Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Lämpimästi tervetuloa vastaanotolleni. Olen perhepsykoterapeutti ja olen toiminut hoito- ja terapiatyössä yli 30 vuotta. Päätoimisesti olen toiminut perhepsykoterapeuttina vuodesta 2001. Ammattitaitoani olen ylläpitänyt useilla täydennyskoulutuksilla. Erikoistumiskoulutuksena minulla on psykofyysisen psykoterapian menetelmäkoulutus. Työkokemusta minulle on kertynyt päihdehuollossa, aikuispsykiatriassa, erikoissairaanhoidon lastenpsykiatriassa sekä lastensuojelun asiakasperheiden parissa. Lisäksi olen toiminut työnohjaajana ja perhehoitotyön konsulttina terveyden- ja sosiaalihuollon yksiköissä. Teen myös akuuttien kriisien hoito ja tunnekeskeistä terapiaa.
Psykoterapian keskeinen elementti on luottamus, joka syntyy ihmistä kuuntelevassa ja kunnioittavassa suhteessa, jossa ihminen tulee aidosti kohdatuksi. Työtäni ohjaavat arvot ovat avoin kohtaaminen, hyväksyminen, yhdenvertaisuus, arvostus ja kunnioitus. Psykoterapiaprosessissa pyritään synnyttämään yhteisen tutkimisen tila, jossa jokin uusi ja erilainen tulee mahdolliseksi. Parhaimmillaan ihmiselle tai perheelle mahdollistuu uudenlainen ymmärrys itsestä ja itselle merkityksellisistä suhteista ja tärkeistä emotionaalisista asioista. Uskon, että ihmisellä on kyky nousta vaikeuksien yläpuolelle. Mikä estää sinua nousemasta? Tutkitaan sitä yhdessä.
Työkokemusta minulle on kertynyt päihdehuollossa, aikuispsykiatriassa, erikoissairaanhoidon lastenpsykiatriassa sekä lastensuojelun asiakasperheiden parissa. Lisäksi olen toiminut työnohjaajana ja perhehoitotyön konsulttina terveyden- ja sosiaalihuollon yksiköissä. Lisäksi olen erikoistunut kehoterapeuttisiin menetelmiin ammattikorkeakoulun erikoistumislinjalla. Työskentelen aikuisten, pariskuntien ja perheiden kanssa sekä yksilö- että perhelähtöisesti.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Masennus, ahdistuneisuus, parisuhde- ja perheongelmat, erityislasten vanhemmuus, uusperheet, monimutoiset- ja sateenkaariperheet työuupumus, adhd ja autismin kirjo lasten vanhemmuus, vuorovaikutus ja tunne-elämän ongelmat, erovanhemmuus ja menneisyyden käsittely perheterapia menetelmin ja akuutin kriisin hoito, sekä traumaattiset kokemukset, syöpää ja muita vakavia sairauksia sairastavien psyykkinen tuki.
Mielenterveyshoitaja, psykoterapeutti, EMDR I-II
Systeeminen ja integratiivinen perhepsykoterapia, voimavarasuuntautunut ratkaisukeskeinen ja tunnekeskeinen terapia
Perheterapia