(09) 3158 9154

tai s-postitse: asiakaspalvelu (ät) terapiatalonoste.fi

Nostetaan sinut kynnyksesi yli

Yksinäisyys

Yksinäisyydellä tarkoitetaan haitallista ja kivuliasta kokemusta yksinolosta, tai vahvasta kaipuusta yhteyteen toisten kanssa. Usein yksinäisyys johtuu tosiasiallisesta ihmiskontaktien puutteesta. Pahimmillaan jopa aktiivisesta eristämisestä, kuten koulukiusaamisesta tai syrjinnästä. Riskiryhmässä ovat myös vanhhukset.

Yksinäisyys voi liittyä masennukseen, jolloin korostuu tyhjyyden ja ilottomuuden kokemukset, syyllisyys ja kyvyttömyys pyrkiä kohti sosiaalista elämää.

Vaikka ihmisinä olemme erilaisia, ja osa ihmisistä viihtyy paremmin itsekseen, on yhteys toisin ihmiseen kuitenkin perustarve. Kivuliasta yksinäisyyttä voi verrata nälän, tai janon kaltaiseen perustarpeeseen.

Sosiaalisten kontaktien vähyys on vanhastaan tiedetty terveysriskiksi. Uudemmat sosiaalisen neurotieteen tutkimukset viittaavat siihen, että erityisen vahingollista on äärimmäinen yksinäisyyden kokemus. Tutkimuksissa yksinäisyys on yhdistetty moniin eri sairauksiin ja tiloihin. Mielenterveys- ja päihdeongelmien lisäksi näyttöä on muun muassa metabolisista häiriöistä, sydän- ja verisuonitaudeista sekä muistisairauksista

Haluaisitko lisätietoa aiheesta tai tavata ammattilaista, jolla asiantuntemusta aiheeseen liittyen? Voit tarkastella ammattilaistemme vapaita aikoja täältä tai olla yhteydessä asiakaspalveluumme.

Voit jättää myös sähköpostisi tai puhelinnumeron, niin olemme Sinuun yhteydessä!

Kyllä kiitos!