Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Psykoterapeutti Marja Niskasaari
Terapeuttina olen kuunteleva ja tilaa antava, mikä on keskeistä varsinkin terapiasuhteen alussa luottamuksen virittämiseksi. Vahvuuteni on rauhallisuus ja myötäeläminen. Haluan luoda terapiaistunnossa sellaisen ilmapiirin, että on turvallista puhua vaikeistakin asioista ja tunteista. Terapiaprosessi on mielestäni yhteinen tutkimusmatka. Perhe- ja pariterapiassa korostuu kaikkien osapuolien tasapuolinen huomioiminen.
Keskustelun lisäksi ja sen tukena käytän istunnossa usein fläppitaulua piirtämällä tai kirjaamalla siihen olennaisia asioita, joita keskustelussa nousee esiin. Minulla on myös erilaisia kortteja ja muita välineitä, joilla voi kuvata esim. tunteita, mielikuvia tai prosesseja. Lisäksi kognitiivisen terapian opiskelu on tuonut mukanaan mindfullnes-harjoitteet ja kotitehtävät. Erityisesti olen huomannut, että kotitehtävät ovat tärkeitä silloin, kun tapaamiset ovat harvakseltaan kuten usein on pariterapiassa.
Olen työskennellyt yli kolmekymmentä vuotta päihde- ja muista riippuvuuksista kärsivien ihmisen kanssa. Olen tehnyt töitä sekä aikuisten että nuorten kanssa. Työ on ollut pääasiassa yksilökohtaista, supportiivista muutostyötä, jonka tavoitteena on ollut auttaa asiakasta muutoksen tekemisessä ja uuden käsityksen rakentamisessa itsestään. Systeeminen ja ratkaisukeskeinen ajattelutapa alkoi kiinnostaa minua 1980-luvulla. Ensimmäinen perheterapeuttinen koulutusjakso osuu 1990-luvun puoliväliin. Olen kokenut, että yksilön vaikeudet ovat aina myös perheen vaikeuksia. Myös muutos yhden perheen jäsenen toiminassa ja ajattelussa vaikuttaa koko perheeseen. Pariteapian osuus työssäni on korostunut viime vuosina. Asiakastyön ohella olen tehnyt vuosia myös työnohjaus- ja koulutustehtäviä. Erityisesti perheitten ja pariskuntien tilanteet kiinnostavat ja haastavat minua. Työuupumus ja työyhteisön kriisit ja henkilösuhteitten vaikeudet työpaikalla kiinnostavat myös.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Olen kiinnostunut ihmisten tarinoista ja erityisesti siitä, miten vaikeat ja haastavat tarinat voivat muuttua voimavaratarinoiksi.
Sosiaalityöntekijä, psykoterapeutti, tunnekeskeinen pariterapia (syvntävä koulutus), uusperheneuvoja, perhearviointi-menetelmäkoulutus, kognitiivisen psykoterapian perustaidot, ratkaisukeskeinen työnohjaajakoulutus
Systeeminen ja voimavarakeskeinen perheterapia, dialogisuus, ratkaisukeskeisyys, kognitiivinen lähestymistapa
Pari- ja perheterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (parit ja perheet)