito sekä minulla on vankka kokemus elämän haasteiden parissa työskentelystä.

Terapiassa mielestäni tärkeintä on vastavuoroinen, turvallinen ja luottamuksellinen terapiasuhde, jossa sinulla on turvallista tarkastella itseäsi ja kulkea kohti terapiallesi asettamiasi tavoitteita. Terapeuttina olen asiakaslähtöinen, aktiivinen, kannustava ja empaattinen. Pyrin vahvistamaan luottamustasi itseesi ja auttamaan sinua näkemään omat voimavarasi ja erityisyytesi sinulle sopivin menetelmin.

Terapian alussa kartoitamme yhdessä sinun toiveesi ja tavoitteesi terapialle, joita kohti lähdemme yhdessä kulkemaan. Terapiakäynneillä voit omien voimavarojesi mukaan käsitellä ja jäsentää omaa elämäntilannettasi keskustellen sekä lisäksi voimme tehdä erilaisia tehtäviä ja harjoitteita (esim. keholliset menetelmät, läsnäolo- ja vakauttamisharjoitukset). Sovitusti voimme käsitellä asioita EMDR-terapian avulla.

Työskentelen kouluikäisten lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Kiinnostukseni on trauma- ja kriisityöskentely, kiintymyssuhdehäiriöt, masennus- ja ahdistushäiriöt.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, EMDR-terapeutti, psykoterapeutti
Suuntaus: Traumapsykoterapia, vakavat kiintymyssuhdehäiriöt
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Perhesuhdekriisit
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
Kiintymyssuhteet
Pakko-oireinen häiriö
Parisuhdekriisit
Lapsettomuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Elisabeth Helling

Elisabeth Helling

Järvenpää, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Pitkä kokemus terapia- ja perheneuvolatyöstä, erityisosaaminen mm. elämänkriisit ja traumanhoito. Terapeuttina olen lämmin ja osallistuva, kiinnostunut sinun tarinastasi.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Elisabeth Helling

Järvenpää | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: ruotsi, suomi

Asiakastilanne: tarjolla aikoja lyhytterapiaan, lisätietoja voi kysyä sähköpostitse: [email protected].

Psykoterapiasuhde on kahden ihmisen välinen kohtaaminen, jossa terapeutti antaa tietonsa, osaamisensa ja tunnetaitonsa asiakkaalle, joka vuorostaan tuo yhteiseen käsittelyyn itselleen usein vaikeita ja satuttaviakin kokemuksiaan. Itse ajattelen, että psykoterapiasuhteen tärkeitä elementtejä ovat mm luottamuksen ja luottamisen rakentuminen, myötätunto, tiedon jakaminen anteliaasti, normalisoiminen, kunnioitus ja arvostus, lempeys, kärsivällisyys, hoiva ja huolenpito haavoittuneisuuden kokemuksia kohtaan. Tutkiminen, tunnistaminen ja tunnustaminen. Oman elämäntarinan syventäminen. Ihmisen näkeminen ja kuuleminen.
Toivon, että osaan tarjota tähän mielen ja kohtaamisen yhteiseen tilaan lämpimän läsnäolon, osallistavan ja aktiivisen tunnetyöskentelyn ja vuorovaikutuksen, näkökulmia ja vaihtoehtoja, tukea, toivon ilmapiirin. Tämä kaikki tekee psykoterapiasta mitä kauneinta tunnetyötä.

Psykoterapia on puhuen, sanoin, ajatuksin ja mielikuvin yhdessä tehtävää tunnetyöskentelyä sinulle tärkeiden kysymysten ja kokemusten ympärillä, sinun tunteiden ja toiveiden antamissa puitteissa.
Kartoitamme hyvinvointia ja mielen tasapainoa vahvistavia ja mahdollisesti heikentäviä arjen olosuhteita ja elämäntilannetta. Annamme tarvittaessa paljonkin aikaa kuormittavan tilanteen vakauttamiseen.
Pohdimme syy-seurausyhteyksiä, tarkastelemme uskomuksia ja ajatusmalleja, toimintatapoja, tunteiden tunnistamista ja säätelyä, automattisia reaktioita, tulkintoja itsestään ja muista.
Psykoterapian tavoite on kullekin omansa. Yleisesti voi kuitenkin ajatella, että psykoterapia lieventää tai poistaa jotain kielteistä sekä vahvistaa ja lisää jotain myönteistä ihmisen kokemusmaailmassa ja toimintakyvyssä. Usein terapia myös syventää itsetuntemusta ja itseluottamusta.

Työskentelen yksilöterapiassa aikuisten (yli 18-v) kanssa, tarjoan yksittäisiä käyntejä sekä lyhyt- ja pidempikestoista terapiaa. Perheneuvolatyöhön tarjoan myös työnohjausta.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, sosiaalityöntekijä
Erikoistuminen: Elämänkriisit ja vaikeat muutokset, traumaperäiset oireet ja häiriöt, lähisuhteiden ja perheen vuorovaikutusongelmat, vanhemmuuden tukeminen.
Suuntaus: Kriisi- ja traumapsykoterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vanhempien ohjauskäynnit
Palvelut: Kriisiapu, Muut ammattilaiset, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Perhesuhdekriisit
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Anne Virtanen

Anne Virtanen

Lahti, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Psykoterapeuttina haluan tukea asiakasta löytämään omia voimavaroja ja resursseja. Työskentelen mielelläni erilaisten elämänkriisien ja traumakokemusten parissa.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Anne Virtanen

Lahti | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Asiakastilanne: Minulla on oikeudet Kela-korvattaviin psykoterapioihin. Teen tällä hetkellä pääasiassa lyhytterapioita, kuten vakuutusyhtiöiden ja työterveyden korvaamaa tai omakustanteista psykoterapiaa.

Terapeuttina olen asiakaslähtöinen, myötätuntoinen rinnalla kulkija. Koen tärkeänä vastavuoroisen, turvallisen ja luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen löytymisen. Tärkeänä koen, että potilas saa kertoa kaikista tunteistaan ja ajatuksista mahdollisimman vapaasti. Tässä pyrin tukemaan potilasta löytämään sanoittamisen taitoja.
Haluan antaa potilaalle tilaa tutkia nykyisyyttään ja menneisyyttään sekä löytää vaihtoehtoisia ajatusmalleja ja toimintatapoja.

Käytän työskentelyssäni keskustelun lisäksi kehokeskeisiä ja skeematerapeuttisia menetelmiä.
Vakaan ja luottamuksellisen terapiasuhteen luominen on mielestäni terapiassa keskeistä.
Tunteita vakauttavaan työskentelyyn ja läpi terapiaprosessin liittyy olennaisena osana kehollisuuden huomioiminen ja eri kehollisten menetelmien opettelu. Erilaisten negatiivisten uskomusten tunnistamiseen ja muuttamiseen käytetään skeematyöskentelyn menetemiä.

Kokemusta minulla on masennus - ja ahdistushäiriöiden ja tunne-elämän vaikeuksien hoidosta sekä elämäntilanteisiin liittyvien kriisien hoidosta n. 25 vuoden ajalta. Työskentelen aikuisten kanssa. Kiinnostuksenani ovat erilaiset elämäntilanteisiin liittyvät kriisit ja traumat.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, psykoterapeutti
Erikoistuminen: Olen erikoistunut kriisien ja traumojen hoitamiseen.
Suuntaus: Kriisi- ja traumaterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Heidi Kukka

Heidi Kukka

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Työotteeni on myötäelävä, kohtaava, tunnekeskeinen ja keskusteleva. Olen uudenlaisiin ajatus- ja toimintatapoihin kannustava.

Heidi Kukka

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

On tärkeää että voit hyväksyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä rauhassa tutkia ajatuksiasi, tunteitasi, mielikuviasi yhtälailla kuin kehosi reaktioita ja tuntemuksia sekä löytää mahdollisuuksia kohdata elämäsi ajankohtaisiksi muotoutuvia sisältöjä niitä käsitellen, ihmetellen, pohtien. Vuorovaikutuksellisessa suhteessa, omassa rytmissäsi, voit tulla kohdakkain Sinua askarruttavien ja koskettavien elämäsi asioiden kanssa.

Terapiaprosessin myötä voit asteittain rakentua aiempaa tietoisempaan suhteeseen itseesi, toisiin ja erilaisiin elämäsi sisältöihin. Uudenlainen suhtautumistapa elämäsi tarinoihin voi muuntua itseymmärrykseksi ja oivalluksiksi eteenpäin.

Työtapani on eri viitekehyksistä kumpuavia työtapoja hyödyntävä. Tärkeää on, että erilaiset työtavat sopivat sinulle.

Minulla on erittäin pitkä työkokemus kuntoutuksen alalta, sen eri sektoreilta.

Koulutus: Kasvatustieteiden maisteri, psykoterapeutti, ekspressiivisen taideterapian kouluttaja (CAGS), psykofyysinen psykoterapeutti
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen, kognitiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Elämän taitekohdat; erilaiset kriisit ja traumaattiset kokemukset; ikääntyminen
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Lea Lahtela

Lea Lahtela

Kuusamo, Rovaniemi, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Tuen sinua löytämään uusia näkökulmia, toiveikkuutta ja selviytymiskeinoja erilaisissa elämäntilanteissa.

Lea Lahtela

Kuusamo | Rovaniemi | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Otan vastaan asiakkaita Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, lyhytterapiaan sekä kertakäynteinä (käynti kerrallaan) ilman lähetettä.

Tuen sinua etsimään ja löytämään uusia näkökulmia, toiveikkuutta ja selviytymiskeinoja erilaisissa elämäntilanteissa. Keskeistä työskentelyssä on auttaa sinua tunnistamaan ja vahvistamaan voimavarojasi, jotka auttavat sinua muutosprosessissasi. Tuen sinua polullasi kohti arvojesi mukaista ja merkityksellistä elämää. Terapiaprosessissa keskiössä ovat sinun tilanteesi ja tarpeesi, kipukohtasi, ilonaiheesi, toiveesi tai unelmasi. Kuuntelen, kohtaan ja olen läsnä, kannustan ja tarvittaessa tuupin eteenpäin, halusitpa sitten pohtia elämääsi ja itseäsi nykyhetkestä, menneisyydestä tai tulevaisuudesta käsin. Terapiassa ovat läsnä nämä kaikki ulottuvuudet.

Suuntaukseni on ratkaisukeskeinen. Tällä hetkellä opiskelen kognitiivisen psykoterapian lisäpätevyyttä. Työotteeni on integratiivinen ja käytän erilaisia menetelmiä asiakkaan tilanteesta ja tarpeista käsin. Työskentelyssä huomioin keho-mieliyhteyden psykofyysisen psykoterapian viitekehyksestä käsin. Käytän tarvittaessa myös emdr silmänliiketerapiamenetelmää traumaattisten kokemusten käsittelyssä.. Terapeuttina olen empaattinen, asiakasta kunnioittava ja kannustava. Terapiatapaamiset perustuvat luottamukselliseen ja asiakkaan arvomaailmaa kunnioittavaan kohtaamiseen.

Koulutus: yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, psykofyysisen psykoterapian perusopinnot, EMDR I, Zones of Regulation -menetelmä lapsen säätelyn tukena
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Kaikenlaiset haasteelliset elämäntilanteet, kriisit ja niistä toipuminen
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Mervi Haverinen

Kajaani, Kuopio, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Terapeuttina olen kuunteleva, empaattinen, lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Työskentelytavassani omaan herkkyyttä nähdä asioissa syvempää merkitystä.

Mervi Haverinen

Kajaani | Kuopio | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Vastaanotan Kela-asiakkaita tällä hetkellä vain etänä! Lyhyempiä asiakkuuksia vastaanotan myös lähivastaanotolla.

Terapeuttina olen kuunteleva, empaattinen, lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Työskentelytavassani omaan herkkyyttä nähdä asioissa syvempää merkitystä ja asioiden oivallusta. Lisäksi lähden pohtimaan haasteita ymmärryksen, myötätunnon ja luottamuksen kautta. Vahvuuteni on pitkä työkokemus eri-ikäisten asiakkaiden kanssa.

Työskentelyn tavoitteena on lisätä ymmärrystä, löytää uusia näkökulmia ja ratkaisuja helpottamaan asiakkaan tilannetta. Auttaa ja keventää psyykkistä kuormitusta, sekä tukea asiakkaan kasvua ja kehitystä. Vuorovaikutus perustuu avoimeen ja luottamukselliseen keskusteluun. Tavoitteena on löytää asiakkaan omista voimavaroista keinoja tilanteiden ratkaisuun.

Omaan pitkän työkokemuksen psykiatrisesta hoitotyöstä. Olen työskennellyt pitkään nuorten, aikuisten ja perheiden parissa. Työskentelen aikuisten ja yli 16 vuotiaiden kanssa.

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistuneisuushäiriöt, kriisi- ja tukikeskustelut, masennus, työssäjaksaminen, työuupumus, surun käsitteleminen, vanhempainohjaus ja tuki, nuoruusikäisten psykoterapia.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Katielina Kärkkäinen

Kajaani, Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi, EMDR-terapeutti

Pidän tärkeänä rauhallisen, turvallisen ja kiireettömän ilmapiirin luomista. Olen myötäelävä ja rauhallinen sekä sitoutunut työskentelemään juuri Sinun hyväksesi.

