(09) 3158 9154

tai s-postitse: asiakaspalvelu (ät) terapiatalonoste.fi

Nostetaan sinut kynnyksesi yli

Oulu Vanhantullinkatu

Toimipaikan tiedot

Osoite: Vanhantullinkatu 4, 2. ja 4. kerros, 90100 Oulu

Palvelut

Tarjoamme lämminhenkistä yksilöpsykoterapiaa, pari- ja perhepsykoterapiaa sekä keskusteluapua yksittäisistä tapaamisista intensiiviseen kuntoutuspsykoterapiaan. Olemme Kelan ja hyvinvointialue Pohteen palveluntarjoaja, mutta meille pääsee myös itse maksavana asiakkaana.

Sijainti ja saapuminen

Toimipisteemme sijaitsee Oulussa Vanhatullinkadulla Veturiaukion puiston vieressä. Sijaintimme on aivan Oulun keskustan läheisyydessä Etu-Lyötyn kaupunginosassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Oulun keskustasta on noin 10 minuutin kävelymatka toimipisteeseen ja autolla muutama minuutti. Omalla autolla saapuville asiakkaille löytyy kahden tunnin kiekollisia parkkipaikkoja muutamia Vanhantullin kadulta aivan sisäänkäynnin edestä. Enemmän pysäköintipaikkoja löytyy Kansankadun varrelta. Muistathan käyttää parkkikiekkoa. Lähimmät linja-autopysäkit ovat Saaristonkadulla Vaaranpuiston ja Lyötynpuiston pysäkit, joista molemmista on noin viiden minuutin kävelymatka toimipisteeseen.

Sisäänkäynti toimipisteeseen on katutason nro. 4 ulko-ovesta, josta pääset hissillä toiseen tai neljänteen kerrokseen. Löydät aulasta tiedon missä kerroksessa terapeuttisi pitää vastaanottoa. Tiloihin on esteetön kulku esimerkiksi pyörätuolia käyttäville. Katutason ulko-ovi on avoinna päivällä. Oven ollessa lukossa, paina ulko-oven vieressä olevaa soittokelloa, missä lukee Terapiatalo Noste, niin ovi avataan sinulle ylhäältä. Hissistä pääset suoraan vasemmalle avautuvaan odotusaulaan. Odotusaulassa käytössäsi on wc-tilat.

Keskustele terapeuttisi kanssa etukäteen myös mahdollisuudesta tuoda toimipisteeseen eläimiä, esimerkiksi avustajakoira.

Asiakaskohtaaminen ja yhteys

Toimitilassa on aula, josta terapeutti tulee hakemaan. Saavu paikalle täsmällisesti, 5 min ennen vastaanoton alkamista. Voit ottaa yhteyttä meihin myös puhelimitse asiakaspalvelun kautta, puh. (09) 3158 9154.

Lämpimästi tervetuloa Nosteen Oulun Vanhantullinkadun toimipisteeseen!

Huomioithan, että Nosteella on Oulussa myös kolme muuta toimipistettä osoitteissa: Uusikatu 57-59, Kansankatu Hinnat saattavat vaihdella terapeuttikohtaisesti ja toimipisteittäin.

Oulun toimitila
https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2025/01/Pauliina-Paivarinta-1.jpg

Pauliina Päivärinta

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Pari- ja perhepsykoterapeuttina haluan tarjota jokaiselle perheenjäsenelle tilaisuuden tulla kuulluksi, nähdyksi ja kohdatuksi. Lempeys ja empaattisuus korostuvat.

Pauliina Päivärinta

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Palvelukielet: suomi, ruotsi, englanti

Terapeuttina olen läsnäoleva ja empaattinen ja pyrin aina siihen, että terapiassa jokaisella olisi turvallinen olo tulla nähdyksi ja kuulluksi. Työskentelyotteessani korostuu myötätuntoisuus, positiivisuus sekä arvostavuus jokaisen elämäntarinaa ja -kokemuksia kohtaan. Asioiden ja ilmiöiden puolueeton ihmettely ja asiakkaan kanssa yhteisesti tarkastelu kuvaavat myös työskentelyäni. Vahvuuksiani ovat inhimillisyys sekä kyky kohdata ihminen ihmisenä taustoista riippumatta. Vahvuutenani on myös lasten ja nuorten aktiivinen huomioiminen perheterapiaprosesseissa.

Terapiaistunnoilla korostuu asiakaslähtöisyys sekä dialogisuus, jossa pyritään tasavertaiseen vuoropuheluun läsnä olevien kesken. Istunnoilla pyritään keskustelemalla ja erilaisia terapiamenetelmiä käyttämällä luomaan yhteistä käsitystä perheen tai pariskunnan voimavaroista ja muutoskohteista. Keskustelu lähtee usein ajankohtaisista asioista tai tapahtumista, joita yhdessä terapiaistunnolla pohditaan ja tarkastellaan perheenjäsenten erilaisten kokemusten kautta. Käytän terapiamenetelminä mm. sukupuu- ja elämänjanatyöskentelyä, musiikkia, valokuvia, havainnollistamista fläpille piirtämällä, mentalisaatiota sekä vakauttavia- ja mindfulness-harjoituksia. Työskentelyssäni lasten kanssa korostuu leikki, leikkisyys sekä erilaiset toiminnalliset menetelmät.

Olen pohjakoulutukseltani toimintaterapeutti ja työskennellyt koko työurani pääasiassa lasten- ja nuorisopsykiatristen lapsi- ja nuoruusikäisten lasten ja heidän perheidensä sekä lähiverkostojen kanssa. Työkokemukseni myötä minulla on vankka osaaminen lasten ja nuorten neuropsykiatrisista haasteista (ADHD, autisminkirjo) sekä käyttäytymisen ja itsesäätelyn vaikeuksista. Pyrin aktiivisesti kouluttautumaan sekä ns. virallisesti että itsenäisesti ajankohtaiseen ja näyttöön perustuvaan ammattikirjallisuuteen ja -julkaisuihin perehtyen.

Työskentelen lapsiperheiden ja pariskuntien kanssa. Kiinnostuksenani on etenkin lapsen tunne- ja itsesäätelyn haasteet ja mentalisaation tukeminen perhe- ja parisuhteissa.

Koulutus: Psykoterapeutti, toimintaterapeutti, kauppatieteiden maisteri
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Pari- ja perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (perheet)
Kiinnostuksen kohteet: Vanhemmuuden tukeminen ja vahvistaminen lapsen tunne- ja itsesäätelyn haasteissa, yhteyden vahvistaminen vanhempien ja lasten välillä, trauman vaikutukset perhesuhteisiin, vanhemmuuteen ja parisuhteeseen, tunnekeskeisyys, mentalisaatio, kiintymyssuhteet, raskausaika ja synnytys, vauva- ja pikkulapsiperheet, uusperheet, uskottomuus, erokriisit, lastensuojelun asiakkaat, sijaishuollossa asuvien lasten sekä sijais- että biologisten perheiden tukeminen, vanhempainohjaus ja -tuki
Palvelut: Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Pariterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Kiintymyssuhteet
Ahdistus
Masennus
Syömishäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat
ADHD
Autismi/asperger
Paniikkihäiriö

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2025/02/Marianne-Back-1.jpg

Marianne Back

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Minulla on pitkä työkokemus sekä psykologin että psykotetapeutin työstä, ja laaja ymmärrys hyvin monenlaisista mielenterveyden haasteista. Yhteistyössä tulemme pääsemään

Marianne Back

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Vastaanotan asiakkaita tällä hetkellä ensisijaisesti etävastaanottona.

Minulle on ensiarvoisen tärkeää, että voit hyväksyvässä ja turvallisessa ilmapiirissä rauhassa tutkia ajatuksiasi, tunteitasi, mielikuviasi yhtälailla kuin kehosi reaktioita, sekä löytää mahdollisuuksia ja luovia akuuteissa haastavissa elämäntilanteissa.. Vuorovaikutuksellisessa ja turvallisessa suhteessa voit tulla kohdakkain Sinua askarruttavien ja koskettavien elämäsi asioiden kanssa.

Psykoterapiassa työskentelyotteeni on ratkaisukeskeinen ja tunnetietoinen. Vahvuuteni on hakea ja löytää voimavaroja ja tukea asiakkaiden muutostavoitteita. Kun ymmärrän asiakkaan haasteen/haasteet, mukautan työskentelyotteeni sellaiseksi, joka mahdollistaa asiakkaan ottavan askelia tavoitteitansa kohti.

Minua on kuvattu läsnäolevaksi, empaattiseksi ja aktiiviseksi keskustelijaksi. Minulle on tärkeää olla asiakkaalle inhimillinen kohtaaja ja auttaja vaikeassa elämäntilanteessa. Pystyn ohjaamaan keskustelua myös vaikeista aiheista.

Avullani voit löytää apua mielenterveyden moninaisiin haasteisiin, keinoja arjen ja työelämän tilanteisiin, ja saada tukea kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Olitpa sitten etsimässä apua elämäntilanteen akuuttiin kriisiin, parisuhdeongelmiin,kamppailemassa masennuksen, ahdistuksen, yksinäisyyden tai uupumuksen kanssa tai haluat kehittää itsetuntemustasi ja hyvinvointiasi.

Olen pohjakoulutukseltani Psykologian maisteri (1999) ja psykoterapeutiksi olen valmistunut vuonna 2013. Lisäksi minulla on vuosien saatossa suoritettuna useita erilaisia lisäkoulutuksia, joista ammennan yhteistyössä kunkin asiakkaan tilanteeseen soveltuvia menetelmiä.

Koulutus: Psykologian maisteri, psykoterapeutti
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistuneisuus, masennus, työ- ja opiskelu-uupumus, elämänkriisit, stressinhallinta, toetoisuustaidot, jännittäminen, paniikkioireilu, ADHD, addiktiot, aikuistumiseen liittyvät haasteet, yksinäisyys, ratkaisukeskeisyys, lyhytterapia.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Parisuhdekriisit
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
ADHD
Paniikkihäiriö
Päihderiippuvuus
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Neurologiset ongelmat
Autismi/asperger
DKT
Fobiat
Hypnoosi
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Kehitysvammaisuus
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Narsismi
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Rikoksen uhrit
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2025/04/Lasse-Kauppi.jpg

Lasse Kauppi

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutiksi valmistuva

Terapeuttina haluan tarjota sinulle turvallisen tilan kärsiä, kasvaa ja toipua.

Lasse Kauppi

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutiksi valmistuva

Palvelukielet: suomi, englanti

Olen työskennellyt kymmenen vuoden ajan psykiatrisena sairaanhoitajana niin perusterveydenhuollossa kuin erikoissairaanhoidossa. Olen työskennellyt hyvin laajasti erilaisten inhimillisten ongelmien ja psykiatristen potilasryhmien parissa.

Opiskelen integratiivista psykoterapiaa. Valmistun psykoterapeutiksi loppukeväästä 2026. Terapeuttina pyrin huomiomaan ihmisen yksilönä ja terapian työtavat valikoimme yhdessä asiakkaan tarpeiden mukaan. Integratiivisessa työtavassa korostuu terapiasuhteesa nousevien ilmiöiden hyödyntäminen. Yleensä terapiasuhteesa alkaa jollain tavalla elämään aiemmista ihmissuhteista tutut tavat olla vuorovaikutuksessa, ja näiden huomioiminen voi olla hyvin hyödyllistä terapian kannalta. Käytän työssäni mm. tunnefokusoituneen ja kognitiivisen psykoterapian sekä mentalisaatioterapian menetelmiä. Olen käynyt mindfulness based cognitive therapy -ohjaajakoulutuksen, jonka menetelmiä myös sovellan tarpeen mukaan. Terapia räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti ja toivon, että terapiassa on aina myös vapautta ja tilaa olla ja ilmaista itseään omalla tavallaan.

