Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Otan vastaan uusia asiakkaita vain Tampereella.
Terapeuttina olen aktiivinen, mutta myös tilaa antava. Keskeistä on rauhallisuus, myötätuntoisuus, sallivuus sekä asiakasta arvostava työskentelyote. Olen jämpti ja suorapuheinen asiakasta kunnioittaen. Suosin kotitehtäviä ja aktiivisuutta, mutta työskentelytapoja tarkastellaan asiakaskohtaisesti. Edetään siten kuin tuntuu parhaiten istuvan vallitsevaan elämäntilanteeseen.
Terapiassa tarkastellaan menneisyyttä ja nykytilannetta, kussakin vaiheessa esiintyneitä merkityksellisimpiä asioita ja tapahtumia. Tulevaisuudesta keskustellaan myös, pohdintaa, mitä se voisi olla. Keskeistä on mieltä askarruttavien asioiden ja ilmiöiden tutkiminen yhdessä. Tavoitteiden asettaminen ja keinot niiden saavuttamiseksi löydetään asiakaslähtöisesti yhteistyöllä. Edistyksen huomioiminen on oleellisen tärkeä osa terapiaa. Terapiassa tutkitaan ajatustapoja ja niiden yhteyksiä tunteisiin ja käyttäytymiseen. Tavoitteena on oppia tunnistamaan haitallisia ajatusmalleja, jotka aiheuttavat sekä ylläpitävät ahdistusta, masennusta tai muuta oireilua. Liikkeelle lähdetään aina asiakkaan tarpeista ja toiveista ja työskentelytapa räätälöidään sen mukaisesti. Hyvässä dialogissa korostuvat läsnäolo, arvostaminen ja syväkuuntelu eli kuunnellaan sekä korvilla että keholla. Terapiassa kehittyy reflektio eli oman toiminnan, omien ajatusten ja tunteiden syvällinen tutkiminen. Itsereflektointi on ihmisen tärkeimpiä taitoja, sillä vain tarkastelemalla omaa tekemistään on mahdollista kehittää omaa toimintaansa.
Olen aiemmin työskennellyt sairaanhoitajana addiktiosairauksien parissa useita vuosia. Psykoterapeutiksi olen valmistunut vuonna 2014. Skeematerapiaopintoja olen suorittanut vuonna 2021. Olen myös valmistunut työnohjaaja (Dialogic). Olen kognitiivisessa lyhytterapiakoulutuksessa (Integrum).
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Työuupumus sekä työhön liittyvät kuormittavat tekijät, addiktiokäyttäytyminen, elämäntapamuutokset, elämänkriisit, yksinäisyys, eläköitymisen haasteet, motivaatio-ongelmat
Sairaanhoitaja, psykoterapeutti, seksuaalineuvoja (seksologian opintojen taso 1), työnohjaaja
Ratkaisukeskeinen, kognitiivinen
Yksilöpsykoterapia