Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Olen aktiivinen ja autan ongelmien sekä tavoitteiden jäsentämisessä, joten ajatuksesi saavat olla keskeneräisiä terapiatapaamiseen saapuessasi. Pidän tärkeänä turvallista ja toista kunnioittavaa ilmapiiriä. Pyrin kohtaamaan toisen ihmisen aina aidosti ja yksilönä. Terapian toimivuuden kannalta on keskeistä, että keskustellessa tulee kokemus kuulluksi tulemisesta. Olen saanut positiivista palautetta selkeästä ja samalla myötätuntoisesta työskentelyotteestani sekä käyttämistäni konkreettisista menetelmistä, joista on hyötyä vielä terapian jälkeenkin.
Käytän työskentelyssäni kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä, kuten ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisen keskinäisten suhteiden tarkastelua, ajatus- ja käyttäytymismuutosten aktivoimista, rentoutus- ja tietoisuusharjoituksia, arvotyöskentelyä sekä hallittua altistamista tunteille, ajatuksille tai tilanteille. Terapiassa voidaan myös harjoitella tarvittavia taitoja ja lisätä itsetuntemusta. Työskentelyssäni on mukana myös tulevaisuuteen ja voimavaroihin painottuvia ratkaisukeskeisiä menetelmiä.
Olen kognitiivisen käyttäytymisterapiaan suuntautunut psykoterapeutti. Olen aiemmin opiskellut ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Terapiatyötä olen tehnyt vuodesta 2021 alkaen ja nykyään työskentelen päätoimisesti terapeuttina. Taustakoulutukseltani olen sosionomi (YAMK). Olen työskennellyt sosiaalialalla yli 15 vuotta kohdaten eri-ikäisiä ja vaihtelevissa tilanteissa olevia ihmisiä. Minulla on pitkä kokemus esihenkilötyöstä ja olen ollut mukana myös työhyvinvointia edistävissä coachauksissa. Työssäni minulle on ollut aina tärkeää yksilöllinen kohtaaminen, toisen kunnioitus ja yhteistyö.
Otan vastaan aikuisia yksilöasiakkaita joko Kelan kuntoutuspsykoterapia-asiakkaina tai omakustanteisesti terapiaan hakeutuvina.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Vaativuus itseä tai muita kohtaan, työ- tai opiskeluelämän pulmat, itsetuntemuksen puutteet, masennus, pelot, ahdistuneisuus
Psykoterapeutti, sosionomi, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Kognitiivinen käyttäytymisterapia, traumapainotteinen koulutusohjelma
Yksilöpsykoterapia