Hukassa eli miten sinne joutuu ja miten sieltä pääsee pois
Hukassa oleminen on nykyajan yleisin diagnoosi. Oirekuvaan kuuluu jumiutunut saman kaavan toistaminen. Kaavan rikkominen on vaikeaa, mutta siihen on olemassa ohjeet. Näiden neljän askeleen avulla ulospääsy umpikujasta on mahdollista.
Nykymaailmassa on helppo päätyä hukkaan. Olemme monessa suhteessa vapaampia kuin koskaan valitsemaan, miten käytämme elämämme. Oman paikan löytäminen on kuitenkin vaikeaa. Valinnanvapaus ahdistaa, joten on helppo tarttua johonkin valmiiseen ratkaisuun sen sijaan, että etsisimme omat vastauksemme. Takerrummekin herkästi mieluummin johonkin illuusioon kontrollin tunteesta kuin jäisimme yksin tyhjän päälle miettimään oikeaa suuntaamme.
Jos valinnat tehdään esimerkiksi sen perusteella, mikä on sosiaalisesti suotavaa, ”järkevää” tai vanhempien/yhteiskunnan odotusten mukaista, saatetaan saavuttaakin objektiivisesti tarkasteltuna varsin hyvä tulos. Tällöin tekemisestä kuitenkin puuttuu mielekkyys, koska valinnat tehdään jostain muusta kuin itsestä lähtöisin. Pidemmän päälle on mahdotonta motivoitua työskentelemään meille saneltujen tavoitteiden eteen.
Suunnistaessamme jollain meille annetulla kartalla päädymme ennen pitkää henkisesti hukkaan riippumatta siitä, miltä ulkoiset puitteet ympärillämme sattuvat näyttämään. Emme luota siihen miltä meistä tuntuu vaan ajattelemme jonkun toisen tietävän paremmin. Elämästä tulee reagointia ympäristön odotuksiin omien tarpeiden kustannuksella. Tällöin asioita tapahtuu meille sen sijaan että itse olisimme aktiivisia toimijoita. Hukassa olo näkyy esimerkiksi ahdistuneisuutena, mielialan laskuna, uupumisena, keskittymisvaikeuksina, murehtimisena tai voimattomuuden tunteena.
Viime kädessä hukassa olemisessa on kyse siitä, ettemme pysty tekemään jotain, minkä tiedämme oikeaksi vaan toistamme jotain tuttua ja turvalliseksi koettua.
Toiset reagoivat meille suotuun vapauteen tekemällä sitä, mitä huvittaa. Toiset taas omaksuvat jäykän kurin, jonka tarkoitus on eliminoida kaikki kontrollin ulkopuolella olevat muuttujat, kuten tunteet, pois yhtälöstä. Yksi syö aamupalaksi sipsejä, koska millään ole mitään väliä. Toinen taas herää aamulla klo 4:30 tekemään sata punnerrusta, koska on pakko. Molemmat tavat johtavat tragediaan.
Vapaudesta nauttiaksemme, tai siitä edes jotenkuten selviytyäksemme, meidän tuleekin olla varustautuneita tarpeeksi lujalla psykologialla. Ahdistus, epävarmuus ja pelot saavat meidät tekemään päätökset muista kuin omista lähtökohdista käsin, ja itsensä löytäminen on aivan liian tärkeä ongelma annettavaksi muiden ratkaista.
Miten pääsee pois hukasta
1. Orientoidu
Itsensä löytäminen tapahtuu alhaalta ylöspäin eikä päinvastoin.
Uusien pakotettujen kontrollointipyrkimysten sijaan omien epävarmuuksien tiedostaminen ja tarkoituksenmukaista käyttäytymistä estävien vaikeiden tunteiden läpityöstäminen auttavat pääsemään itsestä taas perille.
Ratkaisu ei siis ole esimerkiksi viikko-ohjelman täyttäminen treenikerroilla tai muilla aktiviteeteilla vaan sen miettiminen, miksi sitä ei haluaisi tehdä omaa hyvinvointia tukevia valintoja.
Vastaus ei ole se, että ihmiset vain ovat laiskoja ja tarvitsisivat lisää kuria.
