Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Minulle terapeuttina on tärkeää luoda turvallinen tila, jossa voimme yhdessä tutkia elämäsi kipukohtia pysähtyen, niin voimavaroihisi, kuin haasteisiinkin. Olen empaattinen, pohdiskelevainen, rauhallinen ja maanläheinen. Työotteeni on kognitiivinen ja itsemyötätuntoinen.
Kognitiivinen psykoterapia sopii kenelle tahansa vaikeiden asioiden kanssa kamppaileville. Hyviä tuloksia on saatu erityisesti masennuksen, ahdistuksen, pakko-oireiden ja sosiaalisten tilanteiden pelon hoidossa. Teemme vastaanotolla erilaisia kognitiivisia harjoitteita ja annan usein myös kotiin pohdinnallisia tai toiminnallisia tehtäviä. Terapian sisällön ja keston suunnittelemme yhdessä; sinulla on mahdollisuus niin lyhyeen kuin pitkäänkin terapiasuhteeseen.
Kognitiivisena yksilöpsykoterapeuttina työni on työnohjattua ja perustuu myös jatkuvaan uuden tiedon opiskeluun. Terapeuttisesta työstä minulla on takana jo yli 10 vuoden kokemus yksityissektorilla sekä HUS:lla syöpäpotilaiden parissa. Uudelleen sairastumisen pelko ja syövän tuoman ahdistuksen hallinta ovat minulle teemoja, joihin kanssa olen työskennellyt viime vuosina, ja tämän aiheen tutkimiseen perehdyin myös psykoterapiaopintojen päättötyössäni. Minulla on myös yli vuosikymmenen työkokemus seksuaaliterapeutin työstä, joten voit kääntyä puoleeni minkä tahansa seksuaalisuuteen liittyvän aiheesi kanssa. Esimerkiksi haluttomuus ja seksuaalinen hyvinvoinnin lisääminen ovat minulle erityisen tuttuja aiheita.
Lähdemme yhdessä tutkimaan ja mahdollistamaan muutoksen kohti itsesi näköistä elämää. Tarkastelemme haitallisia ajatusmalleja ja tunteita, ohjaten sinua myötätuntoisempaan itsesi kohtaamiseen. Eettinen, arvostava ja yksilöä kunnioittava inklusiivinen työote ovat minulle työtäni ohjaavia arvoja.
Terapiaistunnolla käytämme kognitiivisen psykoterapian menetelmiä. Tämän lisäksi olen syventynyt skeematerapiaan, tunnekeskeiseen terapiaan ja hyväksymis- ja omistautumisterapiaan. Istunnoilla pohdimme ja keskustelemme yhdessä pysähtyen juuri sinulle tärkeiden asioiden äärelle. Haastan sinua uusiin näkökulmiin ja pyrin tuomaan itsemyötätuntoisempaa tapaa suhtautua itseesi. Tutkimme erityisesti vaikeita toistuvia tilanteita ja ajatuksia, sekä tunnemaailmaa että merkityssisältöjä. Istunnoilla teemme myös toiminnallisia harjoitteita, kuten altistusharjoituksia, mielikuvaharjoituksia ja tuolityöskentelyä.
Minulla on reilusti yli 10 vuoden kokemus seksuaaliterapeuttina, niin yksityissektorilla, kuin syöpäpotilaiden kanssa. Tämä lisäksi olen toiminut syöpäpotilaiden kriisin parissa viimeisen 15 vuoden ajan ja viime vuosien ajan olen keskittynyt nimenomaan niin sairauden tuomaan ahdistuksen hoitoon kuin uudelleen sairastumisen pelon hoitoon.
Otan vastaan masennuksen ja ahdistuksen kanssa kamppailevia, sekä asiakkaita, jotka kärsivät sosiaalisesta jännittämisestä, pakko-oireista tai pakkoajatuksista. Olet myös tervetullut minkä tahansa seksuaalisuuteen liittyvän ongelman kanssa vastaanotolleni myös kumppanin tai kumppaneiden kanssa.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Ahdistus, masennus, vakavan sairauden käsittely ja uudelleen sairastumisen sekä kuoleman pelko. Seksuaaliset ongelmat ja haasteet.
Sairaanhoitaja, erityistason seksuaaliterapeutti, psykoterapeutti
Kognitiivinen
Yksilöpsykoterapia (16-67-vuotiaat), vanhempainohjaus