Katielina Kärkkäinen

Kajaani | Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Olen psykologi ja traumapsykoterapeutti. Lisäksi olen kouluttautunut EMDR-terapeutiksi ja syventänyt osaamistani useilla lyhyemmillä koulutuksilla mm. ahdistuksen ja mielialahäiriöiden hoitoon, tietoiseen läsnäoloon ja psyykkiseen traumatisoitumiseen liittyen. Pidän hyvin tärkeänä rauhallisen, turvallisen ja kiireettömän ilmapiirin luomista terapiakäynneillä. Vahvuuksiini kuuluvat myötäelävä työskentelyote, lämminhenkisyys ja rauhallisuus. Olen sitoutunut työskentelemään juuri Sinun hyväksesi sekä lyhyt- että pitkäkestoisissa terapiasuhteissa.

Tutkimme yhdessä tarpeitasi ja toiveitasi ja päätämme työskentelyn kestosta ja käytettävistä menetelmistä yksilöllisten tarpeittesi mukaan. Tarjoan sekä kertaluonteisia konsultaatioita että lyhyt- ja pitkäkestoista psykologin keskusteluapua. Lisäksi tarjoan traumapsykoterapeuttiopiskelijahintaan sekä lyhyt- että pitkäkestoista koulutuspsykoterapiaa. Olen kiinnostunut kuulemaan sekä elämäsi menneistä vaiheista että nykyhetkestä. Työskentelylle on ominaista avoimuus ja läpinäkyvyys sekä turvallisuus ja asiakkaan arvostaminen. Voimme yhteisen sopimuksen mukaisesti liittää työskentelyyn keskustelun lisäksi mm. EMDR-menetelmän avulla työskentelyä sekä erilaisia harjoitteita kehon tuntemusten kuunteluun, rauhoittumiseen, hengitykseen ja tietoiseen läsnäoloon liittyen. Kuuntelen aina asiakkaan palautetta työskentelyn etenemisestä ja sitä on turvallista antaa. Tärkeintä on, että pysähdymme yhdessä tarkastelemaan juuri Sinun elämäntilannettasi!

Toimin päivätyössä psykologina aikuispsykiatrian poliklinikalla. Työskentelen täysi-ikäisten asiakkaitten parissa. Kiinnostuksen kohteinani ovat erityisesti psyykkinen traumatisoituminen, uupumus, mielialan laskun kokemukset ja ahdistuneisuuden tunteet.

Koulutus: Psykologian maisteri, psykoterapeutti, EMDR-terapeutti
Suuntaus: Traumapsykoterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Erityiskiinnostuksen kohteina mielialahäiriöiden, ahdistushäiriöiden ja persoonallisuushäiriöiden hoito sekä psykologiset tutkimukset myös terapeuttisena interventiona, erityisesti Rorschach-tutkimusmenetelmän käyttö. Traumapsykoterapeuttikoulutuksen pohjalta kiinnostuksena traumatisoituneet potilaat, traumaperäisen stressihäiriön, kompleksisen traumaperäisen stressihäiriön ja dissosiaatiohäiriöiden hoito.
Palvelut: Psykologit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Unihäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
Addiktiot
Psykoosit
Syömishäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Kirsi Forss

Kirsi Forss

Turku, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti, EMDR-terapeutti

Terapeuttina olen empaattinen, läsnäoleva, myötätuntoinen ja tilaa antava. Otan vastaan uusia asiakkaita. Yhteydenotot sekä tiedustelut vain sähköpostitse.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Kirsi Forss

Turku | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, seksuaaliterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen empaattinen, läsnäoleva, myötätuntoinen ja tilaa antava. Luottamuksellinen, turvallinen ja häpeää vähentävä työskentely on minulle erityisen tärkeää. Työskentelyotteeni on kunnioittava, rauhallinen ja ymmärtäväinen. Minulle on tärkeää kohdata sinut juuri sellaisena kuin olet. Voit puhua mistä tahansa asiasta luottamuksellisesti ja avoimesti, ei ole asiaa, josta et kehtaisi kertoa. Vastaanotollani on lupa puhua myös kaikista seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Traumapsykoterapiassa terapeutti on aktiivinen. Pyrin lisäämään sinun oman mielesi tutkimista tarkentavilla kysymyksillä, ohjaamalla huomiosi kehosi kuunteluun ja kehollisten reaktioiden huomioimiseen ja ymmärtämiseen.

Istunnot alkavat yhteisellä tilanteen kartoittamisella ja asiakas itse päättää, mistä on halukas keskustelemaan. Istunnoilla voidaan käyttää perinteisen vuorovaikutuksellisen keskustelun rinnalla erilaisia harjoitteita esim. kehollisia läsnäoloharjoitteita, rentoutusharjoitteita, vireystilan arviointivälineitä sekä standardoituja arviointimenetelmiä. Minulle on luntevaa käyttää erilaisia terapiamenetelmiä, mikäli asiakas kokee ne hyödyllisinä.

Traumapsykoterapiassa keskitytään usein aluksi vakauttamiseen, joka tarkoittaa arjen hallinnan vahvistamista. Tutkimme yhdessä arjen tilanteita, jotka tuovat sinulle voimia, toivoa ja tasapainoa. Sen lisäksi tarkastelemme menneisyyden traumaattisten tapahtumien näyttäytymistä tässä hetkessä ja harjoittelemme keinoja kohdata oireita laukaisevia tilanteita. Voimme käyttää myös EMDR (Eye Movement Desensitization and Reprocessing) menetelmää traumatapahtumien hoitamiseen.

Työskentelen pääasiassa aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Erityisesti varhaiseen kiintymyssuhteeseen liittyvä traumatisoituminen, kuten altistuminen väkivallalle tai seksuaaliselle kaltoinkohtelulle ovat tapahtumia, joihin traumapsykoterapialla voi olla annettavaa.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, toimintaterapeutti, auktorisoitu seksuaalineuvoja, erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), EMDR-terapeutti, hypnoosin perusteet
Erikoistuminen: Vakavat kiintymyssuhdehäiriöt
Suuntaus: Traumapsykoterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Traumaattiset kriisit ja tapahtumat, seksuaalisuuteen liittyvät kysymykset ja ongelmat sekä traumatisoituminen varhaisessa kiintymyssuhteessa.
Palvelut: Seksuaaliterapeutit ja -neuvojat, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Seksuaalisuus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Hypnoosi

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Paivi Hamalainen

Päivi Hämäläinen

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen psykoterapeuttina aidosti kuunteleva, empaattinen, tilaa antava ja keskusteleva. Olen Kela-pätevä psykoterapeutti sekä yksilöterapeutti että perheterapeutti.

Päivi Hämäläinen

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Olen Valviran vahvistama Kela-pätevä psykoterapeutti, yksilöpsykoterapeutti sekä myös perheterapeutti. Virallinen suuntaus on yksilöterapiassa ratkaisukeskeinen ja perheterapiassa perheterapeuttinen.

Olen psykoterapeuttina aidosti kuunteleva, empaattinen, tilaa antava ja keskusteleva.
Työskentelytapani on integratiivinen, koostuen eri suuntauksista, joita olen opiskellut. Ratkaisukeskeinen, kognitiivinen, perheterapeuttinen ja psykodynaaminen pohja antavat eri näkökulmia ja välineitä asiakkaan elämäntilanteen ja ongelmien ymmärtämiseen ja läpikäymiseen. Minulla on laaja-alainen ja pitkä työkokemus psykiatrisesta hoitotyöstä ja terapeuttisesta työskentelystä.

Terapia suunnitellaan yhdessä asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaan. Terapiasuhde on luottamuksellinen vuorovaikutussuhde. On tärkeää että asiakas tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Aluksi kartoitetaan yhdessä asiakkaan elämäntilannetta, ongelmia ja voimavaroja ja sovitaan terapian tavoitteista, tapaamistiheydestä ja kestosta. Useimmiten tavataan kerran viikossa. Käynnin kesto on yleensä 45 minuuttia. Terapiassa keskustelemme ja tutkimme yhdessä asiakkaalle tärkeitä asioita. Pyrimme yhdessä löytämään uusia näkökulmia asiakkaan tilanteeseen, vahvistamaan voimavaroja ja etsimään keinoja asiakkaan toivomaan muutokseen.

2

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, työnohjaaja
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen, perheterapeuttinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, perheterapia
Kiinnostuksen kohteet: Elämän kriisi- ja muutostilanteet, nuoruusiän kehityshaasteet, perheen perustamisen haasteet, ammatilliset ja muut työelämän kysymykset, työssä jaksaminen, stressi, uupumus, univaikeudet, masennus, ahdistuneisuus, suru, sairastumiseen liittyvä kriisi sekä ikääntymiseen ja eläköitymiseen liittyvät ongelmat
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Fobiat
Läheisriippuvuus
Paniikkihäiriö
Rikoksen uhrit
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Neurologiset ongelmat
ADHD
Autismi/asperger
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Kiintymyssuhteet
Narsismi
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Päihderiippuvuus

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Mervi Haavikko

Mervi Haavikko

Hämeenlinna, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen aktiivinen ja läsnäoleva yksilö-, pari- ja perhepsykoterapeutti. Minulla on pitkä kokemus mielenterveys, päihde ja perhetyöstä.

Mervi Haavikko

Hämeenlinna | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

En tällä hetkellä vastaanota uusia vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaita.

Olen valmistunut perheterapeutiksi 2011, pariterapeutiksi 2017 ja yksilöpsykoterapeutiksi 2022.Työskentelytapani on aktiivinen ja tarvittaessa myös sopivasti haastava. Pyrin luomaan kohtaamisissa hyväksyvän ja tasavertaisen ilmapiirin, jossa asiakkaalla on lupa ja tila työskennellä turvallisesti. Työskentelen mielelläni monenlaisten elämäntilanteiden äärellä yhteistyössä asiakkaan kanssa. Olen kouluttautunut työn ohessa monipuolisesti. Minua kiinnostaa erityisesti psykofyysinen kokonaisvaltainen työskentely psykoterapiassa. Vastaanotollani voidaan käyttää erilaisia kehollisia menetelmiä keskustelun lisäksi. Olen myös kiinnostunut pakko-oireiden hoidosta sekä kriisi- ja traumatyöskentelystä.

Olen tehnyt pitkän uran mielenterveys, päihde ja lastensuojelussa. Olen saanut kohdata ihmisiä monenlaisten haasteiden äärellä. Olen myös nähnyt paljon voimaantumista ja selviytymistä. Uskon muutoksen mahdollisuuteen. Koen toivon ylläpitämisen tärkeänä psykoterapia työskentelyssä. Monipuolinen työkokemukseni ja koulutukseni antavat hyvän pohjan psykoterapeuttina toimimiselle.

Työskentelen täysi-ikäisten kanssa. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni.

Koulutus: Mielenterveyshoitaja, sosionomi (YAMK), psykoterapeutti, psykofyysisen psykoterapian perusteet, traumaterapian lisäopinnot, NLP Master, työnohjaaja
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia, kriisi- ja traumapainotteinen perheterapia, parisuhteen psykoanalyyttinen pariterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, pari- ja perheterapia, vanhempainohjaus, vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kiinnostuksen kohteet: Psykofyysinen psykoterapia, ahdistus, OCD, yksinäisyys
Palvelut: Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Pariterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Perheterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
OCD
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Katriina Lehtelä

Katriina Lehtelä

Tampere, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Minulla on pitkä kokemus aikuisten mielenterveystyöstä. Terapiassa pyrimme tasavertaisessa yhteistyösuhteessa löytämään voimavarojasi ja keinoja vahvistaa hyvinvointiasi.

Katriina Lehtelä

Tampere | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Palvelukielet: suomi

Jokainen asiakaskokemus on minulle arvokas. Koulutukseni ja pitkä työkokemukseni ovat antaneet minulle menetelmätuntemusta ja valmiuksia kohdata erilaisia ihmisiä. Asiakkaiden kohtaaminen on myös jatkuvasti lisännyt ymmärrystäni ihmiselämän moninaisista ilmiöistä. Työotteeni on tutkiva ja aktiivinen, mutta asiakasta kuunteleva ja asiakkaan ehdoilla etenevä.

Terapiaistuntojen aikana tutkitaan pääasiassa keskustellen, kognitiivisen psykoterapian menetelmiä käyttäen, asiakkaan ajattelua, tunteita ja toimintaa. Näitä voidaan kuvantaa myös paperille piirtäen. Keskustelun lisäksi työskentelyssä voidaan käyttää kehollisia (esim. hengitys) ja toiminnallisia menetelmiä. Asiakkaan kanssa voidaan myös sopia välitehtävien tekemisestä istuntojen välillä.

Olen työskennellyt yli kaksikymmentä vuotta kunnallisissa aikuispsykiatrian hoitoyksiköissä ennen päätoimiseksi psykoterapeutiksi ryhtymistä. Otan vastaan 18 vuotta täyttäneitä aikuisia.

Koulutus: Psykoterapeutti, psykologi
Suuntaus: Kognitiivinen, perheterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, perheterapia
Kiinnostuksen kohteet: Työskentelen nuorten, aikuisten, pariskuntien ja perheiden kanssa. Asiakkaitteni vaikeudet ovat liittyneet ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen, kriiseihin, elämäntilanteen haasteisiin, traumoihin ja ihmissuhteisiin.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Addiktiot
Syömishäiriöt
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Siskomaija Pirilä

Siskomaija Pirilä

Tampere, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Etsitkö ymmärtävää ja kuuntelevaa psykoterapeuttia, jolle korvat ovat tärkeämpi työkalu kuin suu. Otathan yhteyttä, niin alamme yhdessä etsiä suuntaa elämääsi.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Siskomaija Pirilä

Tampere | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Olen terapeuttina tilaa antava ja arvostava. Työskentelytapani on tutkiva ja pohtiva. Psykoterapeutin tärkein työkalu ovat korvat ja kuunteleminen, toiseksi tärkein työkalu ovat sanat ja vuorovaikutus. Sinä olet tärkein henkilö ja autan sinua matkalla itseesi. Vahvuuteni ovat pitkä elämän- ja työkokemus sekä monipuolinen psykoterapiakoulutus usealta alalta. Arvostan vuorovaikutusta ja halua kehittää itseään. Kukaan meistä ei ole ihmisenä valmis vaan opimme koko ajan toisiltamme ja kehitymme vuorovaikutuksen kautta. Se, mikä on rikkoontunut suhteessa, myös paranee suhteessa.