Positiivinen ajattelu, kiitollisuusharjoitukset ja huomion suuntaaminen pois ahdistavista ajatuksista saattavat tuoda helpotusta ahdistavaan hetkeen. Lopulta nekin toimivat vain yhtä hyvin kuin esimerkiksi voimaharjoittelu yrittäen olla kiinnittämättä huomiota niihin ikävän painaviin asioihin kuntosalilla, jotta tuntisi itsensä vahvaksi.
Vakuuttelu, että kaikki on hyvin, vaikka oikeasti on hukassa, on ensinnäkin mahdotonta, toiseksi turhaa ja kolmanneksi estää meitä muuttumasta.
Muutos vaatii aikaa ja oman tilansa. Psyykkinen työskentely on nimenomaan työskentelyä ja todennäköisesti vaikeinta sellaista, mitä tulemme tekemään. Nyt ei ole kyse ennen loppiaista unohdetuista uudenvuodenlupauksista.
2. Havahdu
Seuraavaksi kannattaa pysähtyä sen verran, että ymmärtää olevansa hukassa. On parempi tietää varmasti olevansa hukassa kuin luulla olevansa perillä kaikesta. Ei ole niin vakavaa, jos itseään ei tunne läpikotaisin. Jos kuitenkin luulee tuntevansa itsensä täysin, aiheutuu siitä yhteentörmäyksiä todellisuuden kanssa ennen pitkää. Itsensä löytäminen voi alkaa, kun luopuu ajatuksesta että tuntee itsensä täysin.
Suuruudenhullun elämäntapamuutoksen sijaan tarkoitus on pohtia, ovatko kaikki syvällä hellimämme totuudet itsestämme ja muista sittenkään totta. Muutos onkin enemmän luopumista vanhasta kuin jotain uutta. Uusi mahdollistuu, kun uskaltaa päästää vanhasta irti.
Oman identiteetin rakentaminen ei olekaan mikään kiva henkilökohtainen projekti, johon lisätään yksitellen paloja kuin kauden trendiasusteita. Osuvampi mielikuva on puskutraktori raivaamassa kaikkea aikansa elänyttä sivuun, jotta uudelle syntyy tilaa.
Vanhalle hataralle perustalle rakennettu muutos on tuomittu epäonnistumaan. Kuten Carl Jung on kirjoittanut: ”Emme voi mennä eteenpäin muualta kuin paikasta, jossa satumme olemaan”.
Omaan tilanteeseen havahtumiseen liittyvä kipu tarjoaa alkusysäyksen muutokselle. Turha siis hätäillä: emme löydä itseämme ennen kuin on pakko.
3. Ahdistu
Hukassa oleminen ei tunnu kivalta ja näyttää hölmöltä, mutta niin näyttää sekin, jos teemme vielä aikuisena päätöksemme siten, ettei äiti pahoittaisi mieltään.
Tarkoitus ei ole saada oloa mukavammaksi vaan suhde todellisuuteen paremmaksi, ja se tapahtuu seuraamalla ahdistusta. Jos joka kerta ahdistusta tuntiessamme teemme päätöksemme sen perusteella, mikä tuntuu helpommalta emmekä siten, mikä olisi parasta itsellemme, päädymme hukkaan.
On esimerkiksi helpompaa olla hiljaa kuin kertoa oma näkemys. On helpompaa olla samaa mieltä kuin olla konfliktissa. On helpompaa olla ironinen kuin yrittää tosissaan. On helpompaa ohittaa omat tarpeet kuin kertoa muille että niillä on väliä. On helpompaa murehtia kuin tarttua toimeen. On helpompaa toivoa parasta kuin kohdata todellisuus. On helpompaa ajatella olevansa perillä asioista kuin hyväksyä mahdollisuus ettei tiedä.
Ahdistukselta suojautuaksemme vaivumme ajelehtivaan horrostilaan vailla tunnetta, että pystyisimme vaikuttamaan asioihin. Jos olemme pitkään kiertäneet kehää, nämä meille annetut mahdollisuudet vaikuttaa käyttäytymiseemme tuskin edes rekisteröityvät tietoisuuteemme.
