Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Psykoterapeutti Matti Kontkanen
Terapeuttina olen aktiivinen ja kiinnostunut, myötätuntoinen, rauhallinen, asiakasta arvostava. Osaan antaa tilaa mutta myös tarvittaessa haastaa asiakkaan ajattelua. Vahvuuteni on viedä terapiaa eteenpäin määrätietoisesti. Keskityn terapiassa kunakin hetkenä esiin tuleviin kysymyksiin syvällisesti niitä analysoiden ja liittääen niitä yhdessä asetettuihin tavoitteisiin ja terapeuttsiiin teorioihin.
Aloitan terapian kuuntelemalla asiakasta ymmärtäen ja myötätuntoisesti sekä häntä terapiaan johtaneista elämää haittaavista oireista. Asiakasta paremmin ymmärtääkseni kartoitan hänen perhettään ja sukuaan mm. sukupolvisten traumojen paikantamiseksi. Asiakas saa myös kertoa elämäntarinansa johon nykytilanne sijoittuu. Muutamalla kyselytestillä kartoitetaan potilaan tarkempaa oirekuvaa ja elämänlaatua. Sen jälkeen asetetaan tavoitteet, menetelmät, aikataulu ja tavoitteiden mittarit. Työskentelyssä noudatan sitä että terapiaistunnon alussa asiakas saa kertoa mieltä sillä hetkellä painavat asiat, jotka käsitellään ensin. Sen jälkeen siirrytään tavoitteiden mukaisiin tehtäviin. Kognitiivisten menetelmien mukaan kartoitetaan ajatuksia ja ajatusrakenteita joita sitten erilaisilla harjoituksilla muokataan. Myös alitajuisiin ajatusrakenteisiin pyritään pääsemään käsiksi tunnereaktioita tutkimalla. Työskentelyssä käytetään keskustelua ja joskus kirjoitus- ja piirrustustehtäviä.
Työskentelen aikuisten kanssa. Erityisen mieluisia ovat olleet työuupumuksesta kärsivät, monikulttuuriset asiakkaat ja parit.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Stressi, traumat, psykofyysiset oireet
Master of Counseling, yksilöpsykoterapeutti, pari- ja perheterapeutti, työnohjaaja
Kognitiivis-analyyttinen, systeeminen
Yksilöpsykoterapia, pari- ja perheterapia