Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Psykoterapeutti Minna Tuominen
Terapeuttina olen lämmin, ystävällinen, sensitiivinen, perusteellinen ja tavoitteellinen. Terapiassa tutkimme asiakkaan kanssa yhdessä hänen menneisyyttään ja etsimme ratkaisuja tulevaisuuteen. Työotteeni on kysymyksillä eteenpäin suuntautuva ja otteeni on sillä tavalla aktiivinen. Toisinaan annan myös kotitehtäviä ja joskus vastaanotolla teemme myös toiminnallisia tehtäviä (kuten piirtämistä, maalaamista, tyhjän tuolin menetelmää). Terapiassa on tärkeää antaa asiakkaalle tilaa ja aikaa ja näin terapian rytmi määräytyy yhteistyössä asiakkaan kanssa. Vastaanotolla pyrin siihen, että potilas tulisi kohdatuksi, kuulluksi ja ymmärretyksi omana itsenään. Myötätunto ja sen kasvattaminen itseä kohtaan on terapiassa tärkeää. Vahvuuksiani ovat rauhallisuus ja turvallisen tilan luominen. Pidän tärkeänä, että asiakkaan kanssa yhdessä mietitty tavoite seuraa luonnollisesti terapiaprosessissa mukana. Terapiaprosessissa on pitkin matkaa tärkeää myös arvioida: Puhummeko oikeista asioista? ovatko ydinkysymykset löytyneet? Pohdinta ja pysähtyminen oman elämän äärelle siirtyvät näin myös arkeen terapiaistuntojen välillä ja terapiaprosessin jälkeen.
Terapiaprosessin aluksi kartoitamme yhdessä asiakkaiden kanssa heidän elämäntilanteensa ja mietimme, mihin suuntaan he toivovat muutosta. Yksi käyttämäni menetelmä on elämänviivatehtävän tekeminen. Elämänviivaa taaksepäin katsomalla tulee havainnollistua elämän taitekohdat, solmut, mutta myös onnelliset ajat. Tutkimusjaksolla alussa tulevat esille usein myös sellaiset asiat, joista asiakas ei ole ehkä ollut itse tietoinen, kuten mielestä piilotetut traumat tai dissosiaatiohäiriöt. Niiden sanoittaminen ja näkyväksi tuleminen on tärkeä osa tutkimusjaksoa. Alkukartoituksen aikana selviää, onko henkilöllä tai pariskunnalla tarvetta lyhyelle vai pitkäkestoisemmalle terapialle. Paripsykoterapiassa tunnekeskeisen paripsykoterapian parisuhteen kehän piirtäminen ja avaaminen auttaa myös pareja katsomaan tilannettaan etäämmältä. Terapiasuhde on nimenomaan yhteistyösuhde ja mielestäni on tärkeää kuulla, kokeeko asiakas itsensä turvalliseksi ja kohdatuksi. Onnistuneessa terapiaprosessissa tulevat näkyviksi myös aikaisemman elämän vaikeudet ja ne voivat heijastua vaikkapa kiukkuna ja epäluulona terapeuttia kohtaan. Olisi tärkeää, että asiakas saa terapiassa korvaavan kokemuksen ja voi turvallisesti osoittaa näitä vaikeita tunteita ja niitä voidaan yhdessä terapeutin kanssa käsitellä ja pohtia, mistä nämä reaktiot kumpuavat.
Opiskelen dialogis-voimavarakeskeiseksi työnohjaajaksi ja kauttani saa työnohjausta hintaan 50€ 45 min. Työnohjausta tarjoan sosiaali- ja terveysalan, kasvatus- ja opetusalan ammattilaisille sekä hengellistä ja terapeuttista työtä tekeville.
Työskentelen aikuisten yli 18-vuotiaiden yksilöisen ja parien kanssa. Kiinnostuksenani ovat erilaiset elämänkriisit.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Traumat ja dissosaatiohäiriöt, parisuhteen vuorovaikutus ja sen kehittyminen, tunnekeskeinen pariterapia, ratkaisukeskeiset hoitomuodot
Psykoterapeutti, teologian maisteri, sosiaalikasvattaja, tarinateatteriohjaaja
Integratiivinen
Pariterapia