Ahmimishäiriö, bulimia | Terapiatalo Noste
(09) 3158 9154

tai s-postitse: asiakaspalvelu (ät) terapiatalonoste.fi

Ahmimishäiriö, bulimia

Bulimialla tarkoitetaan käyttäytymistä, johon liittyy ruoan ahmintakohtauksia, niitä seuraava ahdistus ja itse aiheutettu oksentaminen. Bulimiasta kärsivä potilas kärsii liiallisesta lihomisen pelosta. Oireet tilapäisinä, esimerkiksi stressin tai kuormittavan elämäntilanteen aikana ovat etenkin nuorilla naisilla yleisiä.

Bulimiaan kytkeytyy usein itsetuntoon liittyviä ongelmia ja taustalla voi olla myös hoitamatonta masennusta tai ahdistusta. Bulimialla on myös jatkuessa haitallisia vaikutuksia kehoon, etenkin hampaisiin, ja ruoansulatuselimistöön.

Ahmimishäiriölle voi altistaa geneettinen alttius, psykologiset tekijät, kuten tunne-elämän vaikeudet ja elämäntilanteen kuormitus, että kulttuuriin sidotut tekijät. Häiriön ymmärtämisessä on usein tärkeää ymmärtää ympäristön ja henkilön laihuutta koskevien ihanteiden suhdetta.

Ahmimishäiriön hoito

Ahmimishäiriön hoidossa korostuu psykologisten ja psykoterapeuttisten interventioiden lisäksi ravitsemukseen liittyvä ohjaus- ja neuvonta.