Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Tervetuloa vastaanotolleni. Tapaamisissa lähtökohtana on sinun elämäntilanteesi ja toiveesi avun suhteen. Usein psykoterapiaan tulevan asiakkaan ensimmäinen toive on tulla kuulluksi ja nähdyksi oman kipunsa kanssa. Toivon, että koet tulevasi ymmärretyksi luonani.
Psykoterapiassa työskentely on erityisesti asioiden pohtimista ja tunteiden/kokemusten tutkimista. Tapaamisilla voimme harjoitella moniakin taitoja, myös rentoutumista ja tehdä erilaisia tehtäviä (esim. hyväksymis- ja omistautumisterapian tehtäviä). Psykoterapiassa viitekehykseni on kognitiivinen käyttäytymisterapia. Käytännössä se tarkoittaa, että pyrimme löytämään yhdessä työskennellen myös ratkaisuja ongelmiisi tai helpotusta tilanteeseesi. Koska olen työskennellyt pitkään psykologian parissa toimin usein melko intuitiivisesti asiakkaiden kanssa. Ei ole olemassa vain yhtä tapaa toteuttaa terapiaprosessia.
Kognitiivinen käyttäytymisterapia pyrkii käyttämään myös näyttöön perustuvia menetelmiä. Se soveltuu kaikkien psyykkisesti ongelmien hoitoon. Tyypillisiä ongelmia asiakkailla ovat mm. ahdistuneisuus, masennus, paniikkihäiriö, pelkotilat ja pakko-oireinenhäiriö. Altistus on yksi terapian hoitomuoto jota voidaan tarvittaessa käyttää.
Valmistuin kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutiksi 10/25 ja minulla on kelapätevyys. Olen toiminut pitkään psykologina monentyyppisissä tehtävissä. Olen myös mindfullness-ohjaaja, kognitiivinen lyhytterapeutti ja työnohjaaja. Aikuisasiakkaiden lisäksi otan mielelläni vastaan myös lapsia ja nuoria.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Olen kiinnostunut erityisesti masennus- ja ahdistusoireisten psykoterapiasta. Samoin lasten ja nuorten kanssa työskentelystä. Psykologityön kautta lähes kaikki psykiatriset häiriöt ovat tulleet tutuiksi. Myös lapsuusiän vaikutukset aikuiselämässä ovat lähellä sydäntäni. Työotteeni on käytännön läheinen ja reflektoiva.
Psykoterapeutti, psykologian maisteri, kognitiivinen lyhytterapeutti, työnohjaaja, mindfulness-ohjaaja
Kognitiivinen käyttäytymisterapia
Yksilöpsykoterapia