Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Lähestymistapani on integratiivinen, mikä tarkoittaa, että tietopohjani ja keinot muutosten saavuttamiseen perustuvat usealle suuntaukselle. Tärkeintä on mitä asiakas sanoo, on kokenut, miltä hänestä tuntuu ja mitä muutosta hän kokee tarvitsevansa. Tuon ammattitaitoni ja -tietoni hänen käyttöönsä ja edistämään hänen toipumistaan. Olen sekä kuunteleva että aktiivinen kysymään ja keskustelemaan. Olen rinnalla kulkija. Tavoitteena on asiakkaan itseymmärryksen lisääntyminen ja tukea tavoitteissa.
Psykoterapeutin pätevyys on ollut vuodesta 2004, KELA, Valvira. Psykiatriseksi sairaanhoitajaksi valmistuin vuonna 1988 ja työskentelin 29 vuotta HUSn psykiatrian poliklinikalla mielialahäiriöistä kärsivien aikuispotilaiden kanssa. Viimeiset kolme vuotta olen sekä tehnyt psykoterapiaa pääasiassa Kelan asiakkaiden kanssa ja työskennellyt MIELI Suomen Mielenterveys ry:ssä projektipäällikkönä.
Psykoterapiassa etsin yhdessä asiakkaan kanssa polkuja, jotka edistävät parhaiten muutoksia kohti eheämpää mielentasapainoa ja psyykkistä toimintakykyä. Terapia on keskustelua, yhteistyösuhde ja tavoitteena on palauttaa jostain syystä vaikeutunut toimijuuden tunto. Tavallisimpia syitä hakeutua terapiaan ovat muutokset ja menetykset, sairastumiset, ihmissuhteiden vaikeudet ja tarve henkiseen kasvuun. Terapia alkaa elämäntilanteen ja tarpeiden kartoittamisella, käsitteellistämisellä ja tavoitteiden asettamisella. Jokainen terapiasuhde on omanlaisensa, mutta yleensä istunto alkaa jonkin ajankohtaisen havainnon äärellä. Keskusteluun tulevat myös menneet kokemukset ja mitä kohti on menossa. Tavallisimpia menetelmiä, joita käytän, ovat tietoisuustaito- ja mielikuvaharjoitukset.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Ahdistuneisuushäiriöt, eroterapia, haastava käyttäytyminen, ikääntymisen ja eläköitymisen ongelmat, kaksisuuntainen mielialahäiriö, kognitiivinen psykoterapia, krooninen kipu, masennus, mindfulness, parisuhdeterapia, perheterapia, post-traumaterapia, rentoutus, skeematerapia, sosiaalisten tilanteiden pelko, sovellettu rentoutus, surun käsitteleminen, suuttumuksen hallinta, syömishäiriöt, traumaattiset elämäntilanteet, työssäjaksaminen, työuupumus, unettomuuden lääkkeetön hoito, uusperheet, vanhempainohjaus ja -tuki, vauva- ja pikkulapsiperheet, voimavarakeskeinen terapia
Psykoterapeutti, työnohjaaja (STOry), psykiatrinen sairaanhoitaja
Integratiivinen, paripsykoterapia, perheterapia, ratkaisukeskeinen
Yksilöterapia, pari- ja perheterapia ja vanhempain ohjaus