Terapeuttina pyrin olemaan maanläheinen, avoin ja helposti lähestyttävä. Teen mielelläni niin lyhyttä kuin pidempääkin terapiaa.

Koulutus: Sairaanhoitaja
Erikoistuminen: MBCT-ohjaajakoulutus
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Ei vielä, valmistuminen 05/2026
Kiinnostuksen kohteet: Lyhytterapia, masennus, ahdistus, persoonallisuushäiriöt, psykoosi, traumatisoituminen, ihmissuhdehaasteet, kiintymyssuhde, suru, eksistentiaaliset kriisit, yksinäisyys
Palvelut: Psykoterapeuttinen keskusteluapu
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat
ADHD
Autismi/asperger
Fobiat
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Kehitysvammaisuus
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Narsismi
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö
Päihderiippuvuus
Rikoksen uhrit
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2019/12/Raimo-Maunu-e1579692632204.jpg

Raimo Maunu

Oulu, Tornio, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Työskentelen ratkaisu- ja voimavarakeskeisen psykoterapian välineillä yhteistyössä asiakkaan kanssa toivottujen tavoitteiden suunnassa sekä etä- että lähivastaanotossa.

Raimo Maunu

Oulu | Tornio | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina työskentelyni lähtökohtina ovat asiakkaan tilanne ja tavoitteet joihin vuorovaikutuksessamme perehdymme. Pyrin luomaan luottamuksellisen ja avoimen vuorovaikutustilanteen, jossa asiakas voi vapaasti itse tuottaa merkityksellisen sisällön työskentelylle. Pyrin löytämään yhdessä asiakkaan kanssa voimavarat ja keinot tilanteiden ratkaisemiseksi. Tuen asiakasta ratkaisujen muodostamisessa ja niiden käyttöönotossa.

Käytän kognitiivisen sekä ratkaisu- ja voimavarakeskeisen psykoterapian välineitä ja menetelmiä. Vuorovaikutus asiakkaan kanssa perustuu avoimeen ja luottamukselliseen keskusteluun. Tavoitteena on löytää asiakkaan omista voimavaroista keinoja tilanteiden ratkaisuun. Vahvistamme ja lisäämme asiakkaan itsetuntemusta ja itsemyötätuntoa. Asiakkaalle annetaan tilaa avautua tilanteestaan. Asiakkaan omista ja aiemmin toimineista välineistä etsitään yhdessä ratkaisukeinoja tilanteiden hallintaan ja hyvinvoinnin edistämiseen.

Olen toiminut 40 vuotta nuorten ja aikuisten parissa aineenopettajana, opinto-ohjaajana ja sekä oppilaitoksen että kunnan opetustyön johtajana. Minulla on hyvät tiedot ja taidot nuoren ja aikuisen elämäntilanteiden haasteista. Olen opinnoissani perehtynyt psykoterapian lisäksi teologiaan, kasvatustieteeseen, psykologiaan, filosofiaan, informaatioteknologiaan, opinto-ohjaamiseen, oikeustieteeseen ja julkisoikeuteen.

Tarjoan tutustumiskäynnin puoleen hintaan.

3

Koulutus: Teologian maisteri, kasvatustieteiden kandidaatti, humanististen tieteiden kandidaatti, psykoterapeutti, nuorisoterapeutti ja valmentaja
Suuntaus: Kognitiivinen, ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Työ- ja opiskeluelämän haasteet; Ahdistus; Masennus; Stressi, jännittäminen ja keskittyminen; Itsetunto ja itsevarmuus
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Pakko-oireinen häiriö
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2020/01/Kaisa-Kantola_web-e1579620254660.jpg

Kaisa Kantola

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Autan elämän kriisien kohtaamisessa ja niistä selviämisessä myötätuntoisella ja asiakasta arvostavalla työskentelyllä yhteistyössä asiakkaan kanssa.

Kaisa Kantola

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Olen rauhallinen ja myötätuntoinen terapeutti. Ratkaisukeskeisenä etsin asiakkaan kanssa keinoja elämän hallintaan ja vaikeuksien voittamiseen. Asiakkaan kunnioittaminen oman elämänsä asiantuntijana on minulle tärkeää. Annan kaiken osaamiseni asiakkaan käyttöön. Tunnen myös rajani, ja jos koen, että asiakas hyötyisi toisenlaisesta terapiasta, kerron sen kyllä asiakkaalle. Ainoa tavoite on auttaa asiakasta toipumaan ja elämään mahdollisimman laadukasta elämää. Vuosien saatossa olen saanut asiakkailta palautetta, että tapaamisissamme he rauhoittuvat ja kokevat olonsa turvalliseksi olla ja puhua elämästään. Asiakkaalla tulee olla luottavainen ja turvallinen olo.

Istuntojen lähtökohtana on rauhallinen ja kiireetön ilmapiiri. Keskusteluun perustuvassa terapiassa voidaan tehdä erilaisia harjoitteita, esim. hengitysharjoituksia. Jos asiakas on kokenut menetyksiä, vakavan sairauden tai ollut onnettomuudessa, kerron normaaleista, mahdollisista oireista ja annan keinoja oireiden hallintaan. Pidän aina huolta siitä, että asiakkaalla on riittävän hyvä olo istunnolta lähtiessään.

Minulla on kaksi vuotta traumatyönkoulutusta. Olen työskennellyt lasten ja perheiden kanssa yli kaksikymmentä vuotta. Lastensuojelussa olen työskennellyt nuorten ja perheiden kanssa kuusi vuotta. Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Kiinnostukseni kohteita ovat etenkin työuupumus, erilaiset elämän kriisit ja perheiden elämään liittyvät haasteet.

Koulutus: Psykoterapeutti, työnohjaaja
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Monikulttuurisuus, elämän kriisit ja niistä toipumaan auttaminen.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2025/12/Riitta-Pohjola.jpg

Riitta Pohjola

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Terapiassa minulle tärkeintä on luoda turvallinen keskusteluilmapiiri ja työskennellä asiakaslähtöisesti. Vastaanotolleni voit tulla omana itsenäsi.

Riitta Pohjola

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Voit varata minulle ajan Kelan kuntoutuspsykoterapiaan, lyhytpsykoterapiaan tai yksittäisille keskusteluajoille. Minulle on tärkeää luoda vastaanotolleni turvallinen, luottamuksellinen ja keskusteleva ilmapiiri. Terapiassa on tärkeää, että tulet kuulluksi ja ymmärretyksi ja että keskustelemme sinulle tärkeistä asioista. Joskus jo muutama käynti voi selkeyttää tilannetta, mutta usein tarvitaan pidempiaikaista psykoterapeuttista tukea asioiden eteenpäin viemisen suhteen.

Voit tulla luokseni erilaisten mielenterveyden tai elämässä olevien haasteiden vuoksi. Terapian alussa keskustelemme, mihin asioihin kaipaat muutosta, mitä toivot terapialta ja minkälaisessa tilanteessa toivoisit olevasi terapian päättyessä. Terapiassa on tärkeää, että voit halutessasi keskustella myös vaikeimmista ajatuksistasi, tunteistasi tai kokemuksistasi. Sinulla on luonnollisesti oikeus myös tuoda esille, mikäli et halua jostain asiasta keskustella. Terapiassa etenemme sinun tahtisi mukaan, pääasiassa keskustellen. Mikäli haluat, voimme käynneillä hyödyntää myös tarpeen mukaan muita menetelmiä, kuten toiminnallisempia tai kirjallisia harjoituksia. Työskentelyotteeni perustuu voimavarojen ja vahvuuksien tunnistamiseen sekä näkökulman muutokseen. Näiden tunnistaminen voi auttaa, kun lähdet tekemään muutoksia ajattelun, tunteiden ja toiminnan tasolla. Olen koko ajan rinnallasi ja joskus muutokset voivat viedä aikaa.

Olen ratkaisukeskeinen yksilöpsykoterapeutti. Minulla on yli 20 vuoden työkokemus mielenterveystyöstä sosiaali- ja terveydenhuollon sekä kuntoutuksen parista. Olen tottunut kohtaamaan ihmisiä akuuttien ja pidempikestoisten elämänkriisien äärellä, kuten mielenterveyden, työelämän, sairastumisen ja taloudellisten huolien yhteydessä. Usein asiakkaillani on ollut taustalla myös vaikeita kokemuksia elämänhistoriassaan, joita on voinut ollut tarpeen käsitellä. Käyntien myötä olen saanut olla myötäelämässä, kun asiakkaideni toivo on lisääntynyt, asiakkaani ovat alkaneet voimaan psyykkisesti paremmin ja ovat voineet lähteä rakentamaan uuden näköistä elämää.

Tervetuloa vastaanotolleni juuri sellaisena kuin olet. Vastaanottoni sijaitsee Oulussa osoitteessa Vanhantullinkatu 4, 2krs. Työskentelen kaikenikäisten aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa.

Koulutus: Psykoterapeutti, yhteiskuntatieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Työ- ja opiskeluelämän haasteet, työnohjaus ja urakysymykset, elämäntilannemuutokset, elämänkriisit, itsetuntemus ja itsetunto, masennus, ahdistus, stressi, jännittäminen, keskittyminen, psyykkiset kuormitustekijät kilpaurheilussa, lapsettomuus, keskenmeno, vakava tai äkillinen sairastuminen
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Kehitysvammaisuus
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Neurologiset ongelmat
ADHD
Autismi/asperger
Fobiat
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Narsismi
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö
Päihderiippuvuus
Rikoksen uhrit
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2019/05/Tanja-Westman_web-e1560778677227.jpg

Tanja Westman

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Asiakastyössä minulle tärkeitä asioita ovat luottamuksellisuus, lämmin ilmapiiri, toivon näkökulma ja asiakkaan voimaantuminen.

Tanja Westman

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Psykoterapeuttina olen aktiivinen ja pyrin työskentelemään integratiivisesti. Tapani työskennellä asiakkaan kanssa on asiakasta arvostava, myötäelävä, kannustava sekä asiakkaan rinnalla kulkeva. Terapeuttina olen aktiivisen otteen omaava ja yhdessä asiakkaan kanssa tutkimme hänen elämäntarinaansa ja -tilannetta siitä oppien ja oivaltaen, ratkaisuja löytäen ja eteenpäin mennen.

Asiakastyössä minulle tärkeitä asioita ovat luottamuksellisuus, lämmin ilmapiiri, toivon näkökulma ja asiakkaan voimaantuminen. Terapiassa asiakas asettaa omat tavoitteensa ja toivotun tulevaisuuden näkymänsä, joita kohden lähdetään etenemään askel kerrallaan. Terapiassa työskennellään pääasiallisesti keskustellen, mutta myös muita menetelmiä hyödyntäen asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Työskentelyssä pyritään keskustelujen kautta oppimaan menneistä tapahtumista, löytämään uusia näkökulmia sekä tekemään uusia oivalluksia itsestä ja omasta elämäntarinasta. Työskentelyssä pyritään lisäämään asiakkaan itsetuntemusta, etsimään ja vahvistamaan asiakkaan vahvuuksia ja voimavaroja sekä lisäämään kokemusta omasta pystyvyydestä.