Istunnolla saatan käyttää fläppitaulua, johon asiakkaani piirtää tai kirjoittaa minulle asioita, joita yhdessä tarkastelemme. Harvemmin päinvastoin. Aikajanaa saatamme piirtää myös korteilla tai piirroksilla. Silmänliiketerapiaa tarvitaan, kun on aika tarkastella muistoja ja pois herkistää tarpeetonta kuormaa. Keho pitää kirjaa ja aivot tarvitsevat tilaa, jotta voi hyvin.

EMDR-I -kliinikkokoulutus v. 2019 Traumaterapiakeskuksessa. Ammatinharjoittaja toiminimiyrittäjänä vuodesta 2012 ja psykoterapeuttiyrittäjä osakeyhtiössä v. 2021 lähtien. Perheterapian ET-tutkinto v. 2006, perheterapian VET-kouluttajakoulutus 2013 ja yksilöpsykoterapeuttipätevyys 2018 Oulun yliopistosta. Asiakaskuntani on nuoret, aikuiset, ikäihmiset, perheet, yhden henkilön taloudet.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, ammatillinen opettaja, kouluttajapsykoterapeutti
Erikoistuminen: EMDR-I
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen, perheterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (nuoret, aikuiset, perheet)
Kiinnostuksen kohteet: Trauma, dissosiaatio, vuorovaikutusongelmat, ahdistus, masennus, paniikkihäiriö
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
EMDR
Pakko-oireinen häiriö
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Mari Mahlamaki

Mari Mahlamäki

Hämeenlinna, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Terapeuttina minulle on tärkeää asiakkaan lämminhenkinen ja läsnäoleva kohtaaminen siten, että asiakas voi kokea tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi.

Mari Mahlamäki

Hämeenlinna | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Sähköpostilla tiedustelut.

Olen valmistunut psykoterapeutiksi vuonna 2014. Työskentelytavaltani olen rauhallinen ja aktiivinen keskustelija. Pyrin luomaan kohtaamisissa tasavertaisen ja hyväksyvän ilmapiirin, jotta asiakas saa tilaa pohtia itseään, tunteitaan, tilannettaan ja toimintamallejaan turvallisesti. Työskentelen mielelläni kaikenlaisten elämäntilanteiden ja -kokemusten äärellä asiakkaan tilannetta yhdessä hänen kanssaan tutkien.

Jokainen terapiaprosessi on ainutkertainen. Työskentely lähtee aina asiakkaan tilanteesta ja muutostoiveista, tähdäten asiakkaan elämänlaadun parantumiseen. Yleisenä yhteisen työskentelyn tavoitteena on asiakkaan itsestä huolenpitokyvyn vahvistuminen ja terveen itsemyötätunnon lisääntyminen. Terapiatyöskentelyn varrella hyödynnetään erilaisia ratkaisukeskeisen terapian ja tunnelukkoterapian menetelmiä ja työkaluja.

Olen tehnyt pitkän, lähes 25-vuotisen, työuran psykiatrisena avohoidon sairaanhoitajana. Olen saanut kohdata ihmisiä mitä moninaisimpien elämäntapahtumien ja -tilanteiden äärellä. Minulle on kertynyt monipuolista kokemusta niin elämäntilannekriisien, erilaisten mielialahäiriöiden kuin persoonallisuus- ja psykoottisten häiriöiden mukanaan tuomista haasteista ja ongelmista. Samanaikaisesti minulle on kertynyt kokemusta myös ihmisen eheytymisestä, toipumisesta ja selviytymisestä, voimavarojen ja toivon näkökulman vahvistumisesta, merkityksellisyyden kokemuksen voimasta. Koen, että psykiatrisen sairaanhoitajan työn kautta olen saanut vahvan pohjan psykoterapeuttina työskentelemiseksi. Olen valmistunut tunnelukkoterapian koulutusohjelmasta syksyllä 2021.

Työskentelen täysi-ikäisten kanssa.

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, kognitiivinen lyhytterapeutti
Suuntaus: Kognitiivinen, ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Elämäntilannekriisit, mielialahäiriöt, yleiseen jaksamiseen liittyvät kysymykset, fyysinen sairastaminen ja mieliala, psykoottiset häiriöt, pitkäaikaisen psyykkisen sairastamisen erityiskysymykset.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Laila Kivi

Laila Kivi

Turku, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Terapiasuhteessa on arvokasta keskinäinen luottamus, kuulluksi tuleminen ja aito hyväksyvä kohtaaminen. Tervetuloa tutkimaan elämääsi ja ajatuksiasi!

Ei uusia KELA-asiakkaita

Laila Kivi

Turku | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Olen terapeuttina rauhallinen, asiakasta kunnioittava ja myötätuntoinen. Asiakkaan kuunteleminen ja ymmärtäminen on minulle erityisen tärkeää. Olen empaattinen ja herkkä, mutta toisaalta minusta löytyy sinnikkyyttä ja sisukkuutta sekä kärsivällisyyttä. Olen helposti lähestyttävä ja huumorintajuinen.
Minulla on pitkä kokemus työskentelystä vakavasti sairastuneiden kanssa ja sen myötä ymmärrystä ihmisyydestä, toivosta ja toivottomuudesta ja elämän merkityksellisyydestä. Tämä kaikki on auttanut hahmottamaan elämän kipupisteitä, varjoja ja valoa ja samalla luonut uskoa ja varmuutta siihen, että asiat voivat muuttua ja meistä kaikista löytyy vahvuuksia ja voimaa mennä eteenpäin.

Terapiassa saat turvallisen tilan pysähtyä ja matkata sisimpääsi tutkimaan ajatuksiasi, toiveitasi ja elämäntilannettasi. Voit oivaltaa itsestäsi jotakin uutta, löytää itseymmärrystä ja nähdä asioita eri näkökulmista. Terapian avulla voit vahvistaa omaa tapaasi olla olemassa ja määrittää uudelleen paikkasi. Se voi auttaa sinua oman elämän uudelleen rakentamisessa sekä löytää toivoa tulevaisuuteen. Terapeuttisten keskustelujen rinnalla voimme käyttää kuvakortteja ja valokuvia sekä luoda yhteistä ymmärrystä esim. sukupuun tai elämänjanan avulla. Joskus hyödynnämme tukikeskustelujen rinnalla myös terapeuttista kirjoittamista. Työskentelen yli 16-vuotiaiden nuorten, aikuisten ja ikääntyneiden kanssa.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijän pätevyys, psykoterapeutti
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Elämäntilanteiden kriisit ja vakava sairastuminen, suru ja luopuminen masennus, paniikki- ja ahdistuneisuushäiriöt, stressitilanteet työuupumus/työssäjaksaminen ikääntymisen ja eläköitymisen ongelmat.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Sari Horppu

Sari Horppu

Helsinki, Kouvola, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja ja työnohjaaja. Omaan monipuolisen kokemuksen sosiaali- ja terveysalalta.

Sari Horppu

Helsinki | Kouvola | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Tarjoan myös parisuhdeterapiaa itsemaksaville asiakkaille!

Minulla on empaattinen ja voimavarakeskeinen työskentelyote. Omaan monipuolisen työkokemuksen sosiaali- ja terveysalalta. Tarjoan keskusteluapua myös pariskunnille. Olen kiinnostunut ihmisten elämäntarinoista ja ihmisyydestä. Vahvuuteni terapeuttina on aktiivinen kuuntelu ja rohkeus tarttua vaikeisiin asioihin ja rohkeus lähteä työstämään niitä tutkivalla otteella. Asiakkaan kunnioitus ja arvostus ovat työskentelyn lähtökohta.

Käytän pääasiallisena menetelmänä keskustelua. Terapiasuhteen alussa kartoitan asiakkaan taustaa ja historiaa terapeuttisen sukupuun ja elämänkaarityöskentelyn keinoin. Käytän myös perustestejä tarvittaessa (esim. mielialatestejä, persoonallisuustestejä, riippuvuuksiin liittyviä testejä). Laadimme yhdessä asiakkaan kanssa terapian tavoitteet ja lähdemme työskentelemään niitä kohden. Työmenetelminä voi olla erilaiset harjoitukset (esim. rentoutus- ja mielikuvaharjoitukset), tunnekortti ja tunnelukkotyöskentely, musiikin kuuntelu, mielialapäiväkirja, hypnoosin käyttö. Menetelmät lähtevät asiakkaan tarpeesta.

Olen pohjakoulutukseltani psykiatrinen sairaanhoitaja ja olen työskennellyt psykiatrisessa sairaalassa eri osastoilla. Olen työskennellyt myös somaattisilla osastoilla. Olen työnohjaaja ja ohjannut erilaisia työyhteisöjä sosiaali- ja terveysalalla. Olen toiminut mielenterveys- ja päihdetyön opettajana noin 20- vuotta. Psykoterapiatyötä olen tehnyt vuodesta 2011 alkaen nuorten, aikuisten ja pariskuntien kanssa. Lisäkoulutusta minulla on hypnoosista, kriiseistä ja traumoista sekä skeematerapiasta. Olen toiminut 10 vuotta vapaaehtoisena myös akuutissa kriisityössä. Työskentelen monenlaisten asiakkaiden kanssa. Olen erityisen kiinnostunut kriisi- ja trauma-asiakkaiden kanssa työskentelystä ja parisuhde ongelmien kanssa kamppailevien kanssa.

Koulutus: Psykoterapeutti, työnohjaaja, kasvatustieteiden maisteri, psykiatrinen sairaanhoitaja
Erikoistuminen: Kriisit, riippuvuudet, mielenterveyden häiriöt, parisuhteen haasteet
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kiinnostuksen kohteet: Olen kiinnostunut kriisi- ja trauma-asiakkaiden kanssa työskentelystä etenkin maahanmuuttajien kanssa. Lisäksi olen kiinnostunut hypnoosin käytöstä terapiatyössä. Opiskelen tällä hetkellä vuoden kestävässä tieteellinen hypnoosikoulutuksessa. Peruskurssin olen suorittanut tästä syksyllä 2020.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Traumat ja elämänkriisit
Hypnoosi
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Kimmo Peltola

Jyväskylä, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti. Haluan toimia psykoterapiassa voimavaroja etsivänä ja tulevaisuuden mahdollisuuksia mielenkiinnolla tutkivana terapeuttina.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Kimmo Peltola

Jyväskylä | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Terapeuttina pyrin olemaan tarvittaessa aktiivinen, jämpti ja suorapuheinen, tarvittaessa myös tilaa antava, tutkiva ja puolueeton. Uskon myös kotitehtävien voimaan, silloin kun asiakkaalla on siihen voimavaroja. Palautteiden perusteella vahvuuksinani voin pitää rauhallisuutta, kuuntelevuutta, tasa-arvoisuutta ja myötätunteisuutta. Pitkä työkokemus hoitoalalla, 30 vuotta, on tuonut tiettyä kokemusta kohdata asiakkaitten, joskus hyvinkin vaikeita kokemuksia ja elämäntilanteita. Myöskin oma elämänkokemus näin 52 vuotiaana luo omaa laajaa näkökulmaa asioihin. Positiivinen elämänkatsomus ja positiivinen psykologia auttaa tässä työssä.

Asiakkaan asettamien tavoitteiden saavuttamista auttavat työmenetelmät. Ratkaisukeskeisessä psykoterapiassa niitä on paljon. Esim. ongelmat tavoitteiksi, poikkeukset, asteikko, onnistumiset, ihmekysymys, mokasta mahdollisuudeksi jne. Yhdessä asiakkaan kanssa kokeillaan eri menetelmiä ja huomioidaan aikaansaatu muutos. Tärkeintä kuitenkin heti alussa on luoda toimiva yhteistyösuhde joka onnistuu mielestäni vain sillä, että terapeutti on aidosti kiinnostunut asiakkaan tilanteesta ja haluaa häntä auttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Terapia syntyy yhteistyösuhteesta. Jos asiakkaalla on voimavaroja ja osaamisalueita, joita hän haluaa hyödyntää terapiassa, myös erilaiset kotitehtävät ovat silloin mahdollisia. Terapeuttina minulle on tärkeää myös seurata onko terapia asiakkaan mielestä oikeanlaista ja tehokasta ja mitä hän haluaa terapian sisältävän. Terapiassa myöskin terapeutti oppii koko ajan. Tärkeintä kuitenkin on että asiakas hyötyy terapiasta ja oppii selviämään ongelmistaan voittajana.

