Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Terapeuttina olen rauhallinen kuuntelija. Kyselen aktiivisesti ja pohdin maailmaa ääneen yhdessä asiakkaan kanssa. Elämän asenteeni on positiivinen ja suhtaudun ihmisiin arvostaen ja ilman ennakkoluuloja. Tavoitteenani on ylläpitää toivoa ja suunnata katse tulevaan. Uskon muutokseen ja uusiin mahdollisuuksiin. Mukautan työskentelyäni asiakkaan mukaan ja sitoudun työskentelyyn yhdessä.
Lyhytterapiakäynnit kestävät 60 minuuttia. Terapian alussa pohdimme yhdessä terapialle tavoitteet, joita kohti työskentelemme. Terapiakerralla keskustellaan paljon siitä aiheesta, jonka asiakas kokee tärkeäksi, mutta ajoittain voimme tehdä erilaisia tehtäviä tai käyttää kuvia ilmaisua helpottamaan. Koska terapiassa varsinainen työ tapahtuu asiakkaan elämässä terapiakertojen välissä, tarjoan asukkaalle usein myös kotitehtävä, jotka liittyvät käsiteltynä teemaan ja yhteiseen tavoitteeseen.
Olen koulutukseltani sosiaalityöntekijä ja erityisopettaja. Olen työssäni sekä oman lapseni kautta tullut hyvinkin tutuksi neurokirjon piirteiden kanssa ja esimerkiksi ADHD-lapsen ja nuoren vanhemmuus sekä ohjaus kuuluvat vahvuuksiin. Työuupumus, ahdistus sekä vaikeisiin elämäntilanteisiin liittyvät teemat ovat myös hyvin tuttuja.
Työskentelen mielelläni yli 15-vuotiaiden nuorten sekä aikuisten kanssa.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Ratkaisukeskeinen lyhytterapia elämän erilaisiin haastaviin tilanteisiin.häiriöt, työuupumus, ahdistus
Sosiaalityöntekijä, erityisopettaja, lähihoitaja, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti
Ratkaisukeskeinen