Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Olen työskennellyt pitkään hyvinvointialueella psykologina. Työssäni olen kohdannut hyvin erilaisia ja eritasoisia ongelmia, joista asiakkaat kärsivät. Olen toteuttanut sekä lyhyitä että vuosikausia jatkuneita hoitojaksoja. On tärkeää ymmärtää toista, miten hän näkee itsensä, muut, maailman ja itsensä sen osana. Hyödynnän psykoterapiassa integratiivista lähestymistapaa, eli käytän monipuolisia työtapoja, joista sovitaan asiakkaan kanssa.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Olen työskennellyt pitkään kliinisenä psykologina etenkin kuntoutuksen parissa. Erityisesti olen kiinnostunut eri menetelmien integratiivisesta hyödyntämisestä asiakastyössä. Olen työskennellyt aiemmin oppimisvaikeuksien tutkijana Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella ja Niilo Mäki Instituutissa. Ihmistä voidaankin tarkastella eri kulmista.
Psykologi, kasvatustieteen kandidaatti, psykoterapeutti
Integratiivinen