Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Suomeksi:
Pohjakoulutukseni on sairaanhoitaja (sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto). Olen työskennellyt psykiatrisena sairaanhoitajana vuodesta 2018. Olen suorittanut Oulun yliopiston traumapsykoterapian psykoterapeuttikoulutuksen ajalla 1.2022–12.2025 sekä EMDR-terapian (silmäliiketerapia) peruskoulutuksen osat I ja II. Lisäksi olen suorittanut kognitiivisen lyhytterapiakoulutuksen (HUSin koulutus). Erityisesti traumaterapia ja keho-orientoitunut työskentely ovat keskeisiä osaamisalueitani.
Terapeuttina olen empaattinen, läsnäoleva ja kuunteleva. Uskon, että turvallinen ja hyväksyvä tila on tärkeä osa asiakastyötä, jotta vaikeitakin asioita voidaan käsitellä. Työskentelen yksilöllisesti, huomioiden asiakkaan tarpeet ja valmiudet, ja käytän traumaorientoitunutta lähestymistapaa, kognitiivisen terapian perustyökaluja, keho-orientoituneita menetelmiä sekä EMDR-menetelmää.
Traumaterapiassa työskennellään kolmessa vaiheessa: alkuvaiheessa luodaan turvallinen pohja, trauman työstämisen vaiheessa käsitellään traumaattisia kokemuksia ja uudelleen suuntautumisen vaiheessa asiakas löytää uusia tapoja suhtautua itseensä ja elämäänsä.
Erityisosaamiseni on trauma- ja kiintymyssuhdetyössä, ja hyödynnän EMDR-menetelmää erityisesti traumaattisten kokemusten käsittelemisessä. Työskentelen keho-orientoituneesti, huomioiden kehon reaktiot ja tuntemukset osana terapiaa, mikä tukee syvempää itseymmärrystä ja kehon ja mielen yhteyksien ymmärtämistä.
Työskentelyni arvot ovat turvallisuus, kunnioitus ja oikeus tulla kuulluksi. Tärkeää on, että asiakas itse tuntee olevansa valmis muutokseen ja on avoin askeleille, joita se edellyttää. Olen tukemassa asiakasta koko prosessin ajan, tarjoten lämpöä, kuuntelua ja ammatillista ohjausta. Tavoitteeni on luoda tila, jossa asiakas voi tuntea itsensä nähdyksi ja kuulluksi kaikessa haavoittuvuudessaan ja vahvuudessaan, sillä silloin toipuminen ja kasvu ovat mahdollisia.
Venäjäksi /По-русски:
Мое базовое образование медсестра AMK. В психиатрии работаю с 2018 года. Окончила школу травмопсихотерапевтов университета Оулу 1.2022–12.2025. Кроме того, я прошла обучение по EMDR-терапии базовые части I и II уровня (терапия движениями глаз, ДПДГ). Я психотерапевт, специализирующийся на работе с психологическими травмами. Моя задача создать безопасное пространство, в котором человек может осмыслить и переработать болезненный опыт, снизить интенсивность симптомов травмы и восстановить ощущение контроля над своей жизнью.
Травмопсихотерапия помогает справиться с такими состояниями, как тревожность, депрессия, навязчивые воспоминания, ночные кошмары, телесное напряжение и эмоциональная отстранённость. В ходе терапии мы бережно возвращаемся к травмирующим событиям (если человек готов и хочет этого), чтобы переосмыслить их в безопасной обстановке, с опорой на внутренние ресурсы человека. В своей работе я использую методы, эффективность которых доказана в международной практике: EMDR (десенсибилизация и переработка с помощью движения глаз «ДПДГ»), когнитивный подход, элементы телесно-ориентированной терапии, техники осознанности (майндфулнес).
Ко мне обращаются люди, пережившие: потерю близких, тяжёлые расставания, насилие физическое и моральное, лечебные травмы, автомобильные аварии, эмоциональные унижения и глубокие разочарования, участие в чрезвычайных ситуациях или боевых действиях.
Терапия — это путь к восстановлению. Мы работаем в вашем темпе, с уважением к вашим границам. Вместе мы ищем новые опоры, способы восстановления чувства безопасности, уверенности в себе и возможности снова жить полноценно.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Ahdistuneisuushäiriöt, EMDR, kognitiivinen lyhytterapia, tukikeskustelut, masennus, mindfulness, traumaattiset elämäntilanteet
Sairaanhoitaja, EMDR I-II, kognitiivinen lyhytterapeutti, psykoterapeutti
Traumapsykoterapia
Yksillöpsykoterapia