Olen toiminut terveydenhuollossa n. 30 vuotta. Urani alussa toimin pitkään Hotelli mesikämmenen kylpylän kuntoutusosastolla kuntohoitajana. Siihen aikaan pääkuntoutusryhmänä olivat sotiemme sotainvalidit- ja veteraanit. Tuona aikana opin paljon heiltä fyysisistä ja psyykkisistä traumoista, kivusta ja tuskasta jonka läpi moni oli joutunut käymään. Samalla opin paljon myös ihmisen voimavaroista, jotka auttavat pahankin paikan yli. Tuona aikana opiskelin työn ohessa kolme vuotta Lahdessa, jossa ensimmäisenä Suomessa oli mahdollista opiskella WHO:n tutkinto vaatimukset täyttävä kiinalaisen akupunktion tutkinto. Myöhemmin opiskelin myös osteopaatiksi. Sen jälkeen opiskelin hypnoterapeutiksi. Myöhemmin kävin psykoterapeuttiset valmiudet kurssin ja hakeuduin varsinaiseen psykoterapeutti koulutukseen. Psykoterapia koulutuksen aikana kävin myös mindfulness - koulutuksia ja niiden jälkeen suoritin Simply Meditation - opettaja sertifikaatin. Työskentelen mielelläni nuorten, aikuisten ja ikäihmisten kanssa kaikissa heidän ongelmissaan. Tarjoan myös viiden pisteen korva-akupunktiota.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti. kuntohoitaja, osteopaatti, Msc in solution-focused therapy (Uwe Bristol, UK)
Erikoistuminen: Suomalaisen psykoterapeuttikoulutuksen jälkeen jatkoin Englantiin, Bristolin yliopistoon maisterikoulutukseen. Olen erikoistunut myös ratkaisukeskeiseen hypnoosiin ja mindfulnessiin.
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Traumojen hoito. Tarjoan myös viiden pisteen korva-akupunktiota.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Tero Koivisto

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Pitkä kognitiivisen psykoterapian menetelmäkoulutus. Psykodynaaminen viitekehys. Intergratiiviset ja lyhytpsykoterapian menetelmät.

Tero Koivisto

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Minulla on pitkä kokemus avopolikliinisesta psykiatriasta. Kokemusta työ- ja opiskeluelämän haasteiden, sekä perhe- ja ihmissuhdekysymysten parissa työskentelemisestä.
Erityisosaamista addiktio-ongelmien ja addiktio-ongelmista kärsivien perheiden kanssa työskentelystä.

Pitkä kognitiivisen psykoterapian menetelmäkoulutus. Psykodynaaminen viitekehys. Intergratiiviset ja lyhytpsykoterapian menetelmät. Kriisi- ja traumaterapian pitkä täydennyskoulutus.

Psykoterapian tavoitteena on lisätä ymmärrystä oman mielen ja tunne-elämän toiminnasta. Psyykkiset oireet tuottavat kärsimystä ja sitovat energiaa. Lisääntyvä ymmärrys oman mielen toiminnasta vapauttaa voimavaroja elämän myönteisten sisältöjen tavoittelemiseen. Työskentelyn keskeinen tavoite on saavuttaa turvallinen, luottamuksellinen ja utelias yhteistyösuhde, jonka puitteissa on turvallista tutkia myös kaikkein vaikeimpia tuntemuksia ja ajatuksia, itselle sopivalla etenemisvauhdilla.

Olen käytettävissä pitkiin kuntoutuspsykoterapioihin, lyhyempiin, määrämittaisiin työskentelyjaksoihin tai yksittäisiin kriisi- ja neuvontakäynteihin.

Koulutus: Psykoterapeutti, VTM sosiaalitieteet, sosiaalityöntekijä.
Erikoistuminen: Pitkä kokemus päihdetyöstä, kriisi- ja traumaterapia
Suuntaus: Psykodynaaminen, psykoanalyyttinen, kognitiivisen psykoterapian pitkä menetelmäkoulutus
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Ihmismielen monimuotoisuuden ymmärtäminen
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Traumat ja elämänkriisit
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Katriina Tiainen

Katriina Tiainen

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Terapiatyössä pidän tärkeänä luottamuksellista yhteistyösuhdetta, uusia näkökulmia, tavoitteellisuutta ja toivon elementtiä. Työskentelytapani on integratiivinen.

Katriina Tiainen

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Terapeuttina olen kuunteleva, asiakasta arvostava ja empaattinen, keskustelussa aktiivinen, positiivinen ja rohkaiseva. Minulle on tärkeää, että asiakas tulee kuulluksi ja kohdatuksi turvallisessa ja lämpimässä ilmapiirissä. Yhdessä keskustellen ja asioita pohtien pyrimme löytämään uusia näkökulmia, näköaloja ja toiveikkuutta elämääsi. Huomioin, että terapiassa on tilaa kaikenlaisille tunteille, ja pohdimmekin yhdessä, mitä ne haluavat meille kertoa. Kunnioitan sinun elämäsi kannalta merkityksellisiä tavoitteita ja työotteeni onkin tavoitteellinen ja kannustava. Työssäni pyrin integroimaan ratkaisukeskeiseen viitekehykseen ja työskentelytapaan myös kognitiivisia menetelmiä, positiivisen psykologian elementtejä ja skeematerapiaa, johon liittyen minulla on lisäkoulutusta.

Työskentelyssä asetetaan aluksi yhdessä tavoitteet, joita kohden asiakkaalle sopivin askelin edetään. Minulle on tärkeää, että asiakas tulee toiveineen, unelmineen ja tavoitteineen arvostetuksi. Mikäli haluat tutkin yhdessä kanssasi mielelläni myös elämänhistoriaasi, etsien ymmärrystä ja oivalluksia, sekä rakennusaineksia, vahvuuksia ja voimavaroja tavoitteidesi ja unelmiesi saavuttamiseen. Sinulla on lupa puhua terapiaistunnoilla kaikesta mahdollisesta, kipeimmistä ja vaikeimmistakin asioista. Tärkeää on kuitenkin, ettei ongelmia korosteta, vaan etsitään niihin uusia näkökulmia, eikä menneisyyteen jäädä jumiin, vaan edetään kohti sinulle hyvää ja merkityksellistä elämää. Istunnoissa edetään keskustellen, mutta käytän mielelläni halutessasi myös toiminnallisia ja luovia menetelmiä kuten valokuvia, kirjoittamista, tietoisuustaitoharjoituksia ja erilaisia tavoitteen mukaisia kotitehtäviä.

Minulla on monipuolinen työkokemus sosiaali- ja terveysalalta, erityisesti lastensuojelutyöstä sekä viime aikoina perheneuvolatyöskentelystä, mutta myös laajemmin eri elämänvaiheissa ja elämäntilanteissa olevien ihmisten parissa lapsista vanhuksiin. Olen pohjakoulutukseltani sosiaalipsykologi ja sosiaalityöntekijä. Olen suorittanut ratkaisukeskeisen psykoterapian koulutuksen ja olen lisäksi valmistunut kognitiiviseksi lyhytterapeutiksi. Olen suorittanut sosiaalipedagogisen hevostoimintaohjaajan koulutuksen.

Koulutus: Psykoterapeutti, yhteiskuntatieteiden maisteri, kognitiivinen lyhytterapia, sosiaalipedagogisen hevostoiminnan täydennyskoulutus
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen, kognitiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Työssä ja opiskelussa jaksaminen, uupumus ja stressinhallinta, resilienssi, ahdistus, jännitys, keskittyminen, masennus, elämänkriisit ja käännekohdat, elämäntarinat, ihmissuhdeongelmat, vuorovaikutus, vanhemmuuteen liittyvät kysymykset ja tuki, parisuhdeongelmat, perheen kriisit. Kiinnostuksen kohteina myös toiminnalliset ja luovat menetelmät, tietoisuustaidot sekä hevosavusteiset ja luontoavusteiset menetelmät. Mahdollisimman hyvän yhteistyösuhteen luominen terapiatyössä. Jatkuva ammattitaidon kehittäminen.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
ADHD
Fobiat
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Addiktiot
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat
Autismi/asperger
Hypnoosi
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Narsismi
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö
Päihderiippuvuus
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Tiina Arpiainen

Tiina Arpiainen

Mikkeli, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Olen toiminut psykoterapeuttina vuodesta 2012 alkaen. Olen maalaisjärkinen ja työtavaltani aktiivinen terapeutti.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Tiina Arpiainen

Mikkeli | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Olen maalaisjärkinen, helposti lähestyttävä ja työskentelytavaltani aktiivinen psykoterapeutti.

Psykoterapeutiksi olen valmistunut 2012, mutta olen työskennellyt yhteensä pian 30 vuotta psykiatrisen hoidon ja mielenterveystyön parissa. Olen pohjakoulutukseltani psykiatrinen sairaanhoitaja ja työni ohessa olen opiskellut kognitiivista ja ratkaisukeskeistä psykoterapiaa, sekä erilaisia menetelmäkoulutuksia. Minulla on kokemusta mm. mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöiden, syömishäiriön, traumaoireiden ja lähisuhde- tai seksuaalista väkivaltaa kokeneiden asiakkaiden hoidosta.

Terapiasuhde on yhteistyösuhde, jossa yhdessä työskennellen edetään kohti asetettuja tavoitteita. Käytän työssäni ratkaisukeskeisen ja kognitiivisen psykoterapian menetelmiä. Psykoterapian ohella tai myös yksittäisinä käynteinä voi vastaanotollani tehdä tietoisuustaitoihin ja hyväksynnän harjoitteluun perustuvia mindfulness-harjoitteita. Hoitosuunnitelmaan liitettynä voidaan käyttää myös EMDR-menetelmää, joka nopeuttaa sekä aikaisempiin järkyttäviin kokemuksiin, että nykyiseen elämäntilanteeseen liittyvien häiriöiden hoitoa. Kyseisen menetelmän avulla voidaan poisherkistää traumaattisia oireita ja vähentää niiden vaikutusta arkielämään.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, psykoterapeutti, kognitiivinen lyhytpsykoterapeutti, EMDR-terapeutti, Mindfulness (MBCT)-ohjaaja, hypnoosin perusteet
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Inhimillisyys, ihmisten erilaisuus ja elämäntarinat.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Syömishäiriöt
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Traumat ja elämänkriisit
EMDR
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Hypnoosi

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Niina Jorma

Niina Jorma

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti

Terapeuttina olen myötäelävä rinnalla kulkija. Käytän integratiivisen kognitiivisen psykoterapian menetelmiä monipuolisesti.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Niina Jorma

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen myötäelävä rinnalla kulkija. Kanssani saat mahdollisuuden tarkastella ja tutkia elämänhistoriaasi sekä toiminta- ja ajattelumallejasi, jotka ovat rakentuneet sen myötä. Näin löydät myös ymmärrystä itseäsi kohtaan, samoin kuin oireisiin, tuntemuksiin ja olotiloihin, jotka häiritsevät ja rajoittavat elämääsi. Psykoterapiassa saat tukea ja opit konkreettisia keinoja, joiden avulla löydät voimavaroja, jotta voit elää sinulle mielekästä elämää. Vastaanotolleni voit tulla juuri niiden ajatusten, tunteiden ja olotilojen kanssa, mitkä kulloinkin ovat läsnä. Terapia-aika on aikaa juuri sinulle. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni.

Psykoterapeuttinen työskentelyni perustuu luottamukselliseen keskusteluun. Käytän myös monenlaisia harjoitteita, kuten mm. kehollisia, kirjallisia, mielikuva- ja mindfullnessharjoitteita, skeema- sekä myötätunto ja hyväksymisharjoitteita. Tunnetyöskentely ja myötäelävä läsnäolo on terapiassani keskiössä. Etenen aina asiakkaan ehdoilla, mistään ei ole pakko puhua, mutta kaikesta on lupa puhua ja olen valmis tukemaan sinua ottamaan puheeksi ja käsittelemään vaikeampiakin asioita.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: KM kasvatuspsykologia, psykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti , kognitiivinen hypnoterapia, varhaiskasvatuksen opettaja, opettajan pedagoginen pätevyys, johtamisen erikoisammattitutkinto, sensomotorinen psykoterapia (taso 1) ja skeematerapia.
Suuntaus: Kognitiivinen, pari- ja seksuaaliterapeutti
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakko-oireinen häiriö, elämän kriisit, työuupumus, traumat, seksuaalisuuden ja parisuhteen ongelmat, lapsettomuus, keskenmenot
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
LGBTQ
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Satu Boxberg

Espoo, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen terapeuttina myötätuntoinen, lämmin ja tutkiva. Uskon vahvasti siihen, että turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä löydämme muutokseen tarvittavat asiat.

Satu Boxberg

Espoo | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Työskentelyni lähtökohtana on jokaisen asiakkaan yksilöllisen tilanteen tarkastelu, jonka avulla määritellään yhteiselle työskentelylle tavoitteet. Terapeuttina olen avoin, empaattinen ja asiakkaan haasteisiin myötätunnolla suhtautuva. Työskentelyssä keskeistä on se, että asiakas kokee tapaamisen ilmapiirin turvallisena, jolloin voimme yhdessä löytää konkreettisia ratkaisuja asiakkaan elämäntilanteen helpottamiseksi.

Keskusteluapu suunnitellaan niin, että se kohdentuu asiakkaan omien arvojen, toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Terapeuttina tehtävänäni on kannustaa ja tukea asiakasta omien arvojensa mukaisen elämän toteuttamisessa. Tavoitteena on myös vahvistaa asiakkaan itseymmärrystä erilaisten havainnoinnin kohteiden avulla. Itseymmärryksen lisääntymisen myötä asioiden hyväksyminen on myös helpompaa, jolloin myös aikaisemmin ongelmallisiksi koetut tilanteet vähenevät. Terapeuttina hyödynnän kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä: ongelmanratkaisu, HOT-menetelmät, altistuspohjaiset harjoitteet, rentoutumismenetelmät sekä uusien toimintatapojen kokeileminen ja harjoitteleminen. Menetelmät valikoidaan aina asiakaslähtöisesti ja juuri siten, mistä yhdessä arvioimme asiakkaan hyötyvän.