Mitä paremmin siedämme ahdistusta, sitä paremmin pystymme valitsemaan oikein sekä siten pysymään raiteilla. Yleensä ahdistus kertoo meille, miten kannattaa toimia ja itsensä löytääkin sieltä, mistä on viimeisenä valmis etsimään. On esimerkiksi yhdentekevää kuinka paljon tienaamme niin kauan, kun emme pysty keskustelemaan avoimesti vanhempiemme kanssa.
Tarvitsemme kaikki ahdistusta lievittäviä selityksiä säilyttääksemme mielenterveytemme. Nämä yksinkertaistavat selitykset kuitenkin hämärtävät enemmän tai vähemmän suhdettamme todellisuuteen ja niistä helposti tuleekin uskomuksia, joita noudattamalla kadotamme itsemme.
Olemme erittäin lahjakkaita välttelemään ahdistusta, mutta meillä on myös luontainen taipumus hakeutua takaisin kasvu-uralle, jos annamme uudelle mahdollisuuden.
Sitä mukaa kun uskallamme kyseenalaistaa meihin iskostuneita käsityksiä siitä, millaisia meidän pitäisi olla, miten meidän tulisi ajatella tai millaisia tunteita saisimme tuntea, vaihtuu pakottavuus rentouteen, miellyttäminen itseluottamukseen ja ajelehtiminen aktiiviseen tekemiseen.
Kun ahdistus ei enää ole sumentamassa päätöksentekoa emmekä ole niin riippuvaisia muiden hyväksynnästä, omien valintojen tekeminen helpottuu.
4. Puhu
Kaikki tiedämme, että puhuminen kannattaa. Tiedämme myös, että se on usein viimeinen asia, mitä haluaisimme tehdä. Paljastuuhan siinä oma häpeällinen avuttomuutemme.
Toiseen tukeutuminen vaatii paljon uskallusta, saatammehan joutua naurunalaiseksi tai voi olla, ettemme tule ymmärretyksi. Ehkä meidän ongelmamme ovat kuitenkin vähäpätöisiä, siinä missä muiden ongelmat ovat oikeita ja todellisia. Ennenkin on pärjätty yksin, joten parempi jatkaa samalla tavalla. Ainahan voi päätyä vielä huonompaan paikkaan, jos asioistaan rupeaa valittamaan. Parempi olla itseriittoinen suorittaja kuin muiden armoilla oleva uhri.
Ajatuskin siitä, että joutuisimme mahdollisesti luopumaan tutuiksi tulleista ja turvaa tuovista uskomuksista, tekee kipeää. Toinen ihminen tarjoaa kuitenkin mahdollisuuden turvallisesti tarkastella tekijöitä, jotka pitävät meidät hukassa ja estävät pääsemästä takaisin raiteille. Käsitys itsestämme muodostuu vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa, kun uskallamme hieman laskea suojaustamme. Näin muodostuva perusturvallisuus poistaa ylimääräisen tarpeen puolustella itseämme joka käänteessä, jolloin energiaa vapautuu oikeasti tärkeitä asioita varten.
Syytämme herkästi itseämme koetuista epäonnistumisista, repsahduksista takaisin huonoihin tapoihin tai ”laiskuudestamme”, mutta itsenäinen luoviminen kaoottisessa valintojen maailmassa on aivan liian kova vaatimus sellaiselle, joka ei ole saanut kokea turvallista ja ymmärtävää yhteyttä toisen ihmisen kanssa. On mahdotonta oppia hyväksymään epätäydellistä itseään omin avuin.
Puhuminen onkin paras keino päästä takaisin raiteille. Tilanteemme saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mutta puhuessamme siitä huomaamme, ettei se ole kuitenkaan aivan niin monimutkainen.
Hukassa olo vaihtuu siten loputtomasta kehän kiertämisestä siihen, ettei välttämättä oikein tiedä kuka tai missä on, mutta suunta, johon ottaa ensimmäinen askel on selvillä.
Asioiden yksinkertaistuminen on aina yhden keskustelun päässä.
Artikkelin on kirjoittanut Nosteen psykologi Mikael Heino. Mikaelin omat sivut löydät täältä: www.mikaelheino.fi
