Kuvittele, että olet pilkkomassa salaattia ja yhtäkkiä mieleesi juolahtaa pelottava ajatus: mitä jos vahingossa leikkaisin omaa sormea?
Tai ehkä kätesi eivät koskaan tunnu riittävän puhtailta. Vaikka peset niitä niin usein, että iho on jatkuvasti rikki, epäilet aina jättäneesi jonkun kohdan väliin. Pelkäät tuovasi kotiin jonkun viruksen tai bakteerin, joka saa perheenjäsenesi sairastumaan vakavasti.
Kotoa lähteminen on vaikeaa. Sinun on tarkistettava monta kertaa, että keittiön hana on kiinni ja kahvinkeitin sekä uuni pois päältä. Tämän on tapahduttava tietyssä järjestyksessä ja uunin oltava aina viimeisenä. Vaikka olet tarkistanut kaiken monta kertaa, mieleesi hiipii ahdistava ajatus: mitä jos uunia tarkistaessani laitoin sen vahingossa päälle ja aiheutan tulipalon? Ulko-ovella tekee mieli kääntyä takaisin. Pitäisikö tarkistaa vielä kerran, tai kenties ottaa valokuva pois päältä olevasta uunista?
Jos kuulostaa tutulta, sinulla saattaa olla pakko-oireinen häiriö eli OCD (obsessive-compulsive disorder). Pakko-oireinen häiriö luokitellaan tautiluokituksessa ahdistuneisuushäiriöihin ja sitä sairastaa n. 1–3 % väestöstä. Häiriölle ovat tyypillisiä tahtomatta mieleen tunkeutuvat, epämiellyttävät ajatukset, joiden lisäksi voi esiintyä pakkotoimintoja. Pakkotoiminnot tarkoittavat pakonomaista käyttäytymistä, jonka avulla yritetään lievittää pakkoajatusten aiheuttamaa ahdistusta. Mainitsemissani esimerkeissä pakkotoimintoja ovat tarkistaminen sekä käsien peseminen.
Pakko-oireinen häiriö voi aiheuttaa paljon kärsimystä ja rajoittaa merkittävästi sairastuneen elämää. Kuten ahdistuneisuushäiriöihin yleensäkin, myös pakko-oireiseen häiriöön liittyy usein välttämiskäyttäytymistä. Välttämiskäyttäytyminen tarkoittaa sitä, että häiriöstä kärsivä pyrkii välttelemään ahdistaviksi kokemiaan tilanteita ja paikkoja. Saastumista ja taudin saamista pelkäävä saattaa esimerkiksi vältellä julkisia kulkuvälineitä tai yleisiä vessoja. Välttämiskäyttäytyminen koskettaa toisaalta meistä jokaista, sillä ihminen pyrkii luontaisesti välttämään epämiellyttäviä asioita.
Välttämiskäyttäytymisen ongelma piilee siinä, että se toimii – mutta vain lyhyellä tähtäimellä. Jos pelkään uunin jäävän päälle ja aiheuttavan tulipalon, voin vältellä kotoa lähtemistä viimeisenä lähtemällä aina yhdessä kumppanin kanssa ja pyytämällä häntä tarkistamaan, onko uuni varmasti pois päältä. Valitettavasti pelottavia asioita ei yleensä pysty välttämään loputtomiin, ja kotoa poistuminen viimeisenä muuttuu ajan myötä yhä vaikeammaksi. Syntyy tietynlainen noidankehä: on pelottavaa ja vaarallista lähteä viimeisenä kotoa, joten välttelen sitä; koska välttelen sitä, sen on oltava pelottavaa ja vaarallista.
Välttämiskäyttäytymisestä pois pyrkiminen on keskeistä pakko-oireisen häiriön hoidossa. Se onnistuu mm. altistus ja reagoinnin ehkäisy-nimisen menetelmän avulla. Siinä pelon kohteelle altistutaan vähitellen ja aluksi jopa ainoastaan mielikuvissa. Laadin asiakkaideni kanssa aina altistushierarkian vähiten ahdistusta aiheuttavista asioista ahdistavimpiin, jonka mukaan altistus toteutetaan. Yleistä vessaa lähestytään siis aluksi pelkästään mielikuvissa, ennen kuin sitä mennään edes katsomaan, saati koskettamaan esimerkiksi sen oven kahvaa. Rehellisyyden nimissä on kuitenkin sanottava, että pakko-oireisen häiriön hoito altistuksen ja reagoinnin ehkäisyn avulla on yleensä epämiellyttävää. Vaikka altistus tapahtuukin vähitellen, se ei tehoa, jos ahdistusta ei pääse syntymään lainkaan. Altistamisen tehokkuus piileekin siinä, että aivojen pelkokeskus aktivoidaan, jonka jälkeen hätääntyneille aivoille annetaan konkreettinen todiste siitä, että mitään pahaa ei tapahdukaan. Altistaminen on toisaalta hyvin palkitsevaa ja sen vaikutukset saattavat näkyä nopeastikin. Ennen altistusta kysyn aina asiakkaan odotuksia siitä, miten altistus tulee hänen mielestään menemään. Moni yllättyy positiivisesti altistuksen aikana, kun pystyykin altistumaan asioille, joiden pelottavuuden oli arvioinut ylivoimaiseksi.
Altistus ja reagoinnin ehkäisy ei ole ainut pakko-oireisen häiriön hoidossa käytettävä menetelmä. Vaikka livealtistaminen on hyvin tehokasta, se ei ole aina toteutettavissa. Tämä tulee haasteeksi etenkin silloin, kun pakkoajatukset koskevat hieman abstraktimpia asioita, tai silloin, kun altistaminen voisi olla vaarallista tai haitallista. Joku saattaa pelätä käyttäytyvänsä sopimattomasti työpaikalla palaverin aikana, siinä missä toisen pakkoajatukset pyörivät oman kuoleman ja helvettiin joutumisen ympärillä. Altistamisen pitää olla järkevää ja turvallista: ei ole tarkoituksenmukaista esimerkiksi aiheuttaa asiakkaalle ongelmia työpaikalla. Onneksi tämänkin tyyppisissä tilanteissa on saatavilla tehokasta hoitoa. Mielikuva-altistuksen lisäksi voi hyödyntää etenkin hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiä, kuten häiritseviä pakkoajatuksia etäännyttäviä tekniikoita, sekä kognitiivisia menetelmiä, kuten I-CBT:tä.
Monet pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät asiakkaat häpeävät oireitaan. Tämän takia valitettavan moni ei hae apua ajoissa, vaikka tehokasta ja näyttöön perustuvaa hoitoa on saatavilla. Jos kärsit tai epäilet kärsiväsi pakko-oireisesta häiriöstä, ota rohkeasti yhteyttä! Mihin tahansa ongelmaan tarttuminen on helpompaa varhaisessa vaiheessa. Ammattilaiset ovat tottuneita kohtaamaan hyvin monenlaisista ongelmista kärsiviä asiakkaita, eikä pakko-oireista kärsivä asiakas ole mikään harvinaisuus psykoterapeutin vastaanotolla. Päinvastoin: pakko-oireinen häiriö on luultua yleisempi.
Artikkelin on kirjoittanut Nosteen psykoterapeutiksi valmistuva Ewa Hirvonen.