Istunnoilla tarkastellaan yhdessä asiakkaan ajatusmalleja sekä reagointitapoja eri tilanteissa eri asioihin. Hyödynnän työskentelyssäni myös myötätuntoharjoitteita, joiden tavoitteena on auttaa asiakasta suhtautumaan myös itseensä hyväksyvällä ja myötätuntoisella asenteella.

Koulutukseltani olen sosiaalityöntekijä (YTM). Olen tehnyt pitkään töitä niin aikuisten kuin lastenkin kanssa. Olen työskennellyt sosiaalityön eri tehtävissä ja erityisosaamista minulla on sijoitettujen lasten kanssa tehtävästä työstä. Terapiatyön kokemusta minulla on masentuneisuuden, ahdistuneisuuden, traumojen sekä tunnesäätelyvaikeuksien hoidosta. Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Kiinnostuksenani on etenkin uupuneisuus, ahdistuneisuusongelmat sekä eriasteiset traumakokemukset.

Koulutus: Sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Kiinnostuksen kohteitani ovat eri elämäntilanteiden kriisit, ahdistuneisuusongelmat, mielialan muutokset, tunnesäätelyn haasteet, uupuneisuuden kokemus, vanhemmuuden haasteet, pakko-oireet, erilaiset fobiat, traumakokemukset sekä masentuneisuus. Työskentelytapani on empaattinen, tutkiva sekä jokaisen asiakkaan voimavaroja kartoittava.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Mari Tikkanen

Espoo, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia), yksilöpsykoterapeutiksi valmistuva

Olen koulutukseltani sosiaalityöntekijä, pari- ja perheterapeutti. Tällä hetkellä yksilöpsykoterapiakoulutuksessa (integratiivinen), valmistuminen 04/2026.

Mari Tikkanen

Espoo | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia), yksilöpsykoterapeutiksi valmistuva

Palvelukielet: suomi

Yksi asiakaspaikka vapautumassa joulukuun alusta.

Haluan terapeuttina tarjota luottamuksellisen tilan, jossa on mahdollista pysähtyä tutkimaan ja pohtimaan omaan elämäntilanteeseen liittyviä kokemuksia, ajatuksia ja tunteita. Ajattelen, että terapiasuhteen keskiössä on yhteistyö, jossa voidaan asiakkaan tahtisesti sekä vakauttavan vuorovaikutuksen kautta pyrkiä yhdessä löytämään esimerkiksi uusia näkökulmia, itseä vakauttavia keinoja sekä lisäämään itsetietoisuutta- ja ymmärrystä. Minulla on pitkä kokemus erilaisten elämänkriisien ja traumaattisten tapahtumien kanssa työskentelystä. Työskentelen myös monikulttuurisuuden parissa. Minulla on pari- ja perheterapeutin koulutus.

Merkityksellistä terapiassa on itsehavainnoinnin- ja ymmärryksen lisääntyminen keskustelujen, mahdollisten harjoitteiden ja luottamuksellisen työskentelysuhteen kautta. Käytän asiakaslähtöisesti erilaisia menetelmiä, kuten hengitykseen ja kehon rauhoittamiseen liittyviä harjoitteita, tietoisuus- ja tunnesäätelyn harjoitteita. Huomioin yksilötyöskentelyssä myös pari- ja perhesuhteet sekä käytän erilaisia menetelmiä niihin liittyen.

Minulla on pitkä työkokemus traumatisoituneiden lasten ja aikuisten, sekä maahanmuuttaja- ja pakolaistaustaisten henkilöiden kanssa työskentelystä.

Työskentelen pääsääntöisesti yli 18- vuotiaiden kanssa, kiinnostuksenani ovat erityisesti haastavat elämäntilanteet, ihmissuhteet ja elämänhallinnan haasteet.

Koulutus: Sosiaalityöntekijä
Suuntaus: Integratiivinen, vakauttava pari- ja perheterapia
Kela-oikeudet: Ei vielä, valmistuminen 04/2026
Kiinnostuksen kohteet: Erilaiset kuormittavat elämäntilanteet, elämänkriisit ja muutokset, monikulttuurisuus, haasteet pari- ja perhesuhteissa, voimavarojen ja itseymmärryksen lisääminen
Palvelut: Psykoterapeuttinen keskusteluapu
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Traumat ja elämänkriisit
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Sanna Pajunen

Turku, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Olen sairaanhoitaja ja kognitiivinen psykoterapeutti. Otan vastaan psykoterapiapotilaita sekä lyhytterapia-asiakkaita.

Sanna Pajunen

Turku | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Minulle terapeuttina on tärkeää, että asiakkaani kokee tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Terapeuttina olen läsnäoleva, aito ja aktiivinen. Pidän tärkeänä, että pystymme luomaan avoimen ja luottamuksellisen vuorovaikutussuhteen, jossa uskallat lähteä työskentelemään. Työtapani on tutkiva ja tavoitteena on pyrkiä yhdessä etsimään uusia näkökulmia ja toimintatapoja haastaviin elämäntilanteisiin. Olen empaattinen, mutta tarvittaessa haastan asiakasta lempeän suorapuheisesti kohti muutosta. Tarkoitus on lisätä asiakkaan itsetuntemusta ja hyväksyntää itseä kohtaan.

Kognitiivisessa terapiassa tarkastellaan asiakkaan tunteita, ajatuksia ja toimintatapoja. Kognitiivisen viitekehyksen keinoin pyrimme työskentelemään yhdessä määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti. Tarkoitus on yhdessä luoda ymmärrystä tilanteista, jotka ovat mahdollisesti altistaneet nykyhetken ongelmallisille ja haastavina näyttäytyvinä ajattelu- tai käyttäytymismalleina. Työskentelyn tavoitteet ja kesto suunnitellaan aina yhdessä. Asiakkaan kokemus ja tarina ovat aina terapian keskiössä ja ne määrittävät terapian sisällön. Voimme käyttää vastaanotolla erilaisia menetelmiä joista sovitaan aina yksilöllisesti jokaisen omien tarpeiden mukaan yhdessä yhteistyössä. Voimme tehdä erilaisia kehollisia vakautumisharjoitteita. Lisäksi voimme käyttää EMDR-terapiaa.

Olen työskennellyt yli 14 vuotta lasten, nuorten ja aikuisten parissa pääosin lastensuojelussa, nykyään työskentelen erikoissairaanhoidossa psykiatrialla. Työkokemukseni kautta minulle on tuttua se, millaisia haasteita ja kriisejä elämässä voi kohdata.

Voit varata ajan myös EMDR-työskentelyä (Eye Movement Desensitization and Reprocessing) sisältävään terapiaan. Olen käynyt EMDR I- ja II-osat. Lisäksi olen ohjannut vakautumistaitoryhmää, joka on tarkoitettu varhaisessa vaiheessa lapsuudessaan traumatisoituneille.

Työskentelen aikuisten kanssa, koulutuksen aikana otan vain itsemaksavia asiakkaita. Kiinnostuksenani on etenkin traumat, elämänkriisit ja ahdistuneisuus.

Koulutus: Sairaanhoitaja, EMDR-terapeutti, psykoterapeutti
Suuntaus: Kognitiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kiinnostuksen kohteet: Traumahoidot, EMDR sekä vakauttaminen. Lastensuojelussa olen työskennellyt yli 14v, joten se on tuttua minulle.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Traumat ja elämänkriisit
EMDR
Addiktiot
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Marjo Parviainen

Hyvinkää, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Työskentelytapani on kokonaisvaltaisesti tilanteita huomioiva, kannustava ja aktiivinen. Pyrin turvallisen ja yhdessä tutkivan ilmapiirin luomiseen.

Marjo Parviainen

Hyvinkää | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Koetko masennuksen, ahdistuksen ja/tai menneisyyden tapahtumien haittaavan toimimista arjessasi? Tai onko nykyisessä elämäntilanteessasi jotain, minkä suhteen kaipaat tukea asioiden jäsentelyyn?

Tarjoan sinulle rauhallisen ja hyväksyvän tilan pysähtyä itsesi äärelle ja lähteä yhdessä tutkimaan ajatuksia, tunteita ja tilanteita. Olet tervetullut yhdelle käynnille tai pidemmälle yhteistyömatkalle. Olen koulutukseltani traumapsykoterapeutti ja tarjoan yksilöpsykoterapiaa sekä Kelan tukemana kuntoutuspsykoterapiana että omakustanteisena. Terapiaprosessi alkaa tutustumisella ja lähdemme yhdessä tarkastelemaan, millaisia muutoksia kaipaat elämääsi. Työskentelyn painopiste voi vaihdella keskustelussa, kehollisessa työskentelyssä ja/tai luovissa, toiminnallisissa menetelmissä. Tavoitteena on, että terapiasta tulee sinulle merkityksellinen matka itsetuntemukseen ja muutokseen.

Olen työskennellyt yli 20 vuoden ajan sosiaali- ja terveysalalla, pääosin aikuispsykiatriassa. Olen koulutukseltani toimintaterapeutti (AMK) ja sosionomi (AMK, suuntautunut päihde-, kriisi- ja mielenterveystyöhön). Monipuolisen työkokemukseni kautta monenlaiset elämäntilanteet ja arjen haasteet ovat tulleet tutuiksi ja kohtaan asiakkaita sensitiivisesti ja kunnioittavasti. Ihmisenä olen elämänmyönteinen ja huumorintajuinen; näen aina toivoa ja mahdollisuuksia myönteiseen muutokseen.

Olen suorittanut useita täydennys- ja jatkokoulutuksia, olen mm. ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja ja EMDR-terapeutti. Minulla on vuosien kokemus ADHD:n diagnostiikan ja kuntoutuksen parista. EMDR-terapiaa käytän osana muuta työskentelyä. Sen avulla voidaan työstää nykyhetkessä häiritseviä muistoja niin, että vaikeiden kokemusten aiheuttamat oireet lievittyvät.

Tapaat minut Hyvinkään toimipisteellä tai etänä. Olet lämpimästi tervetullut!

Koulutus: Toimintaterapeutti, sosionomi, EMDR-terapeutti, psykoterapeutti
Suuntaus: Traumapsykoterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vanhempainohjaus
Kiinnostuksen kohteet: Kompleksinen trauma, kiintymyssuhteet, EMDR
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
ADHD
EMDR
Kiintymyssuhteet
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Itsetunto ja itsevarmuus

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Marjo Hämäläinen

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Tarjoan psykoterapiaa erilaisiin mielenterveyden ongelmiin ja elämän kriiseihin.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Marjo Hämäläinen

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni. Otan vastaan sekä itsemaksavia että Kelan kuntoutuspsykoterapiaan tulevia asiakkaita. Voit varata tutustumiskäyntiajan joko sivun alalaidasta tai lähettämällä sähköpostia suoraan minulle osoitteeseen [email protected]. Otan asiakkaita vastaan Malmilla ja Helsingin keskustassa sekä tarvittaessa etänä.

Terapeuttina minulle on tärkeää luoda salliva, lämmin ja rento ilmapiiri, jossa voit puhua asiasta kuin asiasta ja olla juuri sellainen kuin olet. Luottamuksellisessa terapiasuhteessa saat kokeilla, epäonnistua, onnistua, itkeä ja nauraa.

Olen pohjakoulutukseltani toimintaterapeutti, minkä uskon tuovan työotteeseeni monipuolisuutta ja kokonaisvaltaista näkemystä arkeen ja toimintakykyyn vaikuttavista asioista. Myös kynnys lähteä vastaanottotilojen ulkopuolelle on kohdallani matala, mikäli se on sinun prosessisi kannalta tarkoituksenmukaista.

Käyttämäni terapiamenetelmät vaihtelevat tarpeesi ja tavoitteidesi mukaan. Terapian alkuvaiheessa kartoitus elämäntilanteestasi ja ongelmistasi on tärkeä, jotta osaamme suunnata katseen kohti niitä asioita, joilla on oikeasti merkitystä hyvinvointisi kannalta. Matkan varrella seuraamme, onko suunta oikea vai tulisiko sitä muuttaa. Kotona tehtävien harjoitusten tarkoituksena on tukea oppimistasi ja auttaa uusia taitoja siirtymään sinne, minne niiden kuuluukin – sinun arkeesi.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, toimintaterapeutti, NLP Associate Trainer
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Fobiat, pakko-oireinen häiriö, ahdistuneisuushäiriöt, traumatyöskentely
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Psykoosit
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Fobiat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Emmi Rantakallio

Espoo, Nummela, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen empaattinen, turvallinen ja läsnäoleva psykoterapeutti. Vastaanotollani voit pysähtyä työstämään sinulle merkityksellisiä asioita.

Emmi Rantakallio

Espoo | Nummela | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Oletko aloittamassa Kelan kuntoutuspsykoterapian ja etsit itsellesi sopivaa psykoterapeuttia? Lämpimästi tervetuloa tutustumiskäynnille! Otan vastaan uusia asiakkaita sekä Nummelaan että Tapiolaan.

