Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Terapeuttina olen myötätuntoinen ja panostan vuorovaikutuksen toimivuuteen. Annan tilaa, mutta tarvittaessa annan myös käytännön vinkkejä ja ratkaisuehdotuksia. Pohjaan työskentelyni positiivisuuteen ja kannustavuuteen. Pohjana muutokselle on aina asiakkaan vahvuudet. Haluan kulkea asiakkaan rinnalla ja kannustaa häntä saavuttamaan tavoitteensa. Vahvuuteni on laaja elämänkokemus ja pitkä työura, joista ammennan pohjaa näkemyksilleni ja ajattelulleni. Olen hyvin tulevaisuusorientoitunut ja ratkaisuihin panostava.
Terapiassani keskustellaan asioista mahdollisimman avoimesti ja luottamuksellisesti. Panostan vahvasti vuorovaikutukseen. Terapeuttina kuuntelen ja pyrin kysymään tarvittavia kysymyksiä prosessin eteenpäin viemiseksi. Käytän lähitapaamisissa asioiden kuvaamista esim. fläppitaululle. Olen avoin myös työskentelyyn esim. draaman keinoin. Joskus tapaamiset voivat tapahtua myös muualla kuin toimistohuoneessa. Joskus teemme yhdessä ajattelua edistäviä tehtäviä ja joskus annan myös kotitehtäviä. Työskentelytavoista keskustelemme ja sovimme terapian alkaessa. Teen sekä lähi- että etäterapioita.
Olen taustaltani erityisopettaja ja sitä kautta minulla on laaja osaaminen lasten ja nuorten erityisvaikeuksista ja perheiden vaikeuksista erityislasten arjessa. Koulunkäyntiin liittyvät vaikeudet ovat myös osaamisaluettani. Olen myös perehtynyt neuropsykiatrisiin häiriöihin niin lapsilla, nuorilla kuin aikuisillankin. Lisäksi olen toiminut useamman vuosikymmenen erilaisissa esimies- ja johtamistehtävissä julkishallinnossa. Minulla on lisäksi työnohjaajakoulutus ja erilaisia johtamis- ja työyhteisökehittäjäkoulutuksia. Erityisosaamiseni on työhön ja työyhteisöihin liittyvät asiat. Olen myös toiminut työnohjaajana, kouluttajana ja työyhteisökehittäjänä. Psykoterapeuttina olen toiminut vuodesta 2011 alkaen, ensin yksityisenä palveluntuottajana ja vuodesta 2016 saakka Vastaamossa ja Vervessä. Olen myös toiminut psykoterapeuttien työnohjaajana sekä Vastaamossa että Vervessä ja Nosteella, jossa toimin edelleen.
Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Kiinnostuksen kohteeni ovat erityisesti työhön ja urasuunnitteluun liittyvät ongelmat sekä ihmisenä kasvuun ja kehitykseen liittyvät kehityshaasteet sekä neuropsykiatriset häiriöt ja niiden aiheuttamat haasteet arkeen.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Työhön liittyvät ongelmat, työuratavoitteet ja työuupumus, neuropsykiatriset häiriöt ja niiden kanssa eläminen.
Kasvatustieteen maisteri, erityisopettaja, työnohjaaja
Ratkaisukeskeinen
Yksilöpsykoterapia