Pohjakoulutukseltani ole kasvatustieteen maisteri pääaineena kasvatuspsykologia. Minulla on pitkä työkokemus opiskeluhuollon kuraattorina koulu- ja opiskelijamaailmasta sekä lasten, nuorten, nuorten aikuisten ja perheiden sekä oppilaitosten henkilökunnan kanssa työskentelystä. Asiakastyötä teen mielelläni kaikenikäisten asiakkaiden kanssa.

Keväällä 2023 olen valmistunut Cool Kids -ohjaajaksi (ahdistuksen hoito-ohjelma lapsille ja nuorille).

Parhaillaan suoritan kognitiivisen psykoterapian lisäpätevyyttä (valmistuminen loppuvuodesta 2025).

Koulutus: Kasvatustieteiden maisteri (kasvatuspsykologia), psykoterapeutti
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Jaksaminen ja mieliala-asiat, jännittäminen, ahdistuneisuus, elämäntilannemuutokset, elämänkriisit, itsetuntemus, vahvuudet, itsetunto, koulu- ja opiskelumaailman kysymykset, lapset, nuoret ja nuoret aikuiset, kasvatukselliset kysymykset
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Persoonallisuushäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2024/12/icon-female.png

Eeva Lehto

Helsinki, Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, kuvataidepsykoterapeutti

Olet lämpimästi tervetullut! Myös etäterapia-aikoja saatavilla!

Eeva Lehto

Helsinki | Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, kuvataidepsykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Tarjoan Sinulle sekä pitkää psykoterapiaa (Kelan tukema) että lyhytpsykoterapiaa (10-20 kertaa). Lyhytpsykoterapiaa tarjoan niin itsemaksaville kuin vakuutusyhtiöiden ja työterveyden asiakkaille. Myös kertakäynnit ovat mahdollisia.

Minulla on käytössäni useita viitekehyksiä: integratiivinen, ratkaisukeskeinen, kognitiivinen ja EMDR-terapia. Lisäksi olen traumakeskeinen lyhytpsykoterapeutti ja kuvataideterapeutti. Olen perehtynyt myös skeematerapiaan ja hypnoterapiaan. Lisäksi käytän tarvittaessa mindfulness- ja mielentaitoharjoituksia osana työskentelyä.

Voit tulla luokseni erilaisten elämän ja mielenterveyden haasteiden vuoksi, mm. masennus ja ahdistus, sosiaalisten tilanteiden pelko, uupumus, traumaattiset kokemukset, elämänkriisit, itsenäistymiseen ja opiskeluun liittyvät haasteet, työelämässä kokemasi haasteet sekä ikääntymiseen ja eläköitymiseen liittyvät haasteet.

Terapiassa käsittelemme sinulle tärkeitä teemoja ja kokemuksia, ainutlaatuista elämäntarinaasi niin menneisyyttä, nykyhetkeä kuin tulevaisuutta. Työstämällä myös vaikeita kokemuksia, ne voivat asettua uudella tavalla osaksi elämäntarinaasi. Terapiassa lisääntyy ymmärrys itsestä, omat voimavarat vahvistuvat sekä tasapaino omassa elämässä lisääntyy. Haluan tuoda Sinulle erityisesti toivoa ja luottamusta siihen, että elämä kantaa. Terapeuttina olen ystävällinen, lämmin, kuunteleva ja helposti lähestyttävä.

Koulutettuna työnohjaajana (STOry) ja sertifioituna Business Coachina tarjoan myös työnohjausta ja valmennusta. Näissä olen perehtynyt erityisesti jaksamisen tukemiseen, stressinhallinta- ja palautumistaitojen sekä läsnäolotaitojen vahvistamiseen.

Työskentelen yli 18-vuotiaiden nuorten, työikäisten ja eläkeikää lähestyvien aikuisten kanssa. Työskentelen sekä Helsingissä että Oulussa, sekä etävastaanotolla koko Suomessa.

Olet lämpimästi tervetullut!

Koulutus: Psykoterapeutti, kuvataidepsykoterapeutti, traumakeskeinen lyhytterapeutti, EMDR-terapeutti, Mindfulness-ohjaaja, työnohjaaja (STOry), Business Coach
Erikoistuminen: EMDR
Suuntaus: Integratiivinen, ratkaisukeskeinen, kognitiivinen, kuvataideterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Masennus, ahdistus, sosiaalisten tilanteiden pelko, uupumus, traumaattiset kokemukset, elämänkriisit, itsenäistymiseen ja opiskeluun liittyvät haasteet, työelämässä kokemasi haasteet sekä ikääntymiseen ja eläköitymiseen liittyvät haasteet
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
OCD
Pakko-oireinen häiriö

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2021/02/Suvi-Yllasjarvi-1-e1613468042798.jpg

Suvi Ylläsjärvi

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Työskentelen aktiivisessa yhteistyössä asiakkaan kanssa kognitiivisia menetelmiä hyödyntäen.

Suvi Ylläsjärvi

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen myötätuntoinen ja rauhallinen, tarpeen mukaan yhteistyöhön haastaen. Työskentelen aktiivisesti yhdessä asiakkaani kanssa erilaisia näkökulmia tutkien ja havainnoiden. "Neljä silmää näkee enemmän kuin kaksi." Toimivan yhteistyösuhteen luomista sekä ylläpitämistä pidänkin tärkeänä osana onnistunutta terapiaa ja vahvuutenani on läsnäolo.

Aloitamme terapiakäynnit tutustumiskäynnillä, jossa katsotaan löydämmekö yhteisen sävelen työskentelyyn. Tutustumiskäynnillä ja ensimmäisillä kerroilla pyrimme jäsentämään ongelman sekä sitä mahdollisesti ylläpitäviä tekijöitä. Samalla etsimme reittejä oireiden lievittämiseen vahvistaen jo olemassa olevia keinoja, sekä etsimällä ja harjoittelemalla uusia. Käytän työskentelyn pohjana kognitiivisia menetelmiä, jossa tutkitaan ajatusten, tunteiden sekä käyttäytymisen yhteyksiä. Lisäksi käytän arvopohjaisia menetelmiä elämänsuunnan kirkastamiseksi ja tietoisuustaitoharjoituksia esimerkiksi ahdistuksen lieventämiseksi. Kotitehtäviä käytän myös, jolloin terapia jatkuu myös tapaamisten ulkopuolella.

Pohjakoulutukseltani olen neurologian erikoislääkäri, joten minulla on vahva kokemus somaattisten sairauksien hoidosta. Nosteessa otan vastaan psykoterapeuttina. Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa.

Koulutus: Neurologian erikoislääkäri, psykoterapeutti
Suuntaus: Kognitiivis-integratiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Olen kiinnostunut ihmisestä kokonaisuutena kuinka mieli vaikuttaa kehoon ja toisinpäin.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Unihäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2024/12/icon-female.png

Heli Nätti

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi, seksuaalineuvoja

Terapeuttina olen avoin, myötätuntoinen ja aito. Luottamuksellinen ja turvallinen terapiasuhde on hyvän terapian ja yhteistyön perusta.

Heli Nätti

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi, seksuaalineuvoja

Palvelukielet: suomi

Olen koulutukseltani psykologi sekä integratiivis-kognitiivinen psykoterapeutti. Olen myös seksuaalineuvoja. Olen työskennellyt ennen psykoterapeuttina toimimista viimeiset 19 vuotta työterveyspsykologina. Pidän tärkeänä tasavertaista ja kunnioittavaa yhteistyösuhdetta ja sitä, että asiakas kokee tulevansa kohdatuksi omana itsenään. Terapeuttina olen avoin, myötätuntoinen ja aito. Luottamuksellinen ja turvallinen terapiasuhde on hyvän terapian ja yhteistyön perusta.

Integratiivisessa suhtautumistavassa on oleellista, että pyrin löytämään joustavasti sinun kanssasi sellaisia työskentelytapoja, jotka vastaavat yksilöllisiä tarpeitasi ja tavoitteitasi. Pyrin sovittamaan toimintani ja roolini siten, että se tukee sinua mahdollisimman hyvin ja auttaa psykoterapian edistymistä. Terapiassa tutkitaan sinun kokemuksiasi ja vaikeuksiasi eri näkökulmista ja pyritään löytämään juuri sinulle sopivia erilaisia työtapoja ottaen huomioon persoonallisuutesi ja kokemasi tarpeet. Terapiassa on tärkeää tehdä havaintoja sinun kokemuksistasi ja tutkia niitä yhdessä. Työssäni käytän vaihtelevasti erilaisia tehtäviä tai harjoitteita ja annan mukaan erilaisia "take away"-materiaaleja, jotka tukevat terapian edistymistä.

Myötätuntosuuntautuneisuus sekä hyväksymis-ja omistautumisterapeuttinen näkökulma ovat työskentelyssä korostuneina. Tavoitteena on näiden avulla lisätä psykologista joustavuutta. Myötätunto on hyväsymisen muoto; myötätunto on sen henkilön hyväksymistä, jolle kaikki tapahtuu. Itsemyötätunnon taito auttaa käsittelemään elämän vaikeuksia ja helpottamaan joustavaa suhtautumista negatiivisiin tapahtumiin. Myötätunnon lisäämisen avulla on mahdollista tasapainottaa tunnesäätelyjärjestelmää ja edistää tunnetaitoja. Psykoterapiassa myös itse hoitosuhde on merkittävä asia terapian ja muutoksen kannalta. Parhaimmillaan siinä ja sen kautta tapahtuu myönteisiä ja merkityksellisiä asioita. Terapiassa on tärkeää auttaa sinua tavoittelemaan mielekästä, arvojen mukaista ja toimivaa elämää sekä vahvistaa ajatusta siitä, että ihminen voi kasvaa ja rakentua henkisesti koko elämän.

Koulutus: Lastentarhanopettaja, kasvatustieteiden maisteri, psykologian maisteri (työterveyshuollon erikoistumiskoulutus), psykoterapeutti, seksuaalineuvoja
Suuntaus: Kognitiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Erityiskiinostuksen kohteina ovat työuupumuksen ja unettomuuden hoitaminen.
Palvelut: Psykologit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Perhesuhdekriisit
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2019/05/Birgitta-Ojala-resized-e1560257519563.jpg

Birgitta Ojala

Kuusamo, Oulu, Pudasjärvi, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Perheterapeuttina teen mielelläni työtä koko perheen kanssa. Pohdimme yhdessä suhteita ja vuorovaikutusta ja mietimme, miten haluamaanne muutosta saadaan aikaan.

Birgitta Ojala

Kuusamo | Oulu | Pudasjärvi | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Palvelukielet: suomi, englanti

Asiakastilanne: myös omakustanteiset lyhytterapiat ja kriisikäynnit onnistuvat.