Terapeuttina olen lempeä, arvostava ja aktiivinen kuuntelija. Työskentelyssäni ovat läsnä myötätunto, kannustus sekä aito välittäminen. Minulle on tärkeää luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin luominen terapiasuhteeseen. Turvallinen terapiasuhde mahdollistaa haastavien tunteiden ja kipeiden kokemusten esiin nousemisen ja niiden lempeän yhdessä työstämisen. Terapiasuhteessa olemme tasavertaisia keskustelukumppaneita.

Aluksi kartoitamme tilanteesi, hahmottelemme yhteiset tavoitteet terapialle ja tutustumme toisiimme. Suuntaukseni on Gestalt-psykoterapia (hahmoterapia), joka on integratiivinen psykoterapiasuuntaus. Gestalt-terapiassa huomioidaan kokonaisvaltaisesti inhimillisen kokemuksen eri puolet: tiedollinen, emotionaalinen ja kehollinen sekä suhteet ja vuorovaikutus ympäristön kanssa. Terapian tavoitteena on löytää ja saada käyttöön ihmisen omat voimavarat. Terapiassa painotetaan ihmisen kokemusta tässä ja nyt -nykyhetkessä. Menneisyyden kokemuksia ja tapahtumia otetaan mukaan käsittelyyn sen mukaisesti, miten ne ovat näkyvissä ja vaikuttavat ihmisessä. Työskentelyssä on tärkeää, että etenemme sinulle sopivassa tahdissa.

Terapiaistunnoilla voimme keskustelun tueksi tehdä erilaisia kokeiluja esim. liikkeen ja kehon avulla. Lisäksi käytän rentoutus- ja mielikuvaharjoituksia. Terapian vaikutus alkaa yleensä näkyä asiakkaan kasvaneena itsetuntemuksena ja hyvinvointina. Psyykkinen oireilu ja paha mieli tulevat vähitellen ymmärrettävämmäksi.

Olen koulutukseltani sosiaalipsykologi ja työskennellyt laajasti eri-ikäisten ja erilaisia elämän haasteita kohdanneiden ihmisten kanssa. Kriisityössä minulle on karttunut kokemusta asiakkaiden elämänkriisien ja traumaattisten kriisien kanssa työskentelystä, esim. parisuhdekriisit, läheisen kuolema, yksinäisyys, erilaiset mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt, syömishäiriöt ja riippuvuudet ovat minulle tuttuja aihealueita. Oppilashuollossa ja kasvatus- ja perheneuvontatyössä olen työskennellyt lasten, nuorten ja aikuisten parissa tukien heitä mm. ihmissuhteisiin, omaan kasvuun ja kehitykseen liittyvissä haasteissa, vanhemmuudessa sekä kuormittavien elämäntilanteiden käsittelyssä.

Koulutus: Sosiaalipsykologi, valtiotieteiden maisteri, psykoterapeutti
Suuntaus: Gestalt-psykoterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, ryhmäpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistus- ja masennusoireilu, ihmissuhteisiin liittyvät haasteet, traumat ja elämänkriisit, identiteettiin ja itsetuntoon liittyvät pohdinnat
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Motivaatio-ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Riikka Malvaranta

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, työnohjaaja

Olen aktiivinen, avoin ja myötätuntoinen terapeuttista keskusteluapua tarjoava psykoterapeutti. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni!

Ei uusia asiakkaita. Ajanvaraus vain nykyisille asiakkaille.

Riikka Malvaranta

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, työnohjaaja

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen lämmin, myötätuntoinen ja välitön. Pyrkimykseni on, että vastaanotolleni voisi tulla mahdollisimman matalalla kynnyksellä ja tuntea olonsa turvalliseksi ja arvostetuksi. Työotteeni on aktiivinen, keskusteleva, myönteinen ja kannustava. Vaikka elämäntilanteet ja kokemukset voivat olla joskus hyvinkin vaikeita, yleensä niihin on mahdollista saada jotakin parannusta tai helpotusta. Tähän prosessiin haluan olla tuomassa apua, tukea ja välineitä. Vastaanotolleni voit tulla minkä tahansa ison elämänkriisin tai yksittäisen huolen kanssa. Tarjoan sekä yksittäisiä tapaamisaikoja, lyhytterapiajaksoja että pitkäaikaisempia hoitoja.

Integratiiviselle suutaukselle on ominaista työskentelytapa, joka huomioi asiakkaiden yksilölliset tilanteet ja tarpeet mahdollisimman hyvin. Keskeistä siinä on yhteinen neuvottelu terapian tavoitteista, etenemisestä ja käytetyistä menetelmistä. Integratiivisessa terapiassa on mahdollista käyttää hyväksi eri terapiasuuntauksia ja niiden työtapoja. Kaiken terapian tavoitteena on kuitenkin lisätä itseymmärrystä, joustavuutta ja laajentaa omaa ajattelua. Ajattelen, että yksi terapian tehtävistä on tuoda välineitä myös siihen, miten pärjätä terapian ulkopuolella ja elämän myöhemmissä vaiheissa. Oma terapiani on pääosin keskusteluterapiaa, mutta toiveidesi ja tilanteesi mukaan voimme käyttää myös erilaisia kotitehtäviä tai menetelmiä istuntojen sisällä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi erilaiset hengitys- tai tietoisuusharjoitukset, kuvien tai kirjoitusten käyttäminen tai erilaiset arkielämässä toteutettavat kokeilut.

Tähänastisen työurani olen tehnyt aikuissosiaalityössä etenkin riippuvuuksien, mielenterveyden kysymysten ja elämänhallinnan haasteiden kanssa. Olen koulutukseltani myös työnohjaaja ja sitä kautta työelämän, työssä jaksamisen ja erilaisten urapolkujen ja elämänvalintojen kysymykset ovat minulle myös läheisiä.

Ei uusia asiakkaita. Ajanvaraus vain nykyisille asiakkaille.

Koulutus: Psykoterapeutti, työnohjaaja
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Kiintymyssuhteet, ylisukupolvisuus, ihmisenä olemiseen liittyvä kasvu, mielen ja kehon välinen yhteys, kriisit ja traumaattiset kokemukset, riippuvuudet, työelämän haasteet
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Tiina Vuorikoski

Espoo, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Muutos on mahdollinen! Edustan kognitiivista käyttäytymisterapiaa, jossa tutkimme yhdessä sinulle tärkeitä asioita. Haluan, että sinulla on turvallinen tunne kanssani.

Tiina Vuorikoski

Espoo | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Minulle on tärkeää, että sinulla on luottamuksellinen, turvallinen tunne kanssani ja pystyt avaamaan sinulle haastavia asioita. Koen, että olemme terapiasuhteessa tasavertaisia keskenämme ja tutkimme yhdessä sinulle tärkeitä asioita kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmien avulla. Olen terapeuttina aktiivinen ja osallistuva, kuitenkin antaen sinulle tarvitsemasi tilan. Terapiaan toivon, että tulet juuri sellaisena kuin olet.

Muutos kohti toivomaasi on mahdollinen! Terapiassa lähdemme liikkeelle tutkimalla mahdollisimman tarkasti tilannettasi, jonka perusteella asetamme yhdessä tavoitteet työskentelyllemme. Näitä tavoitteita kohti menemme juuri sinulle suunnitellun hoidon mukaisesti. Kaikki käyttämäni menetelmät perustuvat vahvaan tutkimukselliseen näyttöön niiden toimivuudesta ja itse terapian toimivuuttakin mitataan terapiasuhteen aikana. Kognitiivinen käyttäytymisterapia on aktiivista, tutkivaa, jossa tapaamisissa ymmärretyt asiat viedään arkeesi.

Olen työskennellyt vuosien aikana mm. traumojen, lähisuhdeväkivallan ja narsistisen kaltoinkohtelun, ahdistuneisuuden, paniikkikohtausten, riippuvuuksien, masennuksen, ihmissuhdeongelmien, tunnesäätelyvaikeuksien, vaativuuden, kehonkuvan sekä minäkuvan parissa. Kun työskentelemme jonkun sinulle haasteita tuottavan asian parissa, se vaikuttaa positiivisesti usein myös muuhun käyttäytymiseen, ajatteluun ja tuntemuksiin.

Vastaanotan vain täysi-ikäisiä asiakkaita.

Koulutus: Sosionomi, tradenomi, psykoterapeutti
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Traumat, lähisuhdeväkivalta ja narsistinen kaltoinkohtelu, ahdistuneisuus, paniikkikohtaukset, riippuvuudet, masennus, ihmissuhdeongelmat, tunnesäätelyvaikeudet, vaativuuden kokemus, kehonkuvan sekä minäkuvan parissa työskentely. Myös pakko-oireet sekä pakkoajatukset kiinnostavat minua.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Traumat ja elämänkriisit
Narsismi
Pakko-oireinen häiriö
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Kirsi Vallinheimo

Helsinki, Hämeenlinna, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen terapeuttina rauhallinen, luotettava sekä asiakasta kunnioittava. Uskon vahvasti kohtaamiseen jokaisessa tapaamisessa.

Kirsi Vallinheimo

Helsinki | Hämeenlinna | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Minulla on vapaita tutustumisaikoja kuntoutuspsykoterapiaan!

Minulle tärkeää on jokaisen asiakkaan yksilöllinen kohtaaminen. Pyrin tapaamisissamme joustavasti vastaamaan asiakkaan tarpeisiin. Työskentelyäni ohjaa integratiivinen työskentelyote sekä vahva työhistoriani sekä kouluttautuminen. Olen empaattinen, aito, läsnäoleva terapeutti. Tapaamisissa pyrin luottamukselliseen yhteistyösuhteeseen kanssasi. Olen tilaa antava, kuunteleva, tutkiva terapeutti.

Käynneilläni terapian tavoitteet sekä menetelmät suunnitellaan yhdessä asiakkaan kanssa, asiakkaan tarpeiden pohjalta. Terapiani pohjautuu integratiiviseen viitekehykseen jonka myötä joustava, kokonaisvaltainen kohtaaminen terapiassa mahdollistuu. Minulla on vahva näkemys ihmisen kohtaamiseen jossa biologiset, psykologiset sekä sosiaaliset prosessit vaikuttavat asiakkaan nykytilaan, toimintaan. Keskustelun ohella tapaamisissa on mahdollista tehdä kokemuksellisia harjoituksia ( esim. tietoista läsnäoloa, mielikuva- sekä tuolityöskentelyä). Toiveidesi mukaan myös kotitehtäviä sekä voinnin seurantaa, terapian vaikuttavuutta mittaavat mittarit ovat mahdollisia.

Aluksi tutustumme, jäsennämme yhteistyösuhdettamme sekä määritämme tavoitteemme sekä keinot joilla lähdemme muutosta tavoittelemaan.

Minulla on yli kolmenkymmenen vuoden työkokemus mielenterveys-sekä päihdetyöstä. Olen työskennellyt akuuttien-sekä pitkäaikaisten mielialahäiriöiden parissa eri ikäisten potilaiden kanssa. Työkokemukseeni kuuluu myös useamman vuoden työskentely päihdehuollon parissa sekä vankilassa päihdetyön ohjaajana. Työskentelen aikuisten kanssa.

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, kriisi-ja katastrofihoidon lisäkoulutus, päihdehuollon lisäkoulutus, kognitiivinen lyhytterapeutti, Mindfulness-ohjaaja
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Ihmisen mieli, kriisit, kiintymyssuhteet, muutos, mentalisaatio.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Traumat ja elämänkriisit
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Antti Karjalainen

Hyvinkää, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Tervetuloa turvalliselle muutosmatkalle kohti yhdessä asetettuja tavoitteita.

Antti Karjalainen

Hyvinkää | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Olen Antti Karjalainen, traumapsykoterapeutti. Terapeuttina tarjoan turvallisen ja asiantuntevan tilan, mikä mahdollistaa laadukkaan terapeuttisen työskentelyn kohti asetettuja tavoitteita.

Osaamisaluettani ovat elämänkriisien, kiintymyssuhdehaasteiden ja traumatisoitumisen parissa työskentely. Terapiani pohjautuu traumapsykoterapeuttiseen viitekehykseen ja yksilölliseen lähestymistapaan, jossa otetaan huomioon niin keho kuin mieli.

Pohjakoulutukseltani olen sosionomi AMK (2014) ja mielenterveys- ja päihdetyön EAT (2020). Olen työskennellyt yli 10 vuoden ajan lasten, nuorten ja vanhempien parissa muun muassa sijaishuollossa.

Tarjoan terapiaa lähivastaanottoina Hyvinkäällä ja etävastaanottoina juuri sinne, missä sinä olet.

Koulutus: Sosionomi, mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinto, EMDR-I, psykoterapeutti
Suuntaus: Traumapsykoterapia
Kela-oikeudet: Odottaa
Kiinnostuksen kohteet: Kriisit- ja traumat, kiintymyssuhteet, EMDR
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit
Erikoisosaamisalue
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Katja Hietamies

Kouvola, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, lyhytterapeutti

Terapeuttina kohtaan sinut aidosti ja hyväksyvästi. Tärkeää on luottamuksellinen ja turvallinen yhteistyösuhde kohti toivottua muutosta ja hyvinvoinnin lisääntymistä.

Katja Hietamies

Kouvola | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, lyhytterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen osallistuva, keskusteleva ja hyväksyvä, asiakasta kunnioittava. Minulle on tärkeää asiakkaan kokemus kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisesta. Aito ja läsnäoleva kohtaaminen on minulle tärkeää. Tasavertaisessa yhteistyösuhteessa on turvallista ja luottamuksellista puhua itselle merkittävistä ja tärkeistä asioista. Terapeuttina pyrin vahvistamaan asiakkaan toiveikkuutta ja uskoa tulevaisuuteen, lisäämään hyvinvoinnin ja hallinnan tunnetta omassa elämässä.

