Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Olen vilpittömän kiinnostunut ihmisistä. Terapeuttina olen tilaa antava, asiakasta kunnioittava, rauhallinen ja myötäelävä. Pyrin turvalliseen vuorovaikutukseen, kokemukseen, että vaikeita, arkoja ja haavoittavia tapahtumia on mahdollista tarkastella yhdessä terapeutin kanssa kiireettömästi. Oma vahvuuteni on toiminnallisten menetelmien hyväksikäyttäminen haluttuun päämäärään pääsemiseksi mikäli asiakas haluaa niitä käytettävän. Vahvuuteni on pitkä työkokemus monenlaisista auttamispaikoista ja sitä kautta kristalloitunut oma työskentelyote. Asiakkaan rohkaisu ja kannustus ja syvällinen ymmärtäminen ovat vahvuuksiani.
Kartoitamme yhdessä asiakkaan tilannetta ja hänen muutostoiveitaan. Kerron millaisia menetelmiä tarjoaisin hänen tilanteeseen vai toivooko asiakas että jatkamme keskustellen ja myöhemmin lisäämme piirtämistä, kortteja tai luonnossa tapahtuvaa terapiaa kerrottuani niistä ensin asiakkaalle. Piirtämällä ja kuvilla on mahdollista selkeyttää tilannetta ja nähdä etäämmältä asioita mitä on vaikka elämänviivaa piirtäessä noussut esiin ja turvallisen työntekijän kanssa niitä voi pysähtyä miettimään tarkemmin. Joskus on vaikea kertoa mitä kuuluu, jolloin kuvien avulla voi avata tilannettaan niin paljon kuin haluaa. Voimaannuttavan valokuvauksen menetelmillä on mahdollista tarkastella omaa ja perheen menneisyyttä mutta myös omaa itseään sekä kuvista, että niistä kuvista joita ei ole otettu, mutta toivoisi otettavan. Luonnon eri materiaalien ja olomuotojen apua voimme myöskin käyttää apuna terapiassa. Istunnollani tehdään suunnitelma miten edetään ja tilanne tarkistetaan sovitusti viikko/kuukausitasolla ja suunnitelmaa muutetaan tarpeen mukaan.
Olen perhepsykoterapeutti ja paripsykoterapeutti. Perheiden kanssa olen työskennellyt noin kolmekymmentä vuotta ensin lastensuojelun sosiaalityöntekijänä ja psykiatrisen sairaalan osaston sosiaalityöntekijänä ja nyt parikymmentä vuotta perhekeskuksen perheneuvolassa monipuolisten työtehtävien äärellä. Työn ohessa olen opiskellut perheterapeutiksi ja sen jälkeen pariterapeutiksi ja työnohjaajaksi sekä kriisityönkoulutuksia ja sielunhoidon näkökulmaa. Käytän Kataja Ry:n kehittämää strukturoitua Solmu-työskentelyä työkirjoineen. Perheterapeutiksi valmistumiseni jälkeen työskentelin Kelan LAKU-monimuotoisessa perhekuntoutushankkeessa Helsingissä, missä nepsy-lapsen koko perhe ja lähiverkosto huomioitiin työskentelyssä sekä lapsi itse omilla yksilökäynneillään. Olen työskennellyt kriisityöntekijänä perhe- ja lähisuhdeväkivallan auttamistyössä.
Työskentelen yli 16-vuotiaiden nuorten ja aikuisten kanssa sekä koko perheiden, missä voi olla monen ikäisiä lapsia. Teen mielelläni työtä monenlaisiin kriiseihin joutuneiden ihmisten kanssa sekä ihmisten kanssa, jotka ovat jotenkin hukassa ja elämän suunta ja mielekkyys on kadonnut tai kätkeytynyt. Autan myös mielelläni työnohjauksen keinoin oman työn pohtimista.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Olen kiinnostunut erilaisten toiminnallisten menetelmien käytöstä yksilö-, pari- ja perheterapiatyössä sekä työnohjauksessa avaamassa ja syventämässä tilanteita tai sanallista kertomista helpottamassa. Olen kiinnostunut perheen sisäisestä problematiikasta sekä pariskuntien välisestä dynamiikasta, työnohjauksessa eri tilanteiden läpikäymisestä.
Yhteiskuntatieteiden maisteri, psykoterapeutti, työnohjaaja, Solmu-parineuvoja, toiminnalliset menetelmät työnohjauksessa ja terapiassa, stepped model of care- kriisityön koulutus, kriisiterapian ja sielunhoidon koulutus, Ihmeelliset vuodet -vanhemmuusryhmän vetäjä, kasvatus- ja perheneuvonnan erikoistumiskoulutus, MIM-vuorovaikutushavainnointi, voimaannuttava valokuvaus, Hoiva Luovi (luonnosta virtaa) -koulutus
Voimavarakeskeinen, ratkaisukeskeinen, kriisi- ja traumapainotteinen
Pari- ja perheterapia