Työskentelen mielelläni koko perheen kanssa niin, että lapset ja muut sinulle merkitykselliset ihmiset ovat mukana terapiassa. Pohdimme yhdessä perheenjäsenten välisiä suhteita ja vuorovaikutusta. Yritämme yhdessä ymmärtää ja kohdata haasteita ja löytää voimavaralähtöisiä keinoja ja ratkaisumalleja. Pariterapiassa pari pohtii parisuhteen haasteita ja kipeitä asioita etsien niihin ratkaisuja tai parisuhteen päättyessä pari selvittelee yhteiseen vanhemmuuteen liittyviä asioita ja sopii lapsiin liittyvistä käytännöistä ja suhteen ylläpitämisestä. Pariterapiassa kohtaan teidät tasavertaisesti ja etsien yhteistä ymmärrystä keskustellen, syyllistämättä tai tuomitsematta ketään. Terapiaprosessi on yhteinen matka, jossa saan terapeuttina kulkea mukananne lyhyen tai pidemmän aikaa elämän pienissä tai suuremmissa käännekohdissa. Olen käytettävissä myös työnohjaajana. Minulla on pitkä työkokemus sosiaali- ja terveysalan erilaisista tehtävistä, myös esimiestehtävistä.

Autan mielelläni sinua pääsemään Kelan korvaamien pari- ja perheterapiapalveluiden piiriin, joten voit olla minuun rohkeasti yhteydessä.

Koulutus: Yhteiskuntatieteiden maisteri (sosiaalityö), psykiatrinen sairaanhoitaja, kriisityön koulutus, pykoterapeutti, työnohjaaja, lyhytterapeutti
Suuntaus: Pari- ja perheterapia, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Kela-oikeudet: Pari- ja perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (perheet), vanhempien ohjauskäynnit osana nuoren omaa psykoterapiaa
Kiinnostuksen kohteet: Parisuhteen haasteet ja kriisit: esim. tunneyhteys, vuorovaikutus, uskottomuus, riippuvuudet, eron harkintavaihe tai eron jälkeinen käsittely, uupuminen, mielenterveyden ja neurokirjon haasteet, lapsettomuus, uusperhe. Perheiden haasteet ja kriisit: esim. lapsen / nuoren kasvu ja kehitys, mielenterveyden ja neurokirjon haasteet, uusperheen arki, vuorovaikutus, perhedynamiikka, arjen hallinta, perheenjäsenen sairastuminen tai menetys. Vanhempien ohjaus osana lapsen / nuoren omaa psykoterapiaa. Lyhytterapia omakustanteisesti tai vakuutusyhtiön maksusitoumuksella.
Palvelut: Lyhytterapia, Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Pariterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat)
Erikoisosaamisalue
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
LGBTQ
Seksuaalisuus

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2022/08/Iita-Juntunen.jpg

Iita Huhdanmäki

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen psykodynaaminen psykoterapeutti ja etsin tällä hetkellä Kela-asiakkaita tutustumiskäynneille. Olen taustaltani kasvatuspsykologi (KM) ja EO.

Iita Huhdanmäki

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Valmistuin psykodynaamiseksi psykoterapeutiksi alkuvuodesta 2026. Etsin tällä hetkellä uusia Kela-asiakkaita tutustumiskäynnille. Mikäli varauskalenterissa ei ole sopivaa aikaa auki tai sinulla on kysymyksiä liittyen esimerkiksi terapian käytännön toteutukseen (mm. hinta ja terapian tiiviys), voit olla minuun yhteydessä sähköpostitse. Pidempikestoisen terapian lisäksi minulle voi varata yksittäisiä keskusteluaikoja sekä sovitusti lyhyt kestoisen tapaamisjakson.

Terapeuttinen työotteeni perustuu läsnäoloon ja ymmärrykseen. Minulle on tärkeää, että yksilö kokee terapiassa tulevansa kuulluksi ja nähdyksi. Olen terapeuttina helposti lähestyttävä ja rauhallinen. Terapiassa sinulla tulee olla oma rauha ja tila, jossa voit vapaasti kertoa juuri sillä hetkellä mielessä olevista asioista. Terapeuttina minun tulee herkästi tunnistaa, milloin yksilö tarvitsee minun aktiivisempaa tukeani asioiden pohdinnassa ja, milloin tilaa omien ajatusten kertomiselle.

Psykodynaamisessa psykoterapiassa terapia etenee jokaisen kohdalla yksilöllisesti, varsinkin alkuvaiheessa varataan aikaa tutustumiselle. Terapian keskiössä on luottamukseen perustuva vuorovaikutus. Terapia voi auttaa tunnistamaan ja käsittelemään oman toiminnan taustalla olevia mahdollisia sisäisiä ristiriitoja, tunteita ja kokemuksia. Psykodynaamisessa terapiassa on kiinnostuttu yksilön koko kehityshistoriasta alkaen varhaislapsuudesta ja psyykkiset pulmat ovat sidoksissa eri ikäkausien kehityshaasteiden ratkaisuihin. Terapia voi mahdollistaa vaikeiden kokemusten ja sujumattomien vaiheiden uudelleen käsittelyn ja kokemisen turvallisessa ilmapiirissä. Vaikeiden tunteiden sietämisestä voi tulla helpompaa, ymmärrys itseä kohtaan kasvaa ja voimavarat vahvistuvat.

Olen koulutukseltani kasvatuspsykologi (KM) ja erityisopettaja. Olen työskennellyt pitkään erityisopettajana ja minulla on kokemusta työskentelystä oppilaiden kanssa monenlaisissa eri elämäntilanteissa, siirtymissä ja muutoksissa. Olen saanut auttaa ja ohjata ihmisiä, joilla on ollut esimerkiksi erilaisia haasteita oppimisessa ja tunne-elämässä sekä neurologisia sairauksia. Olen tehnyt paljon yhteistyötä terveydenhuollon, sosiaalihuollon ja oppilashuollon eri ammattilaisten kanssa.

Koulutus: Kasvatustieteen maisteri (kasvatuspsykologi), erityisopettaja, psykoterapeutti
Suuntaus: Psykodynaaminen
Kela-oikeudet: Odottaa
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistus ja jännittämiseen liittyvät oireet, elämänkertomukset ja elämänkulku, masennus, mielen kehitys, mielenterveyden tukeminen mielenterveyden häiriöissä, muutokset, psykoterapia, varhainen kiintymys- ja vuorovaikutussuhde
Palvelut: Psykoterapeuttinen keskusteluapu, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Motivaatio-ongelmat
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2022/09/Tuija-Mankinen-e1662716121476.jpg

Tuija Mankinen

Oulu, Raahe, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen terapeuttina lämmin ja myötätuntoinen, vastaanotolleni voit tulla juuri sellaisena kuin olet. Otan asiakkaita tutustumiskäynneille KELAn kuntoutuspsykoterapiaan.

Tuija Mankinen

Oulu | Raahe | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Olen terapeuttina rauhallinen, läsnäoleva ja myötätuntoinen, työotteeni on silti aktiivinen. Tavoitteenani on aito, arvostava kohtaaminen, jossa tulet nähdyksi ja kuulluksi sellaisena kuin olet. Haluan luoda luottamuksellisen ilmapiirin, jossa on mahdollista käsitellä turvallisesti myös vaikeita asioita.

Terapia on tavoitteellista ja suunnitelmallista. Työskentelyn kestosta ja tavoitteista sovimme terapian alussa. Terapiassa etsimme yhdessä uusia näkökulmia ja toimivampia tapoja kohdata elämän haasteita.

Olen kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutti (KKT). Hyödynnän työskentelyssäni kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä mm. hyväksymis- ja omistautumisterapiaa (HOT), erilaisia altistusharjoituksia sekä tarvittaessa kotitehtäviä, jotka tukevat muutosta arjessa.
Työskentelen aikuisten kanssa.

Tervetuloa vastaanotolleni juuri sellaisena kuin olet.

Koulutus: Kasvatustieteiden maisteri (erityisopettaja), psykologian aineenopettaja, Mindfulness-tunnetaitovalmentaja, psykoterapeutti
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistus, masennus, uupumus, työssä jaksaminen, stressi, kipuun liittyvät vaikeudet, itsemyötätunto
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Syömishäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2023/01/Paivi-Myllyla.jpg

Päivi Myllylä

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Terapeuttina olen läsnäoleva, myötätuntoinen ja kuunteleva. Terapiaprosessissa panostan toimivaan, turvalliseen ja luottamukselliseen yhteistyösuhteeseen.

Päivi Myllylä

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen läsnäoleva, myötätuntoinen ja kuunteleva. Minulle on tärkeää, että asiakas voi kokea tulevansa nähdyksi ja kuulluksi sellaisena, kuin hän sillä hetkellä elämässään on. Panostan turvallisen ja luottamuksellisen terapeuttisen yhteistyön syntymiseen ja ylläpitämiseen. Työskentelyotteeni on asiakasta arvostava ja tilaa-antava. Olen rauhallinen, mutta jämäkkä.

Käyntien sisältö ja tavoitteet suunnitellaan yhdessä asiakkaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti. Integratiivinen viitekehys mahdollistaa moniteoreettisen näyttöön perustuvan työskentelyn, jossa menetelmät ja lähestymiskulmat valitaan joustavasti asiakkaan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti. Käynneillä tutkimme yhdessä, mitä mielessäsi ja kehossasi tapahtuu. Työskentely tapahtuu aina asiakkaan rajoja kunnioittaen ja turvallisuudentunnetta vaalien. Asiakkaan asiantuntijuus omasta elämästään ja itsestään yhdistettynä terapeutin teoriatietoon ja ammatilliseen kokemukseen mahdollistaa tuloksellisen yhteistyösuhteen.

Olen taustakoulutukseltani psykiatrinen sairaanhoitaja. Minulla on pitkä, yli 15-vuoden, perusterveydenhuollon työkokemus aikuisten akuuteista mielialaan liittyvien haasteiden ja erilaisten mielialahäiriöiden hoitamisesta. Olen ollut kriisityön vastaavana useita vuosia ja työskennellyt vakavasti traumatisoituneiden kanssa. Olen käynyt EMDR I-II ja EMDR- kompleksinen traumakoulutukset sekä niihin liittyvät työnohjaukset.

Tarjoan myös potilas- ja asiakastyöhön kohdentuvaa yksilötyönohjausta sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille integratiivisella orientaatiolla.

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Kriisit, traumat, kiintymyssuhteet, ihmisen mieli
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Psykoosit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Traumat ja elämänkriisit
EMDR
Kiintymyssuhteet
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2023/02/Satu-Perttunen.jpg

Satu Perttunen

Oulu, Etävastaanotto

Lyhytterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, auktorisoitu seksuaalineuvoja

Olen ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti sekä auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS). Olen suorittanut tunnekeskeisen pariterapian peruskurssin.

Satu Perttunen

Oulu | Etävastaanotto

Lyhytterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, auktorisoitu seksuaalineuvoja

Palvelukielet: suomi, englanti, italia, portugali

En kiirehdi hankalien asioiden kanssa ja kanssani voi puhua monenlaisista asioista turvallisesti. Asiakkaiden mietteet, vastaukset, kokemukset ja tuntemukset ovat keskiössä terapiassani, mutta johdattelen keskustelua ja huomiota tavoitteiden ja tarpeen mukaan. Yritän puhua kullekin asiakkaalle sopivaa kieltä asiakkaan taustan mukaisesti. Usein asiakas antaa palautteena sen, että tärkeintä on ollut kokemus tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.

