Pariskunnan odotettu yhteinen loma näkyy pariterapiassa vähän toisin silmin. Usein vastaanotolla istuu loma-aikaan ja sen jälkeen toisistaan vieraantunut pari. Joskus vieraantuminen tulee ihmisille itselleen tietoisuuteen silloin kun toinen onkin ihastunut uuteen ihmiseen, aloittanut sivusuhteen tai sitten toinen osapuolista kertoo, ettei halua enää tehdä kumppanini kanssa lomalla mitään kivaa.
Kriisi on aina mahdollisuus. Pariterapiassa pohdimme näiden vieraantuneiden parien kanssa, milloin yhteinen tekeminen ja keskustelu arjessa loppui. Joskus niin vain pikkuhiljaa kävi. Ruuhkavuosien ruuhkissa on helppo elää lasten kautta jopa vuosia kohtaamatta toista oikeasti. Aika usein parin keskinäisen vieraantumisen taustalla on myös jokin mielen pahoittaminen, jota ei vain viitsinyt tai uskaltanut ottaa esille:
– Sinun sukulaiset olivat meillä pitkän ajan, enkä olisi jaksanut heitä.
– Vaihdoit työpaikkaa kysymättä mielipidettäni.
– Kun vanhempasi kuoli, ajauduit omaan maailmaan, enkä saanut lohduttaa sinua.
– Aloit iltaisin juoda olutta ja kyllästyin siihen. Et ollut enää läsnä.
– Olit niin paljon töissä ja sen jälkeen väsynyt, että lakkasimme käymästä yhdessä lenkillä.
Virkistävän loman taustalla on usein toimiva arki pitkin vuotta. Pari viikkoa yhteistä lomaa ei korjaa kohtaamattomuutta arjessa. Miten tärkeää olisi uskaltaa ottaa esille ne pienetkin loukkaantumiset. Muuten ne helposti kasvavat isommaksi möröksi, kuin olisi tarpeen.
Mutta kriisi on mahdollisuus. Loma on mahdollisuus. Ja pariterapia on mahdollisuus. Pariterapiassa pari voi pitkästä aikaa uskaltaa jälleen sanoa toiselle mitä oikeasti ajattelee. Mielenkiintoista, miksi me tarvitsemme tähän kolmannen meitä ohjaamaan ja kuuntelemaan, pohtii moni pariskunta.
Niin se on tosi mielenkiintoista. Ihminen syntyy tyypillisemmin kolmioon (äiti- isä- lapsi). Tällaisessa lapsuudesta tutussa kolmioasetelmassa: puoliso a, puoliso b ja terapeutti, on jotenkin turvallista ilmaista mitä oikeasti ajattelen ja löytää niitä asioita, mitä oikeasti tarvitsen. On tärkeää oppia sanoittamaan ja pyytämään kumppanilta, mitä juuri minä tarvitsen voidakseni hyvin. Yleensä ihmisen perustarve ei ole saada timanttisormusta tai kallista autoa, vaan se, että ”olisit läsnä minua varten, katsoisit silmiin ja kertoisit mitä sinulle kuuluu”. Sen voi tehdä yhdessä vaikka lenkkipolulla.
Artikkelin on kirjoittanut Nosteen paripsykoterapeuttimme Minna Tuominen.
