Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Osaamiseni liittyy ihmisen koko elämänkaareen kehityspsykologian pohjaopintojen myötä. Työ- ja koulutuskokemukseni erilaisissa paikoissa mahdollistaa työkalujen soveltamisen tarvittaessa. Olen erityisesti opiskellut mm. kehityspsykologiaan, oppimiseen, työ-ja organisaatiopsykologiaan, kuntoutumiseen, psykoterapiaan, perheterapiaan, kiintymyssuhteisiin ja traumoihin liittyviä teemoja.
Psykoterapiatyössä hyödynnän edellä mainittua teoriataustaa samoin kuin yhteensä 5,5 vuotta kestänyttä psykodynaamista/psykoanalyyttista psykoterapiakoulutusta samaan aikaan kun psykoterapiatyö tapahtuu tässä ja nyt ihmistä kuunnellen.
Psykoterapiatyössä merkityksellistä ovat tunteet, ajatukset ja kokemukset, jotka ovat oireiden taustalla. Yhdessä yritämme ymmärtää asiakkaan kanssa mistä voisi olla kysymys hänen tilanteessaan ja kärsimyksessään.
Tulosyyt vastaanotolleni voivat liittyvä esimerkiksi masennukseen, ahdistukseen, jaksamiseen, motivaatioon, keskittymiseen, vetäytymiseen, yksinäisyyteen jne. Ylipäätään tunteisiin, ajatuksiin ja ihmissuhteisiin.
Kelan erilaisissa kuntoutusprosesseissa koskien työtä, opintoja, tavoitteita, jaksamista olen ollut pitkään palveluntuottajana.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Pyrkimykseni on auttaa ihmistä ymmärtämään ja ratkaisemaan asioitaan kuuntelun ja keskustelun avulla. Oireilu tuottaa kärsimystä. Haluan auttaa uuteen ja syvempään ymmärrykseen itseä ja omaa elämäntilannetta koskien. Kyseessä ovat tunteet ja ajatukset koskien esimerkiksi jaksamista, parisuhdetta, opiskelua, työtä tai menneitä kokemuksia.
Psykologian maisteri, opettajan pedagogiset opinnot, perheneuvolaerikoistuminen, johtamisen erikoisammattitutkinto, kouluttajapsykoterapeutti
Psykodynaaminen, psykoanalyyttinen
Yksilöpsykoterapia