Istuinnollani työskentelen sekä asiakkaiden tilanteen, tarpeiden että toiveiden mukaisesti ratkaisukeskeisesti, tunnekeskeisesti, hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) keinoin tai integratiivisesti keskustellen ja/tai harjoituksin, psykoedukaatiota tarpeen mukaan. Autan asiakasta löytämään omat tavoitteensa omannäköiseen elämään. Ratkaisukeskeinen työskentelyssä asiakas saa tilanteeseensa uusia näkökulmia kysymysten tai harjoitusten avulla voimavaraistavasti. Tunnekeskeisessä työskentelyssä asiakkaat saavat lisäymmärrystä itsestään ja ihmissuhteitaan ymmärtämällä paremmin kiintymyssuhteitaan ja siihen liittyvää vuorovaikutustaan. Pariterapiassa tunnekeskeistä vuorovaikutusta myös harjoitellaan turvallisesti, jotta uusia tapoja voi ottaa käyttöön arkeen. Vanhempia tuen lasten kehityspsykologisissa haasteissa. Seksuaalisuuden teemoista keskustelen turvallisesti iästä, sukupuoleista ja suhdemuodosta riippumatta. Seksi- ja pornoriippuvuutta voi työstää mm. ratkaisukeskeisesti.

Olen tehnyt asiakastyötä sekä ratkaisukeskeisenä lyhytterapeuttina että pari- ja seksuaaliterapeuttina sekä yksilöiden että parien kanssa. Pariterapiaa teen myös tunnekeskeisesti tunnekeskeisen pariterapian perusopinnot (ICEEFT) suorittaneena. Olen myös ART-ohjaaja (Agression Replacement Training Facilitator) ja tehnyt myös seksuaaliväkivaltatyötä. Kasvatuspsykologian opinnoissa on systeeminen näkemys ihmisestä; kasvatupsykologia keskittyy ihmisen ja yhteisöjen kasvun ohjaamiseen.

Työskentelen kaikenikäisten asiakkaiden kanssa, mutta suurin asiakasryhmäni on nuoret aikuiset. Asikkaiden teemoja ovat usein seksuallisuus, parisuhdekysymykset, kriisit, kiintymyssuhteisiin liittyvät teemat, vanhemmuuden haasteet, riippuvuudet, uupuminen.

Koulutus: Humanististen tieteiden kandidaatti, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, auktorisoitu seksuaalineuvoja (SSS)
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen, tunnekeskeinen
Kela-oikeudet: Ei
Kiinnostuksen kohteet: Seksuaalisuus, identtiteetin pohdinta, parisuhteet, vanhemmuus, työ- ja opiskeluelämän haasteet, riippuvuudet ja väkivaltatyö
Palvelut: Lyhytterapia, Muut ammattilaiset, Pariterapia (itsemaksavat), Seksuaaliterapeutit ja -neuvojat
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta
Ahdistus
Masennus
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2023/09/Katariina-Sipila.jpg

Katriina Sipilä

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Tarjoan lyhyt- ja pitkäkestoista yksilöpsykoterapiaa Kelan kuntoutuspsykoterapiana ja itsemaksaville. Terapeuttina olen läsnä oleva, avoin ja helposti lähestyttävä.

Katriina Sipilä

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Tarjoan pitkäkestoista psykoterapiaa sekä Kelan kuntoutusterapiana, että itsemaksaville asiakkaille. Myös lyhyempiä psykoterapiajaksoja voidaan sopia asiakkaan tarpeiden mukaan.

Terapeuttina olen avoin, helposti lähestyttävä sekä läsnäoleva. Psykoterapiassa pidän tärkeänä luottamuksellista ja hyvää yhteistyösuhdetta asiakkaan kanssa. Vastaanottokäynnit ovat sinua varten ja sinulla on vapaus tuoda yhdessä tarkasteltavaksi se, mikä kulloinkin on merkityksellistä. Kaikki tunteet, ajatukset ja epämääräiset olotilat ovat sallittuja ja haluan olla yhdessä kanssasi tutkimassa niitä sekä tuoda oman osaamiseni sinun parhaaksesi. Vastaanotolla pohdimme sinun elämäsi haasteita ja pyrimme löytämään ne voimavarat ja vahvuudet, jotka kannattelevat sinua eteenpäin sekä auttavat elämään mielekästä ja merkityksellistä elämää.

Työskentelyssäni käytän kognitiivisen käyttäytymisterapian viitekehykseen kuuluvia menetelmiä ja harjoitteita. Hyödynnän myös HOT-terapian (hyväksymis- ja omistautumisterapia) menetelmiä terapiatyössäni.

Aiempi työkokemukseni hoito- sekä mielenterveystyöstä ovat opettaneet minulle monien eri elämänkohtaloiden ja elämäntilanteiden kautta ymmärrystä ihmiselämän monista haasteista. Työssäni olen kohdannut eri ikäisiä ihmisiä ja ollut tukena kriisi- ja surutyössä. Rinnalla kulkeminen monissa elämän tilanteissa on ollut työn kuvaani jo pitkään diakoniatyön kautta. Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden kanssa.

Koulutus: Sairaanhoitaja, diakonissa, psykoterapeutti
Suuntaus: Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Vuorovaikutussuhteet, mielen sisäiset ristiriidat ja pulmat, identiteettikysymykset, varhaiset kehitysvaiheet ja kiintymyssuhteet, muutokset elämässä ja kriisitilanteet, suru, parisuhdeongelmat, syömishäiriö, paniikkihäiriö, ahdistus- ja masennusoireet
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Kehitysvammaisuus
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Traumat ja elämänkriisit
Neurologiset ongelmat
ADHD
Autismi/asperger
DKT
Fobiat
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Narsismi
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö
Päihderiippuvuus
Rikoksen uhrit
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2023/09/Pisila_Arto.jpg

Arto Pisilä

Oulu, Raahe, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (perheterapia)

Olen rauhallinen, luotettava, kuunteleva ja helposti lähestyttävä kanssakulkija.

Arto Pisilä

Oulu | Raahe | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (perheterapia)

Palvelukielet: suomi

Olen koulutukseltani mielenterveyshoitaja ja perheterapeutti. Minulla on 30 vuoden monipuolinen kokemus mielenterveystyöstä. Olen työskennellyt yksilöasiakkaiden, perheiden ja pariskuntien kanssa. Olen työskennellyt eri mielenterveyden häiriöiden ja kriisien parissa sekä perheiden ja parisuhteisiin liittyvien vuorovaikutuksellisien haasteiden kanssa.

Olen rauhallinen, luotettava, kuunteleva ja helposti lähestyttävä kanssakulkija.
Kartoitan yhdessä asiakkaan ja perheen kanssa haasteita, joiden pohjalta lähdemme rakentamaan työskentelyä. Pyrin luomaan turvallisen tilan jokaiselle tuoda esille omia tunteita ja tulla kuulluksi. Perheterapiassa työskennellään vaihtelevalla kokoonpanolla. Vastaanotolla voi käydä koko perhe, pariskunta tai yksilö. Työmenetelmänä käytän apuna mm. sukupuuta. Tavoitteena on yhteinen ymmärrys perheenjäsenten kesken, vakauttaa perheen tilannetta ja vahvistaa hyviä selviytymiskeinoja.

Koulutus: Perheterapeutti, mielenterveyshoitaja
Suuntaus: Perheterapia
Kela-oikeudet: Perheterapia
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistuneisuushäiriöt, fobiat, itsetunto-ongelmat, jännittäminen, kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennus, mindfulness, OCD pakko-oireinen häiriö, paniikkihäiriö, parisuhde- ja perhekriisit, psykoosit, seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus, seksuaalisuus, sosiaalisten tilanteiden pelko, stressi, suru, syömishäiriöt, traumaattiset elämäntilanteet, työ- ja opiskeluelämän haasteet, työssäjaksaminen, työuupumus, unihäiriöt, vakava tai äkillinen sairastuminen, vanhemmuuden haasteet, yksinäisyys
Palvelut: Pariterapia (itsemaksavat), Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat)
Erikoisosaamisalue
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2023/09/Turunen_Kati.jpg

Kati Turunen

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Työskentelyni lähtökohta on, että jokainen kohtaaminen on ainutkertainen ja yksilöllinen. Tavoitteena on itsetuntemuksen lisääntyminen.

Kati Turunen

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Työskentelyni lähtökohta on, että jokainen kohtaaminen on ainutkertainen ja yksilöllinen. Tavoitteena on itsetuntemuksen lisääntyminen. Tunteita ja ajatuksia on mahdollisuus sanoittaa ääneen, jonka kautta voi tutustua itsessä oleviin erilaisiin puoliin, myös sellaisiin, jotka ovat jostain syystä jääneet itselle vieraammaksi.

Työkokemukseni on kertynyt pitkältä ajalta. Olen työskennellyt aiemmin mm. eri mielenterveysyksiköissä ja Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä sekä yksityisenä ammatinharjoittajana.

Pidän tärkeänä, että asioita on mahdollisuus tutkia rauhassa ja kiirehtimättä. Psykoterapiatyöskentely on yhteistyötä, jossa psykoterapeutti on kanssakulkija kappaleen matkaa.

2

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja
Suuntaus: Psykodynaaminen, psykoanalyyttinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia (nuoret 16-25-vuotiaat ja aikuiset), vaativa lääkinnällinen kuntoutus (nuoret ja aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Tulevaisuuden näköalojen miettiminen nuorten ja nuorten aikuisten kanssa. Elämäntilanteen muutosten ja kriisivaiheiden selvittely ja tukea antavat keskustelut. Jaksamiseen liittyvät pulmat.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Traumat ja elämänkriisit

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2023/09/Hyvarinen_Minna.jpg

Minna Hyvärinen

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia, yksilöpsykoterapia), seksuaaliterapeutti

Työskentelen joustavasti integratiivisella otteella.

Minna Hyvärinen

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia, yksilöpsykoterapia), seksuaaliterapeutti

Palvelukielet: suomi

Työskentelen joustavasti integratiivisella otteella.

Voimme tutkia ja työstää sinulle/teille tärkeitä aiheita ja löytää yhdessä erilaisia tapoja esimerkiksi tuskallisten tunteiden säätelemiseen tai kommunikaatio-ongelmiin. Toisinaan hyödynnän työskentelyssä toiminnallisia menetelmiä (taide, valokuvat, kirjallisuus). Tarvittaessa sovellan työskentelyssäni myös erilaisia testejä sekä kognitiivisten terapian menetelmiä. Ydinosaamisalueitani ovat uupumuksen ja ahdistuksen työstäminen, sekä jaksamisen tukeminen.

Tarjoan ratkaisukeskeistä ja integratiivista psykoterapiaa.

Koulutus: Psykoterapeutti, seksuaalineuvoja, seksuaaliterapeutti, taideterapian menetelmäkoulutus, kirjallisuusterapia, voimaannuttavan valokuvan ammatilliset perusteet, sairaanhoitaja, hammashoitaja, kognitiivisen lyhytpsykoterapian ja skeematerapian opintoja
Suuntaus: Ratkaisukeskeinen, integratiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vanhempainohjaus
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistuneisuushäiriöt, keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöt, lapsettomuus, lyhytterapia, masennus, olemisen ja elämän pohdinta, paniikkihäiriöt, parisuhdeterapia, sateenkaariperheet, seksuaalisuus, sosiaalisten tilanteiden pelko, surun käsitteleminen, suuttumuksen hallinta, terapeuttinen kirjoittaminen, toiminnalliset riippuvuudet, traumaattiset elämäntilanteet, työssä jaksaminen, työuupumus, ura -ja ammatinvalinnat, vakava sairastuminen, unettomuuden lääkkeetön hoito
Palvelut: Pariterapia (itsemaksavat), Perheterapia (itsemaksavat), Seksuaaliterapeutit ja -neuvojat, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Lapsettomuus
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Traumat ja elämänkriisit
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2023/09/Laitinen_Paivi.jpg

Päivi Laitinen

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Kliininen kokemus on vakuuttanut minut ihmisten kyvystä selvitä vaikeistakin tilanteista. Kahdenkeskeisen terapian suojassa on turvallista kohdata ajatuksia ja tunteita.