Vastaanotolle voi tulla erilaisten, sekä pienten että isompien, ongelmien tai haasteiden kanssa. Jokaisella on oikeus omannäköiseen, omia arvoja ja hyvinvointia tukevaan elämään. Asiakas on oman elämänsä asiantuntija. Työskennellään tavoitteellisesti kohti toivottuja muutoksia, asiakkaan omaan tahtiin. Jokaisella meistä on vahvuuksia ja olemassa olevia olevia keinoja selvitä elämän kriiseistä ja näitä keinoja vahvistetaan ja tuodaan näkyväksi. Asiakas voi terapiassa saada uusia näkökulmia ja keinoja, jotka tukevat haluttua muutosta ja lisäävät toiveikkuutta.

Käytän menetelmiä myös muista terapiasuuntauksista, joustavasti juuri sinun tarpeidesi mukaan.Menneisyydessä on usein asioita ja tapahtumia, jotka tahtomattamme tai tiedostamatta vaikuttavat myös nykyhetkeen. Pohditaan yhdessä, mikä olisi sinulle se seuraava askel ja mihin suuntaan toivot elämäsi etenevän.

Minulla on pitkä, yli 20 vuoden kokemus erilaisten mielenterveyden haasteiden ja hoidosta. Psykiatrisesta hoitotyöstä, kriisityöstä ja nepsy haasteiden hoidosta ja kuntoutuksesta. Olen työskennellyt kaiken ikäisen kanssa, ”vauvasta vaariin”. Jos sinulla on esimerkiksi äkillisiä muutoksia elämässä, masennusta, ahdistusta, pakko-oireita, riippuvuuksia, parisuhdeongelmia, identiteetti haasteita, vanhemmuuden haasteita / huolia, tai nepsy haasteita, olet tervetullut luokseni. Tapaan myös pareja.

Terapeuttina olen aktiivinen, mutta annan sinulle tilaa. Pyrin tajoamaan uusia näkökulmia, luomaan turvallisen ja avoimen terapiasuhteen. Työskentely voi olla pidempää tai lyhyempi kestoista.

Koulutus: Sairaanhoitaja, lyhytterapeutti, psykoterapeutti
Erikoistuminen: Kriisityö
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Odottaa
Kiinnostuksen kohteet: Elämän kriisit, sekä luonnolliset että äkilliset, ahdistus- ja paniikkioireet, masennus, uupumus. Nuorten ja aikuisten kanssa työskentely.
Palvelut: Lyhytterapia, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Mari-Anne Talus

Hyvinkää, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen ihan tavallinen ihminen, joka on kiinnostunut ihmisten elämäntarinoista. Terapeuttina huumorintajuinen läsnäoleva, empaattinen ja helposti lähestyttävä.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Mari-Anne Talus

Hyvinkää | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Käytän kognitiivisen käyttäytymis- ja ratkaisukeskeisen psykoterapian menetelmiä. Terapia ote on aktiivinen, huomioiden kokonaisvaltaisesti asiakkaan tilanteen. Hyväksyn asiakkaat
sellaisina kuin he ovat ja asetamme yhdessä konkreettisia tavoitteita. Vaikeiden tunteiden kohtaaminen on psyykkisten vaikeuksien voittamisessa keskeistä.

Jokainen ihminen on ainutlaatuinen, ja ymmärrys hänen kokemuksistaan syntyy yksilöllisen tutkimisen kautta. Terapiassa arvotyöskentely lisää elämän merkityksellisyyttä. Asiakkaat
sitoutuvat aktiiviseen työskentelyyn myös tapaamisten välissä, jotta terapia edistyisi tehokkaasti. Annan tehtäviä ja harjoituksia tapaamisten välillä tehtäväksi.

Olen psykiatrian erikoissairaanhoitaja ja olen suorittanut kognitiivisen käyttäytymis- sekä ratkaisukeskeisen psykoterapian opinnot. Olen suorittanut myös Dialektisen käyttäytymisterapian ohjaajan koulutuksen ja kognitiivisen traumatyön perusteet. Käytän työssäni hyväksyntään perustuvia menetelmiä, kuten DKT, HOT, FAB ja skeematerapiaa. On tärkeää ymmärtää vaikeuksien syitä ja niitä ylläpitäviä tekijöitä.

Minulla on yli 25 vuoden työkokemus, josta yli 10 vuotta psykiatrian alalta. Olen työskennellyt mielialapoliklinikalla, Kellokosken sairaalassa ja terapiatyössä. Urani alkoi lasten ja nuorten parissa sekä rikosuhripäivystyksessä.

Työskentelen nuorten yli 16-vuotiaiden nuorten ja aikuisten kanssa. En rajaa asiakasryhmääni liian yksityiskohtaisesti, vaan tarjoan apua monenlaisiin psyykkisiin vaikeuksiin, erityisesti
hankalien tunteiden kanssa selviytymiseen.

Tervetuloa vastaanotolleni!

Voit tulla nyt tutustumiskäynnille KELA:n kuntoutusterapiaan.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, lähihoitaja, psykoterapeutti
Erikoistuminen: Kognitiivinen käyttäytymispsykoterapia
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia, ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Tämänhetkiset ammatilliset kiinnostuksen kohteeni ovat masennus, uupumus, elämäntilannekriisit ja traumat
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Tanja Korhonen

Tanja Korhonen

Turku, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen pitkän kokemuksen omaava rauhallinen ja empaattinen terapeutti. Pyrin hyvän ja turvallisen yhteistyön luomiseen ja yhdessä tutkimisen ilmapiiriin.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Tanja Korhonen

Turku | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen rauhallinen ja empaattinen. Asiakas on oman elämänsä asiantuntija ja tätä asiaa terapeuttina kunnioitan. Olen terapeuttina aktiivinen ja helposti lähestyttävä, suvaitsevainen ja suorasanainen. Työskentelyssä tärkeää on turvallisuus ja rauhallinen eteneminen, yhdessä tutkimisen ilmapiiri, jossa kaikkien tunteiden on lupa olla läsnä.

Vastaanotolla voimme keskustelun lisäksi käyttää kehollisia itsensä rauhoittamisen- ja vakauttamisen menetelmiä, sensomotorisia harjoituksia sekä EMDR-menetelmää. Ohjaan mielellään esimerkiksi hengitysharjoituksia, läsnäoloharjoituksia ja rajaharjoituksia. Harjoitusten ja menetelmien käyttö on kuitenkin aina vapaaehtoista ja tavoitteet menetelmien käyttöön liittyen sovitaan aina asiakkaan kanssa yhdessä. Olen myös kiinnostunut tutkimaan kiintymyssuhdetraumoja ja traumojen ylisukupolvisuutta sukupuutyöskentelyn avulla.

Olen työskennellyt aikuisten psykiatrian osastoilla työurani alussa. Olen työskennellyt akuuttipsykiatrian poliklinikalla suurimman osan työurastani. Lisäksi minulla on 4 vuotta työkokemusta ammatillisesti kuntoutuksesta, 3 vuotta olen työskennellyt vanhuspsykiatrialla ja 6 vuotta tein työtä lastensuojelussa. Olen työni ohella suorittanut lisäopintoja mm. ratkaisukeskeisistä työmenetelmistä ja lastensuojelusta. Traumoista ja kriisien hoitamisesta minulla on taustalla useita koulutuksia. Työskentelen aikuisten asiakkaiden kanssa. Olen erityisen kiinnostunut traumoista, persoonallisuushäiriöstä, ahdistuksesta ja erilaisista mielialaongelmista.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja
Suuntaus: Traumapsykoterapia (keho- ja kiintymyssuhdeorientaatio)
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Olen kiinnostunut eri asteisesti traumatisoituneiden potilaiden kanssa työskentelystä.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Psykoterapeutti Noora Seppala

Noora Seppälä

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Olen psykologi ja integratiivinen psykoterapeutti.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Noora Seppälä

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Palvelukielet: suomi, englanti

Olen terapeuttina rauhallinen, aito ja asiakasta arvostava. Pidän terapiassa kaiken perustana toimivaa, luottamuksellista yhteistyösuhdetta sekä turvallista ja hyväksyvää ilmapiiriä, jossa voit tulla kohdatuksi ja kuulluksi kokonaisena itsenäsi, kaikkien tunteidesi ja kokemustesi kanssa. Näiden lisäksi pyrin etenkin siihen, että yhteistyömme auttaisi sinua syventämään itseymmärrystäsi ja liikkumaan kohti sinulle tärkeitä arvoja ja tavoitteita.

Integratiivisuus tarkoittaa työotteessani sitä, että yhdistän useiden eri psykoterapiasuuntausten näkökulmia ja menetelmiä joustavasti sinun yksilöllisyytesi huomioiden ja panostan toimivan ja tasavertaisen yhteistyösuhteen rakentamiseen ja ylläpitoon. Lähtökohtana työskentelylle ovat sinun tilanteesi, tavoitteesi ja toiveesi. Alussa tutkailemme ja jäsennämme näitä ja haasteitasi yhdessä, tunnustelemme yhteistyötämme ja teemme yhdessä neuvotellen alustavan suunnitelman yhteistyömme kestosta, muodosta, tavoitteista ja työtavoista. Tarkennamme ja päivitämme näitä tarpeen mukaan työskentelymme edetessä. Keskustelun lisäksi voimme hyödyntää tapaamisilla erilaisia kokemuksellisia harjoituksia (esim. tietoista läsnäoloa, mielikuva- ja tuolityöskentelyä) ja tapaamisten välille voimme halutessasi sopia välitehtäviä. Keskustelemme ja sovimme harjoituksista aina yhdessä, eivätkä mitkään harjoitukset ole pakollinen osa terapiaa. Kysyn sinulta myös avoimesti palautetta toiminnastani ja miltä työskentelymme tuntuu.

Olen valmistunut psykologiksi vuonna 2014, minkä jälkeen työskennellyt Helsingissä psykiatrian poliklinikoilla ja päihdepoliklinikalla. Ihmiselämän monenlaiset haasteet ja kivut ovat siis minulle tuttuja. Olen työskennellyt paljon mm. mieliala- ja ahdistusoireiden, tunteiden säätelyn vaikeuksien, itsetunto-ongelmien, ihmissuhdevaikeuksien ja riippuvuuksien kanssa kamppailevien sekä traumataustaisten ihmisten kanssa. Olen käynyt lisäkoulutukset skeematerapiasta sekä hyväksymis- ja omistautumisterapiasta.

Työskentelen aikuisten asiakkaiden kanssa.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykologi
Erikoistuminen: Skeematerapia sekä hyväksymis- ja omistautumisterapia
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Terapiasuhde, tunnekeskeinen työskentely, traumatisoitumisen hoito, kehollisuuden huomioiminen psykoterapiassa.
Palvelut: Psykologit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Riikka Taipale

Jyväskylä, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, lyhytterapeutti

Pitkä kokemus erilaisesta ihmissuhdetyöstä on opettanut minut tarjoamaan myötätuntoisen ja turvallisen ilmapiirin monenlaisten ilmiöiden tutkimiseen.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Riikka Taipale

Jyväskylä | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, lyhytterapeutti

Palvelukielet: suomi

Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni omakustanteisesti 2-10 käynnin lyhytpsykoterapiaan. Kelan kuntoutuspsykoterapian paikat ovat toistaiseksi täynnä.

Pysähtyminen asiakkaan toiveiden ja tarpeiden äärelle sekä yhteinen suunnitelma on minulle tärkeää. Työotteeni on tutkiva, avoin, ihmettelevä ja kokonaisvaltaisesti mielen, tunteet, ajatukset ja kehon huomioiva. Vahvuuksiani ovat asioiden tarkastelu monesta eri kulmasta ja vaikeiden teemojen käsittely turvallisesti ja asiakkaan voimavarat huomioiden.

Ensimmäisellä tapaamisella minulle on tärkeää laatia yhteinen suunnitelma ja sopia kanssasi työskentelyn kestosta. Alkuun lähdemme tutkimaan, ihmettelemään ja kokoamaan palapeliä siitä, mikä kaikki vaikuttaa asiakkaan nimeämään ongelmaan ja mihin siinä voimme vaikuttaa. Menetelmät sinun tavoitteeseen pääsemiseksi suunnitellaan yhdessä ja perustelen aina niiden käytön.

Minulla on laaja ja useamman vuoden kokemus ihmissuhdetyöstä eri ikäisten kanssa. Olen toiminut eri tehtävissä erilaisessa asiakastyössä ja kehittämistyössä. Ilmiöt, kuten lähisuhdeväkivalta, haastavat vuorovaikutussuhteet läheisten kanssa, kuormittavat elämäntilanteet, syrjäytyminen ja äkilliset elämänkriisit ovat tulleet minulle tutuiksi.

Erityisosaamiseni painottuu tunne- ja itsesäätelytaitojen, jämäkkyyden ja mielen joustavuuden vahvistamiseen. Sovellan työssäni erityisesti trauma-fokusoidun kognitiivisen käyttäytymisterapian ja funktionaalis-analyyttisen psykoterapian viitekehystä.

Kokemusta minulla on muun muassa masennuksen, ahdistuneisuuden, traumaattisten kokemusten, lähisuhdeväkivaltakokemusten, vaativuuden ja murehtimiskäyttäytymisen hoidosta.

