Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Olen koulutukseltani mielenterveyshoitaja ja perheterapeutti. Minulla on 30 vuoden monipuolinen kokemus mielenterveystyöstä. Olen työskennellyt yksilöasiakkaiden, perheiden ja pariskuntien kanssa. Olen työskennellyt eri mielenterveyden häiriöiden ja kriisien parissa sekä perheiden ja parisuhteisiin liittyvien vuorovaikutuksellisien haasteiden kanssa.
Olen rauhallinen, luotettava, kuunteleva ja helposti lähestyttävä kanssakulkija.
Kartoitan yhdessä asiakkaan ja perheen kanssa haasteita, joiden pohjalta lähdemme rakentamaan työskentelyä. Pyrin luomaan turvallisen tilan jokaiselle tuoda esille omia tunteita ja tulla kuulluksi. Perheterapiassa työskennellään vaihtelevalla kokoonpanolla. Vastaanotolla voi käydä koko perhe, pariskunta tai yksilö. Työmenetelmänä käytän apuna mm. sukupuuta. Tavoitteena on yhteinen ymmärrys perheenjäsenten kesken, vakauttaa perheen tilannetta ja vahvistaa hyviä selviytymiskeinoja.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Ahdistuneisuushäiriöt, fobiat, itsetunto-ongelmat, jännittäminen, kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennus, mindfulness, OCD pakko-oireinen häiriö, paniikkihäiriö, parisuhde- ja perhekriisit, psykoosit, seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuus, seksuaalisuus, sosiaalisten tilanteiden pelko, stressi, suru, syömishäiriöt, traumaattiset elämäntilanteet, työ- ja opiskeluelämän haasteet, työssäjaksaminen, työuupumus, unihäiriöt, vakava tai äkillinen sairastuminen, vanhemmuuden haasteet, yksinäisyys
Perheterapeutti, mielenterveyshoitaja
Perheterapia
Perheterapia