Päivi Laitinen

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi, tukiviittomat

Olen työskennellyt terveydenhuollossa mielenterveyspuolella yli 40 vuotta. Sairaalatyössä olen ollut lasten, nuorten ja aikuisten psykiatrisilla osastoilla. Polikliinista työtä olen tehnyt nuorten ja aikuisten kanssa.

Pitkä kliininen kokemus on vakuuttanut minut ihmisten kyvystä selvitä vaikeistakin tilanteista. Kahdenkeskeisen psykoterapian suojassa on turvallista kohdata ajatuksia ja tunteita, jotka yksin ollessa tuntuvat liian hankalilta ja pelottavilta. Läheisiltä saatu tuki on tärkeää, mutta on tilanteita ja ajanjaksoja, jolloin se ei ole riittävää.

Yhteistyö alkaa arviojaksosta. Psykoterapeutti tekee oman arvonsa yhteistyössä kanssasi ja sinä arvioit, olenko minä sellainen terapeutti, jolle tunnet voivasi puhua. Lisäksi arvioidaan olisiko psykoterapia mahdolliselta ja oikealta tuntuva tapa kohdata asioita. Selventävät keskustelut käydään yleensä kerran viikossa. Lasten ja nuorten kanssa voimme puhumisen ohessa piirtää, pelata ja leikkiä. Varsinainen psykoterapia toteutetaan tapaamisissa 2-3 kertaa viikossa.

Koulutus: Psykoterapeutti
Suuntaus: Psykoanalyyttinen, psykodynaaminen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vanhempainohjaus, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (lapset, nuoret)
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistuneisuushäiriöt, aikuistumiseen liittyvät hankaluudet, identiteettikriisit ja itsetunto-ongelmat, hankaliin elämäntapahtumiin liittyvät ongelmat, keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöt, koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyvät hankaluudet, masennus, nuorisoterapia, nuoruusikäisten psykoterapia, olemisen ja elämän pohdinta, psykodynaaminen terapia, synnynnäisten ja pitkäaikaisten somaattisten sairauksien vaikutus nuoruusiän kehitykseen,, ura- ja ammattivalinnat, vanhempainohjaus ja -tuki, yksinäisyys
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Yksinäisyys

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2023/09/Matinlassi-Rontynen_Seija.jpg

Seija Matinlassi-Röntynen

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Psykoterapeuttina uskon ihmisen omiin voimavaroihin, jotka voivat olla hetkittäin piilossa tai tukahdutettuna.

Seija Matinlassi-Röntynen

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti (pari- ja perheterapia)

Palvelukielet: suomi

Olen tehnyt psykoterapiatyötä vuodesta 2010 lähtien erilaisten asiakkaiden, perheiden ja pariskuntien kanssa. Minulla on myös pitkäaikainen kokemus yli 27 vuotta sosiaalialan ammattilaisena työskentelystä haastavissa elämäntilanteissa ja/tai kriiseissä olevien yksilöiden, parien ja lapsiperheiden kanssa.

Psykoterapeuttina uskon ihmisen omiin voimavaroihin, jotka voivat olla hetkittäin piilossa tai tukahdutettuna. Työskentelyni on keskustelevaa, kuuntelevaa ja perustuu vahvasti empaattiseen vuorovaikutukseen asiakkaiden kanssa. Keskiössä se, että meillä jokaisella on oikeus tulla rakastetuksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

Terapeuttina voin olla mukana lyhyen tai pidemmän hetken elämän matkallasi, apuna ja tukena, tarjoten puolueetonta keskustelutukea. Voit tulla terapiaan yksin, yhdessä puolisosi kanssa tai koko perheenä.

Pariterapiassa käytän menetelmänä tunnekeskeistä pariterapiaa ja/tai integratiivisesti voimavarakeskeisiä menetelmiä. Tunnekeskeisessä terapiatyöskentelyssä keskitytään siihen, mitä puolisoiden välillä tapahtuu, kun keskinäinen tunneyhteys on vaarassa katketa ja rakennetaan yhdessä turvallista tunnesuhdetta uudelleen keskustellen ja harjoituksia tehden.

Perheterapeuttina työskentelyn lähtökohta on systeeminen ja voimavarakeskeinen. Perheenjäsenien kanssa lähdetään yhdessä tutkimaan keskusteluin ja toiminnallisin menetelmin, millainen on perheen toimintakyky, voimavarat ja vahvuudet sekä mitkä ovat ne vaikeudet, mitkä pitäisi voittaa.

Yksilöasiakkaiden kanssa työskentelyssä käytän integratiivisesti eri menetelmiä riippuen asiakkaiden tarpeista. Lyhytterapeuttinen työote (ITP/ITC) on hyvä väline edetä, jos jokin asia, tunne tai kokemus painaa mieltä.

Koulutus: Pari- ja perhepsykoterapeutti (ET), tunnekeskeisen pariterapian syventävät opinnot, kasvatustieteiden maisteri, sosiaalityöntekijä
Suuntaus: Pari- ja perheterapia
Kela-oikeudet: Pari- ja perheterapia, vanhempainohjaus, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (perheet).
Kiinnostuksen kohteet: Lyhytterapia, ahdistuneisuus, masennus, kriisi- ja tukikeskustelut, työuupumus, traumaattiset elämäntilanteet ja -kriisit, surun ja menetysten käsitteleminen, lapsettomuus, eroterapia, uskottomuus, perheväkivalta, kiintymyssuhdevaikeudet, monikulttuurisuuteen liittyvät kysymykset, aikuistumiseen liittyvät hankaluudet, identiteettikriisit ja itsetunto-ongelmat, ura- ja ammattivalinnat, yksinäisyys sekä sijais- ja biologisten vanhempien tuki sijaishuollossa
Palvelut: Pariterapia (itsemaksavat), Pariterapia (Kela) - jatkokäynnit, Pariterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Perheterapia (itsemaksavat), Perheterapia (Kela) - jatkokäynnit, Perheterapia (Kela) - tutustumiskäynnit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat)
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Traumat ja elämänkriisit

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2024/12/icon-female.png

Ritva Laukkanen

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Olen rauhallinen, kuunteleva ja empaattinen psykoterapeutti. Minulla on pitkä työkokemus psykiatrian akuuttihoidosta, kuntoutuksesta ja avohoidosta.

Ritva Laukkanen

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Olen rauhallinen, kuunteleva ja empaattinen psykoterapeutti. Minulla on pitkä työkokemus psykiatrian akuuttihoidosta, kuntoutuksesta ja mielenterveystoimiston avohoidosta. Psykoterapeuttina olen toiminut vuodesta 2013 lähtien. Yhteistyöni psykoterapiassa perustuu kahden keskisyyteen ja lähtökohtana on toisen ihmisen kunnioittaminen. Psykoterapiassa tutkitaan mm. mitä mielessä liikkuu, miltä kehossa tuntuu ja myös unet kertovat elämäntilanteesta paljon. Olen työskennellyt nuorten aikuisten ja aikuisten kanssa, joiden elämässä on ollut mm. masennusta, ahdistusta, työuupumusta, surua ja menetyksiä sekä elämän kriisejä ja traumaattisia elämän tilanteita. Olen työskennellyt kipupotilaiden kanssa.

Asiakastapaamiset perustuvat kahden keskiseen keskusteluun. Terapiatunti aloitetaan sillä mitä potilaan mielessä liikkuu. Pyrin kuuntelemaan potilaan sanattomatkin viestit (eleet, ilmeet ovat tärkeitä). Unet ovat tärkeitä mutta en tulkitse unia; vain se on tärkeää, mitä potilaalle itsellä tulee unista mieleen. Olen kuitenkin aktiivinen kuuntelija eli palautan keskustelun herkästi huomatessani asioita ja tapahtumia, joiden käsittelyä potilas välttelee. Olen saanut olla tukena opiskelijoille, joiden opinnoissa on ollut viivästymistä sekä tukena nuorille äideille, jotka ovat raskaana sekä vauvan syntymän jälkeen tukena vanhemmuudessa. Psykoterapeuttina olen saanut olla tukena myös eläkkeelle siirtymisen tai vakavan sairauden mukanaan tuomien tunteiden käsittelyssä. Mikään inhimillinen ei ole vierasta. Mottona on: asioilla on tapana järjestyä.
Psykoterapian kesto vaihtelee potilaan tarpeen mukaan. Kriisiterapia voi olla ½-1 vuotta; Kelan kuntoutuspsykoterapia yleensä 3 vuotta. Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen potilaiden kanssa tarpeen mukaan.

Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, psykoterapeutti
Suuntaus: Psykoanalyyttinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistuneisuus, masennus, työuupumus, traumaattiset elämän tilanteet ja kriisit, surun ja menetysten käsitteleminen
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
ADHD
Autismi/asperger
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat
Fobiat
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Kehitysvammaisuus
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Narsismi
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö
Päihderiippuvuus
Rikoksen uhrit
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2025/02/Tarja-Kuhalampi-2.png

Tarja Kuhalampi

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Psykodynaamisessa/-analyyttisessa psykoterapiassa pyritään lisäämään itseymmärrystä, tavoitellaan tunnekosketusta ja saamaan ratkaisuja mielensisäisiin ristiriitoihin.

Tarja Kuhalampi

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Psykoterapiassa pidän tärkeänä hyvän yhteistyösuhteen luomista ja yksilöllistä kohtaamista. Luottamuksellisuuden ja turvallisuuden tunteen syntyminen voivat luoda ilmapiirin, jossa voi kokea tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi. Olen psykoterapeuttina empaattinen, asiakasta kunnioittava ja tilaa antava.

Tutustumiskäynnillä ja mahdollisesti sitä seuraavien arviokäyntien aikana tutustumme tilanteeseesi ja toisiimme. Voit kuulostella tuntuuko sinusta sille, että voisit lähteä ikään kuin yhteiselle matkalle kanssani tutkimaan mielessäsi olevia asioita. Mikäli yhteistyöhön päädytään, aloitetaan säännölliset tapaamiset, psykoterapia yleisesti 2 x viikossa.

Psykodynaamisessa ja psykoanalyyttisessa psykoterapiassa psykoterapeutti antaa tilaa asiakkaan omalle pohdinnalle. Hoidon keinona painottuu keskustelu ja terapeuttinen vuorovaikutus. Psykoterapiassa voidaan tarkastella omia ajatus- ja toimintatapoja suhteessa omaan kehityshistoriaan, ja voidaan saada ymmärrystä oman elämänhistorian vaikutuksesta nykyhetkeen. Psyykkisten oireiden taustalla vaikuttavien tiedostamattomien tekijöiden tutkiminen mahdollistaa muutoksen ja kasvun. Lähtökohtana on mielessäsi olevat asiat, ja mennään siihen tahtiin, mihin olet valmis. Pyritään löytämään ymmärrystä toimintatapaasi, sitä kautta tavoitellaan itseymmärryksesi lisääntymistä ja tunnekosketusta sekä ratkaisujen löytymistä mielen sisäisiin ristiriitoihin.