Ennen päätöstäsi pidemmälle tai lyhyemmälle psykoterapialle, voit varata minulle yhden tutustumiskäynnin. Tutustumiskäynnillä pääsemme puolin ja toisin tutustumaan toisiimme sekä laatimaan yhteistä suunnitelmaa eteenpäin.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Sosionomi, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, psykoterapeutti
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Tällä hetkellä ammatillinen kiinnostukseni on suuntautunut ahdistuneisuuden, masennuksen, uupumuksen, traumaattisten kokemusten ja erilaisten pelkojen hoitamiseen.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Paniikkihäiriö
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Fobiat
Pakko-oireinen häiriö

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Iiris Ojalammi

Helsinki, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti, uusille Kela-asiakkaille on tilaa. Terapeuttina olen lämmin, tuomitsematon ja aktiivisesti kuunteleva.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Iiris Ojalammi

Helsinki | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Olen kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti. Odotan Kela-oikeuksia ja minulle mahtuu uusia asiakkaita loppusyksyn aikana alkavaan Kelan kuntoutuspsykoterapiaan. Otan vastaan myös itsemaksavia psykoterapia-asiakkaita.

Terapeuttinen työskentely antaa mahdollisuuden itseymmärryksen ja toimintakyvyn lisääntymiseen, sekä vaikeiden tunteiden ja tapahtumien kohtaamiseen. Kognitiivinen käyttäytymisterapia sopii monenlaisten mielenterveyden haasteiden kanssa työskentelyyn, esimerkiksi ahdistus- ja masennusoireiden, pakko-oireisen häiriön ja PTSD:n hoitoon.

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa tarkastellaan tunteiden, ajatusten ja näkyvän käyttäytymisen ilmiöitä, sekä ihmisen vuorovaikutusta ympäristönsä kanssa. Tutkimme käyttäytymistä laajassa merkityksessä, kaikki mitä ihmisessä tapahtuu, kehon tuntemukset, ajatukset, muistot ja tunteet ovat käyttäytymistä. Haasteisiin vaikuttavia tekijöitä tutkitaan niin nykyhetkessä, kuin kokemuksia elämänhistoriassakin ja tarvittaessa työskennellään vaikeiden elämänkokemusten kanssa. Tavoitteet terapiatyöskentelylle suunnittelemme yhdessä yksilöllisten tarpeittesi mukaisesti. Terapiaan sisältyy ajoittain tapaamisten välillä välitehtäviä, jotka tukevat työskentelyprosessia.

Erityisosaamiseni keskittyy tunnesäätelyn vaikeuksiin, ahdistuneisuushäiriöiden ja masennuksen hoitoon, elämänkriiseihin, traumoihin ja itseä vahingoittavan käyttäytymisen hoitoon. Minulla on kokemusta myös pakko-oireisen häiriön hoidosta. Työskentelen ensisijaisesti hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) ja dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) menetelmin. Traumatyöskentelyn menetelmistä minulla on koulutusta pitkitettyyn altistukseen (PE) ja IRRT- menetelmään. Työskentelen aikuisasiakkaiden kanssa.

Terapiavastaanottoni on turvallinen tila tulla sellaisena kuin olet, sekä kokea ja ilmaista tunteitasi. Työskentelyäni ohjaavat tuomitsemattomuus ja asiakaslähtöisyys. Panostan hyvän terapiasuhteen luomiseen, haluan, että koet olosi vastaanotollani tervetulleeksi, turvalliseksi ja kuulluksi. Voimavarat voivat vaihdella käyntikerrasta toiseen ja sopeutamme työskentelyä aina tilanteen mukaan. Kaikki tunteet ovat sallittuja ja autan sinua tarvittaessa säätelemään oloasi vastaanoton aikana.

Aiemmalta koulutukseltani olen sairaanhoitaja ja olen työskennellyt psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa vuodesta 2010 mm mielialahäiriöpoliklinikalla ja vaikeista masennusoireista ja tunnesäätelyn haasteista kärsivien asiakkaiden kanssa. Ennen psykoterapiaopintojani olen kouluttautunut dialektisen käyttäytymisterapian (DKT) yksilö- ja ryhmäterapeutiksi. Lisäksi olen käynyt skeematerapian työotekoulutuksen ja pitkitetyn altistuksen koulutuksen. Pitkä kokemukseni on tuonut minulle laaja-alaista ymmärrystä mielenterveyden haasteista ja vaikeiden tilanteiden kohtaamisesta.

Olet lämpimästi tervetullut tutustumiskäynnille. Kuntoutuspsykoterapiaa on mahdollista hakea heti kelapätevyyden saatuani, todennäköisesti marraskuun aikana.
Vastaanottoni sijaitsee Eerikinkadulla ensimmäisessä kerroksessa, hyvien liikenneyhteyksien päässä Kampin metro- ja bussiaseman läheisyydessä.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Sairaanhoitaja, psykoterapeutti
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Tunnesäätelyn vaikeudet, ahdistuneisuushäiriöt, elämänkriisit, traumat
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
LGBTQ
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
DKT
Fobiat
Läheisriippuvuus
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Essi Pinola

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Minulle on tärkeää mahdollistaa tahtiasi kuunteleva luottamuksellinen ilmapiiri, tila ja paikka psykoterapiaan.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Essi Pinola

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Tarjoan pitkäkestoista yksilöpsykoterapiaa (Kela, vakuutusyhtiöt, itsemaksavat), lyhytkestoisia psykoterapiajaksoja sekä kriisiterapiaa. Voit varata ajan suoraan verkkosivuilta tai olla minuun yhteydessä. Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolle, itsesi äärelle.

Lähestymistapani perustuu ajatukseen siitä, että nykyhetkeä on usein helpompi ymmärtää, kun mennyttä saa tutkia rauhassa turvallisessa ja hyväksyvässä suhteessa. Olen helposti lähestyttävä, kohtaava ja läsnäoleva. Ammattilaisena minun tulee tunnistaa ja säädellä aktiivisuuttani sinun tarpeesi ja tilanteesi mukaan. Keskeistä psykoterapiassa on luottamuksellinen ja avoin vuorovaikutussuhde, joka muodostuu ajan kanssa. Vastaanottokäynnit ovat sinun aikaasi, ja sinulla on vapaus tuoda yhdessä tarkasteltavaksi kaikki se, mikä kulloinkin on merkityksellistä tai vailla sanoja. Kaikenlaisille tunteille, myös epämääräisille tuntemuksille ja vaikeasti määriteltäville olotiloille on tärkeää olla tilaa.

Jokaisella meillä on oma kehityshistoriamme ja psyykkisten pulmien tausta on erilaisissa elämän kehitystehtävissä varhaislapsuudesta lähtien. Psykoterapian tavoitteena on lisätä kykyä tunnistaa, ymmärtää ja käsitellä omia tunteita tutkimalla elämänhistoriaa ja merkittäviä vuorovaikutussuhteita, sekä niiden heijastumista nykyhetkeen. Hiljalleen pyrimme pääsemään käsitykseen mielen tiedostamattomista puolista, sekä suojautumisen tavoista, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi erilaisia oireita tai vaikeuksia ihmissuhteissa. Sisäisten ristiriitojen käsittelyn ja itseymmärryksen lisääntymisen myötä vaikeiden tunteiden ja tilanteiden kohtaaminen helpottuu, jolloin sisäinen kasvu ja sopeutuminen eri elämäntilanteissa mahdollistavat merkityksellisemmän ja mielekkäämmän elämän.

Olen työskennellyt yli 10 vuoden ajan mielenterveystyön kentällä monenlaisia elämäntarinoita kohdaten, sekä yksilöiden rinnalla kulkien. Toimiminen eri ikäisten ja erilaisten elämäntilanteiden parissa on vahvistanut ymmärrystäni ihmismielen moninaisuudesta ja toipumisen mahdollisuudesta. Työotteeni perustuu mielenterveyden häiriöiden hoidossa tutkitusti vaikuttavaan ja näyttöön perustuvaan psykodynaamiseen psykoterapiaan ja psykoanalyyttiseen teorianmuodostukseen. Psykoterapeuttina tavoitteenani on tukea sinun yksilöllistä matkaasi kohti ymmärrystä, eheyttä ja omannäköistä elämää. Löytämällä itseymmärryksen lisääntymisen myötä uusia tapoja olla itsesi ja toisten kanssa, syntyy tilaa sisäiselle kasvulle sekä muutokselle.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, sosionomi, johtamisen erikoisammattitutkinto
Suuntaus: Psykodynaaminen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Mielen sisäiset ristiriidat ja pulmat, varhaiset kehitysvaiheet ja kiintymyssuhteet, identiteettikysymykset, vuorovaikutussuhteet, elämänkriisit, ahdistus- ja masennusoireet, nuoruusiän kehitysvaiheet
Palvelut: Kriisiapu, Lyhytterapia, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö
Rikoksen uhrit
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Terhi Mäkinen

Helsinki, Kouvola, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (voimavarakeskeinen pari- ja perheterapia), EMDR-terapeutti

Terapiassa tutkitaan ja ymmärretään nykytilaa yhdessä, etsitään lisää tilaa ja sopivia vaihtoehtoja. Otan mielelläni vastaan myös yksilöasiakkaita.

Terhi Mäkinen

Helsinki | Kouvola | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (voimavarakeskeinen pari- ja perheterapia), EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Lyhytpsykoterapia-asiakkaat ovat lämpimästi tervetulleita omakustanteisesti tai vakuutusyhtiöiden maksusitoumuksin.
Vain osa ajoistani on varattavissa netissä, mikäli sopivia aikoja ei löydy, ole yhteydessä niin etsitään sopivampaa.

Työotteeni on rauhallinen ja kuunteleva, olen myös aktiivinen nostamaan esiin havaintoja kuulemastani. Usein pulmallista tilannetta on jo kestänyt jonkin aikaa ja omat ajatukset ovat saattaneet kapeutua. Yhdessä tarkastellen löytyy lisää näkökulmia ja suuntia. Aina ei tarvita suuria muutoksia vaan uuden suhtautumistavan avulla tilanne saattaa helpottua. Toisaalta joskus tarpeena on isompi muutos ja turvallisuuden tunteen vahvistuminen. Minulla on kokemusta siitä, että pitkäkestoisiinkin tilanteisiin voi vaikuttaa. Suhteet perustuvat vuorovaikutustapoihin, joskus niiden kaiut tulevat sukupolvien ketjuista, joita voimme rauhassa tutkia. Niistä saattaa löytyä myös aiemmin huomaamatta jäänyttä voimaa ja onnistumisia.

Paitsi ajatuksin ja keskustelemalla, elämme elämäämme koko kehomielellämme. Traumamuistot elävät usein kehossamme enemmän kuin ajatuksissamme. Se johtuu osaltaan kehomielen suojakeinoista, joiden avulla voimme hoitaa useita rutiiniaskareita tapahtuneista huolimatta. Työskentelen psykoterapiatilan ulkopuolella osan viikkoa neurokirjon kuntoutuksen parissa ja osan kotikäynneillä perheissä. Niin traumakokemusten, neurokirjon kuin kiintymyssuhdekysymystenkin äärellä itsetuntemuksen lisääntyminen, tiedon saaminen, vuorovaikutusmahdollisuuksien tarkastelu ja kuormituksen säätely ovat tärkeitä hyvinvoinnille. Näiden lisäksi voimme hyödyntää spesifejä kehomielen keinoja kuten EMDR-menetelmää.

Tapaamisten kulusta ja työskentelytavoista sovitaan yhdessä. Tärkeää on joka kerralla mahdollisimman vahva turvallisuuden ja luottamuksen tunne. Tapaamisten lopulla myös arvioidaan kuulluksi ja ymmärretyksi tulemiseen liittyviä huomioita sekä tapaamisen vastetta suhteissa tarpeisiin.

Peruskoulutukseltani olen psykiatrinen sairaanhoitaja ja olen työskennellyt aiemmin julkisella puolella osasto- ja poliklinikkatyössä yli 20 vuoden ajan. Minulla on kokemusta aikuisten akuuttipsykiatriasta sekä yleissairaala- ja geropsykiatriasta - pisimpään olen toiminut lastenpsykiatrialla.

Työskentelen mielelläni kaikenikäisten asiakkaiden kanssa yksin ja yhdessä; olemme kukin omalla tavallamme ainutlaatuisia perheen ja sukupolvien jäseniä. Kullakin on mahdollisuus turvallisuuden tunteen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen.

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, varhaisen vuorovaikutuksen syventävät opinnot, EMDR-terapeutti, kehoterapiamenetelmiä (voimauttavan valokuvan koulutuksia, psykofyysisen psykoterapian perusteet)
Suuntaus: Voimavarakeskeinen dialoginen pari- ja perhepsykoterapia
Kela-oikeudet: Pariterapia, perheterapia 16-67-vuotiaille, varhainen vuorovaikutus, vanhempien ohjauskäynnit
Kiinnostuksen kohteet: Traumanäkökulma, kehomieli-kokonaisuus, neuropsykiatriset kysymykset, kiintymyssuhteet ja vanhemmuuden tukeminen, raskaudenaikaiset pelot, erilaiset mielenterveydenhäiriöt
Palvelut: Lyhytterapia, Muut ammattilaiset, Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
Fobiat
Addiktiot
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

Haluaisitko lisätietoa suuntauksista tai löytää tietyn suuntauksen terapeutin? Voit tarkastella ammattilaistemme vapaita aikoja täältä tai olla yhteydessä asiakaspalveluumme.

Voit jättää myös sähköpostisi tai puhelinnumeron, niin olemme Sinuun yhteydessä!

Kyllä kiitos!