Itsetuntemuksen lisääntymisen avulla pystyt selviytymään paremmin kuormittavasta tilanteestasi ja löydät ehkä rohkeuden kuunnella enemmän itseäsi ja toimia sen mukaan. Psykoterapiassa tavoitellaan hyvinvointia lisäävien toimintatapojen löytämistä. Tämä kaikki tukee ja vahvistaa itsetuntoasi, itsetuntemustasi, henkilökohtaista kasvua ja kehitystä, auttaa sinua pärjäämään itsesi ja omien tunteittesi kanssa sekä vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa.

Psykoanalyyttinen ja psykodynaaminen psykoterapia ovat tutkimusnäytöltään vaikuttavia hoitomuotoja moniin mielenterveyden ongelmiin.

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrian erikoissairaanhoitaja
Suuntaus: Psykoanalyyttinen, psykodynaaminen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Nuorten aikuisten itsensä etsimiseen liittyvät asiat, raskaus, lapsettomuus, vanhemmuus, traumat, kriisit, menetykset ja suru. Olen tehnyt tiivistä psykoterapiaa yli 15 vuotta aikuisten ja nuorten aikuisten kanssa. Työkokemusta on myös vanhemmuuden ja erilaisten kriisien parissa tehtävästä työstä.
Palvelut: Kriisiapu, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Unihäiriöt
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Fobiat
Rikoksen uhrit

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2019/05/Niina-Jorma-1.jpg

Niina Jorma

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti

Terapeuttina olen myötäelävä rinnalla kulkija. Käytän integratiivisen kognitiivisen psykoterapian menetelmiä monipuolisesti.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Niina Jorma

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen myötäelävä rinnalla kulkija. Kanssani saat mahdollisuuden tarkastella ja tutkia elämänhistoriaasi sekä toiminta- ja ajattelumallejasi, jotka ovat rakentuneet sen myötä. Näin löydät myös ymmärrystä itseäsi kohtaan, samoin kuin oireisiin, tuntemuksiin ja olotiloihin, jotka häiritsevät ja rajoittavat elämääsi. Psykoterapiassa saat tukea ja opit konkreettisia keinoja, joiden avulla löydät voimavaroja, jotta voit elää sinulle mielekästä elämää. Vastaanotolleni voit tulla juuri niiden ajatusten, tunteiden ja olotilojen kanssa, mitkä kulloinkin ovat läsnä. Terapia-aika on aikaa juuri sinulle. Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolleni.

Psykoterapeuttinen työskentelyni perustuu luottamukselliseen keskusteluun. Käytän myös monenlaisia harjoitteita, kuten mm. kehollisia, kirjallisia, mielikuva- ja mindfullnessharjoitteita, skeema- sekä myötätunto ja hyväksymisharjoitteita. Tunnetyöskentely ja myötäelävä läsnäolo on terapiassani keskiössä. Etenen aina asiakkaan ehdoilla, mistään ei ole pakko puhua, mutta kaikesta on lupa puhua ja olen valmis tukemaan sinua ottamaan puheeksi ja käsittelemään vaikeampiakin asioita.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: KM kasvatuspsykologia, psykoterapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti , kognitiivinen hypnoterapia, varhaiskasvatuksen opettaja, opettajan pedagoginen pätevyys, johtamisen erikoisammattitutkinto, sensomotorinen psykoterapia (taso 1) ja skeematerapia.
Suuntaus: Kognitiivinen, pari- ja seksuaaliterapeutti
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus
Kiinnostuksen kohteet: Ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö, masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakko-oireinen häiriö, elämän kriisit, työuupumus, traumat, seksuaalisuuden ja parisuhteen ongelmat, lapsettomuus, keskenmenot
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Addiktiot
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
LGBTQ
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2019/11/Laura-Maatta-kopio-e1637138407427.jpg

Laura Määttä

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Oman toimijuuden vahvistuminen luottamuksellisessa ihmissuhteessa on merkityksellistä. Tukevat airot ja tärkeät kanssasoutajat kannattelevat meitä elämän aallokoissa.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Laura Määttä

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, psykologi

Palvelukielet: suomi, englanti

Olen työskennellyt yli 10 vuotta mielenterveyden kentällä monipuolisesti erilaisten ihmisten ja tarinoiden parissa. Minulla on kokemusta lasten, nuorten, perheiden ja aikuisten parissa toimimisesta. Läheisten ihmissuhteiden merkitys ja näissä tapahtuva on ollut pitkään lähellä sydäntäni. Työni kautta minulle on vahvistunut se, että kun löydämme meille sopivia elämänpolkuja, hyväksymistä ja lisääntyvää merkityksellisyyden kokemusta, alamme hehkua. Tämä on ollut sydäntä lämmittävää nähdä tapahtuvan vuosien varrella. Jokainen kerta. Oman toimijuuden kokemus omassa elämässä ja tämän vahvistuminen on mielestäni tärkeä asia. Tarvitsemme tukevia airoja, joilla soutaa elämän aallokoissa.

Koulutukseltani olen psykologi, integratiivinen yksilöpsykoterapeutti, kasvatustieteiden maisteri & theraplay-terapeutti. Tarjoan lyhyt- ja pitkäkestoista, aikuisille suunnattua integratiivista yksilöpsykoterapiaa. Työotteeni perustuu integratiivisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdistelen tietoa psykoterapian eri teoriaperinteistä suunnittelemalla työskentelyn yksilöllisesti sopivaksi. Henkilökohtainen tyylini on empaattinen, lämmin, tutkiva ja keskusteleva. Näen psykoterapiasuhteen ja tässä tapahtuvan vuorovaikutuksen merkityksellisenä. Käytän työskentelyssäni välillä erilaisia harjoituksia. Näitä voimme kokeilla käynneillä sovitusti. Ammennan työssäni myös Theraplay-koulutuksestani oppimaani koskien positiivista kohtaamista.

Psykoterapiassa keskeistä on mielestäni luottamuksellinen ja avoin vuorovaikutussuhde, joka muodostuu ajan kanssa. Erilaiset ajatukset ja tunteet sekä näihin liittyvä käsittely tapahtuvat ihmissuhteessa, joissa näitä on turvallista alkaa käsitellä. Tälle on hyvä antaa aikaa ja tilaa. Uskon menneisyyttä koskevan itseymmärryksen lisääntymisen vaikuttavan ymmärrykseen nykyhetken tilanteesta. Tämän ohella on tärkeä lähteä sopivassa vaiheessa vahvistamaan toimintakykyä, joka tapahtuu haastavien asioiden ja tilanteiden kohtaamisen avulla. Psykoterapian rinnalla läheisten ja kannustavien ihmissuhteiden, sekä vertaistuen merkitys ovat mielestäni suuria voimavaroja. Näiden löytyminen ja vahvistuminen ovat tärkeä osa yhteistä matkaamme.

Olen kiinnostunut erityisesti yhteyden rakentumisesta vuorovaikutussuhteissa (kiintymyssuhteet) sekä kehon ja mielen välisestä yhteydestä. Näiden vaikutuksesta hyvinvointiimme. Tunteet ja näihin liittyvä työskentely ovatkin vahva kiinnostuksen kohteeni.

Voit varata minulle tutustumiskäynnin, jonka perusteella voimme pohtia yhteistä matkaa. Voin kulkea rinnallasi lyhyen tai pidemmän hetken, tarpeen mukaan.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, psykologian maisteri, Theraplay-terapeutti, kasvatustieteen maisteri
Suuntaus: Integratiivinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Yhteyden rakentuminen vuorovaikutussuhteissa (kiintymyssuhteet), kehon ja mielen välinen yhteys, tunteet, masennus, ahdistus, sosiaalinen ahdistuneisuus, kuormittavat elämäntilannetekijät, voimavarojen, itseymmärryksen ja itsetunnon vahvistaminen, tukea antavien ihmissuhteiden merkitys, parisuhde ja vanhemmuus, lapsettomuus, elämän kriisit.
Palvelut: Psykologit, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
ADHD
Autismi/asperger
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Paniikkihäiriö

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2024/12/icon-female.png

Sari Sikkilä

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Terapeuttina olen empaattinen, läsnä oleva ja aito sekä minulla on vankka kokemus elämän haasteiden parissa työskentelystä. Teen myös EMDR-terapiaa.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Sari Sikkilä

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti

Palvelukielet: suomi

Terapeuttina olen empaattinen, läsnä oleva ja aito sekä minulla on vankka kokemus elämän haasteiden parissa työskentelystä.

Terapiassa mielestäni tärkeintä on vastavuoroinen, turvallinen ja luottamuksellinen terapiasuhde, jossa sinulla on turvallista tarkastella itseäsi ja kulkea kohti terapiallesi asettamiasi tavoitteita. Terapeuttina olen asiakaslähtöinen, aktiivinen, kannustava ja empaattinen. Pyrin vahvistamaan luottamustasi itseesi ja auttamaan sinua näkemään omat voimavarasi ja erityisyytesi sinulle sopivin menetelmin.

Terapian alussa kartoitamme yhdessä sinun toiveesi ja tavoitteesi terapialle, joita kohti lähdemme yhdessä kulkemaan. Terapiakäynneillä voit omien voimavarojesi mukaan käsitellä ja jäsentää omaa elämäntilannettasi keskustellen sekä lisäksi voimme tehdä erilaisia tehtäviä ja harjoitteita (esim. keholliset menetelmät, läsnäolo- ja vakauttamisharjoitukset). Sovitusti voimme käsitellä asioita EMDR-terapian avulla.

Työskentelen kouluikäisten lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Kiinnostukseni on trauma- ja kriisityöskentely, kiintymyssuhdehäiriöt, masennus- ja ahdistushäiriöt.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykiatrinen sairaanhoitaja, EMDR-terapeutti, psykoterapeutti
Suuntaus: Traumapsykoterapia, vakavat kiintymyssuhdehäiriöt
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Perhesuhdekriisit
LGBTQ
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
EMDR
Kiintymyssuhteet
Pakko-oireinen häiriö
Parisuhdekriisit
Lapsettomuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet
Neurologiset ongelmat

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2022/09/Essi-Pinola.jpeg

Essi Pinola

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Minulle on tärkeää mahdollistaa tahtiasi kuunteleva luottamuksellinen ilmapiiri, tila ja paikka psykoterapiaan.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Essi Pinola

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Tarjoan pitkäkestoista yksilöpsykoterapiaa (Kela, vakuutusyhtiöt, itsemaksavat), lyhytkestoisia psykoterapiajaksoja sekä kriisiterapiaa. Voit varata ajan suoraan verkkosivuilta tai olla minuun yhteydessä. Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Lämpimästi tervetuloa vastaanotolle, itsesi äärelle.

Lähestymistapani perustuu ajatukseen siitä, että nykyhetkeä on usein helpompi ymmärtää, kun mennyttä saa tutkia rauhassa turvallisessa ja hyväksyvässä suhteessa. Olen helposti lähestyttävä, kohtaava ja läsnäoleva. Ammattilaisena minun tulee tunnistaa ja säädellä aktiivisuuttani sinun tarpeesi ja tilanteesi mukaan. Keskeistä psykoterapiassa on luottamuksellinen ja avoin vuorovaikutussuhde, joka muodostuu ajan kanssa. Vastaanottokäynnit ovat sinun aikaasi, ja sinulla on vapaus tuoda yhdessä tarkasteltavaksi kaikki se, mikä kulloinkin on merkityksellistä tai vailla sanoja. Kaikenlaisille tunteille, myös epämääräisille tuntemuksille ja vaikeasti määriteltäville olotiloille on tärkeää olla tilaa.

Jokaisella meillä on oma kehityshistoriamme ja psyykkisten pulmien tausta on erilaisissa elämän kehitystehtävissä varhaislapsuudesta lähtien. Psykoterapian tavoitteena on lisätä kykyä tunnistaa, ymmärtää ja käsitellä omia tunteita tutkimalla elämänhistoriaa ja merkittäviä vuorovaikutussuhteita, sekä niiden heijastumista nykyhetkeen. Hiljalleen pyrimme pääsemään käsitykseen mielen tiedostamattomista puolista, sekä suojautumisen tavoista, jotka voivat aiheuttaa esimerkiksi erilaisia oireita tai vaikeuksia ihmissuhteissa. Sisäisten ristiriitojen käsittelyn ja itseymmärryksen lisääntymisen myötä vaikeiden tunteiden ja tilanteiden kohtaaminen helpottuu, jolloin sisäinen kasvu ja sopeutuminen eri elämäntilanteissa mahdollistavat merkityksellisemmän ja mielekkäämmän elämän.

Olen työskennellyt yli 10 vuoden ajan mielenterveystyön kentällä monenlaisia elämäntarinoita kohdaten, sekä yksilöiden rinnalla kulkien. Toimiminen eri ikäisten ja erilaisten elämäntilanteiden parissa on vahvistanut ymmärrystäni ihmismielen moninaisuudesta ja toipumisen mahdollisuudesta. Työotteeni perustuu mielenterveyden häiriöiden hoidossa tutkitusti vaikuttavaan ja näyttöön perustuvaan psykodynaamiseen psykoterapiaan ja psykoanalyyttiseen teorianmuodostukseen. Psykoterapeuttina tavoitteenani on tukea sinun yksilöllistä matkaasi kohti ymmärrystä, eheyttä ja omannäköistä elämää. Löytämällä itseymmärryksen lisääntymisen myötä uusia tapoja olla itsesi ja toisten kanssa, syntyy tilaa sisäiselle kasvulle sekä muutokselle.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, sosionomi, johtamisen erikoisammattitutkinto
Suuntaus: Psykodynaaminen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia
Kiinnostuksen kohteet: Mielen sisäiset ristiriidat ja pulmat, varhaiset kehitysvaiheet ja kiintymyssuhteet, identiteettikysymykset, vuorovaikutussuhteet, elämänkriisit, ahdistus- ja masennusoireet, nuoruusiän kehitysvaiheet
Palvelut: Kriisiapu, Lyhytterapia, Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Addiktiot
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Parisuhdekriisit
Perhesuhdekriisit
Lapsettomuus
Seksuaalisuus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Motivaatio-ongelmat
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Pakko-oireinen häiriö
Paniikkihäiriö
Rikoksen uhrit
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2023/07/Outi-Aho-1.jpg

Outi Aho

Oulu, Tornio, Etävastaanotto

Psykoterapeutti, lyhytterapeutti

Terapeuttina olen rauhallinen ja tilaa antava. Pyrin ylläpitämään tutkivaa ja sallivaa ilmapiiriä, jotta asiakkaalla on mahdollista asettua asioidensa äärelle.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Outi Aho

Oulu | Tornio | Etävastaanotto

Psykoterapeutti, lyhytterapeutti

Palvelukielet: suomi, englanti

Voit tiedustella vapaita Kela-terapiapaikkoja tai varata suoraan tutustumisajan, mikäli niitä on vapaana ajanvarauksessa.

Vastaanotoltani voit hakea apua esimerkiksi masennus- ja ahdistusoireisiin, traumaoireisiin, mielialavaihteluihin, pakko-oireisiin, mielialahäiriöihin, stressiin, pelkotiloihin, suruun, läheisriippuvuuteen ja paniikkihäiriöön.

Työskentelytapani on trauma- ja keho-orientoitunut ja käytän sensomotorisia menetelmiä vakauttamaan traumaperäisiä oireita ja mahdollisesti EMDR-terapiaa häiritsevien ja traumaattisten kokemusten prosessoinnissa. Terapiassa asiakas oppii hallitsemaan paremmin omaa vireystilaansa ja sen pysyessä siedettävällä tasolla, on traumamuistojen sekä häiritsevien asioiden prosessointi mahdollista.

Olen suuntautunut koulutuksessani traumojen ja kriisien hoitoon. Minulla on myös kokemusta nepsy-kuntoutuksista ja toiminkin psykoterapeutin työn ohessa myös Oma väylä-kuntouttajana. Olen myös käynyt EMDR I- ja II-tason koulutukset.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, EMDR-terapeutti, sosionomi
Suuntaus: Traumapsykoterapia
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Kiinnostuksenani on etenkin traumatisoituminen ja traumaattiset kriisit.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Persoonallisuushäiriöt
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Stressi, jännittäminen ja keskittyminen
Itsetunto ja itsevarmuus
Traumat ja elämänkriisit
Yksinäisyys
Äkillinen sairastuminen tai elämäntilanteen muutos
Neurologiset ongelmat
ADHD
Autismi/asperger
EMDR
Fobiat
Kiintymyssuhteet
Läheisriippuvuus
Paniikkihäiriö
Rikoksen uhrit
Addiktiot
Psykoosit
Syömishäiriöt
Unihäiriöt
Seksuaalisuus
Työnohjaus ja urakysymykset
Motivaatio-ongelmat
Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Narsismi
OCD
Pakko-oireinen häiriö
Päihderiippuvuus
Väkivaltatyö/lähisuhdeväkivalta

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2024/12/icon-female.png

Irmeli Parviainen

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Psykoterapeuttina olen rauhallinen, kuunteleva, ajatuksia, tunteita ja vuorovaikutusta tutkivaan suuntaan edistävä sekä ymmärrystä etsivä ”matkakumppani”.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Irmeli Parviainen

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Istunnoilla aluksi arvioidaan psykoterapian tarvetta haastattelun avulla. Työskentely etenee 2-3 kertaa viikossa psykodynaamisen orientaation avulla tutkien ajattelun ja tunteiden sanoittamista ja vuorovaikutusta yhdessä. Lähtökohtaisesti omaan koulutuksellisen viitekehykseni myötä ajatuksen siitä, että ihmisellä on sekä hänelle itselleen tuttu ja tiedostettu puoli ja samanaikaisesti tunteita, kokemuksia ja mielikuvia, jotka ovat hänelle itselleen vähemmän tietoisia. Psykoterapia tarjoaa mahdollisuuden yhdessä ammattilaisen kanssa selvittää oireiden ja pulmien taustalla olevia tekijöitä. Psykoterapian tarkoituksena on lisätä psyykkistä hyvinvointia ja parantaa toimintakykyä sekä lisätä itseymmärrystä.

Psykiatrian- ja yleissairaalapsykiatrian alueella minulla on pitkä työkokemus psykiatrisena sairaanhoitajana, josta terapeuttisen työn monipuolinen työkokemus sairaala- ja avohoidossa. Terveydenhuollon työnohjaajana olen toiminut vuodesta 1990 ja psykoterapeuttina aikuisille alkaen 2010.

Ei uusia KELA-asiakkaita

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, terveydenhuollon työnohjaaja
Suuntaus: Psykoanalyyttinen, psykodynaaminen
Kela-oikeudet: Yksilöterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (aikuiset)
Kiinnostuksen kohteet: Ikääntymiseen liittyvä olemisen ja elämän pohdinta, kriisi- ja tukikeskustelut, psykodynaaminen lyhytpsykoterapia, selventävät keskustelut, surun käsitteleminen. Työnohjauksessa hoitotyön työnohjaus, työtilannekonsultaatiot ja työssäjaksaminen.
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Työnohjaus ja urakysymykset
Traumat ja elämänkriisit
Vanhuusiän sairaudet ja haasteet

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.

https://terapiatalonoste.fi/wp-content/uploads/2023/09/kaisa-johanna_yli-tokola.jpg

Kaisa-Johanna Yli-Tokola

Oulu, Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Minulla on vahva osaaminen psyykkisten ongelmien hoitamisesta monipuolisen työkokemukseni ansiosta, jota on kertynyt jo yli 15 vuotta.

Ei uusia KELA-asiakkaita, ajanvaraus vain nykyisille ja yksittäisille ajanvarauksille.

Kaisa-Johanna Yli-Tokola

Oulu | Etävastaanotto

Psykoterapeutti

Palvelukielet: suomi

Psykodynaamisena psykoterapeuttina olen kuunteleva, ymmärtäväinen ja aktiivisesti läsnä oleva rinnalla kulkija. Tarjoan turvallisen ja luottamuksellisen tilan, jossa voit tutkia elämääsi, tunteitasi ja ajatuksiasi omaan tahtiisi. Kohtaan kokemuksesi myötätunnolla ja kunnioituksella.

Työskentelyni perustuu psykodynaamiseen näkökulmaan: yhdessä tarkastelemme nykyhetken haasteita menneisyyden valossa, erityisesti varhaisten ihmissuhteiden vaikutusta tunteisiin, käyttäytymiseen ja vuorovaikutukseen. Pitkäkestoinen, säännöllinen psykoterapia tarjoaa mahdollisuuden syvälliseen itseymmärrykseen, emotionaalisen joustavuuden vahvistumiseen ja uusien näkökulmien löytymiseen.

Voit varata yksittäisiä vastaanottokäyntejä, tällä hetkellä Kelaterapian asiakaspaikat ovat täynnä.
En tarjoa nopeita ratkaisuja, vaan tuen sinua pitkäjänteisessä sisäisessä kasvussa. Uskon, että terapeuttinen suhde itsessään voi olla korjaava kokemus – hetki, jossa saat kokea tulevasi aidosti hyväksytyksi ja ymmärretyksi.

Minulla on yli 20 vuoden työkokemus mielenterveystyöstä aikuispsykiatriassa, lasten ja nuorten mielenterveyspalveluissa sekä esihenkilö- ja opetustehtävissä. Teen parhaillaan väitöstutkimusta mielenterveyspalveluihin liittyvästä poliittisesta päätöksenteosta ja opiskelen kouluttajapsykoterapeutiksi.

Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni!

Ei uusia KELA-asiakkaita, ajanvaraus vain nykyisille ja yksittäisille ajanvarauksille.

Koulutus: Psykoterapeutti, psykiatrinen sairaanhoitaja, hallintotieteiden maisteri, ammatillisten aineiden opettaja, terveyshallintotieteen väitöskirjatutkija, kouluttajapsykoterapeuttiopiskelija
Suuntaus: Psykodynaaminen, psykoanalyyttinen
Kela-oikeudet: Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (yksilö)
Palvelut: Yksilöpsykoterapia (itsemaksavat), Yksilöpsykoterapia (Kela) - jatkokäynnit, Yksilöpsykoterapia (Kela) - tutustumiskäynnit
Erikoisosaamisalue
Ahdistus
Masennus
Työ- ja opiskeluelämän haasteet
Traumat ja elämänkriisit

Viesti

Huom! Viestisi ohjautuu Terapiatalo Nosteen asiakaspalveluun, josta viesti välitetään tarvittaessa asiantuntijalle, joten vältäthän tarpeettomien arkaluonteisten tietojen kirjoittamista lomakkeelle.