Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Psykoterapeutti Hanna Heinonen
Minulle on tärkeää läsnäoleva ja myötätuntoinen tapa olla vuorovaikutuksessa. Korostan sitä, mitä konkreettisia toiminnan muutoksia voi tehdä elämässä ja tärkeää on oman toimijuuden lisääntyminen elämässä. Autan asiakasta vahvistamaan niitä asioita tai puolia, jotka ovat toimivia tai tuovat hyvää oloa ja iloa elämässä. Pidän toiminnallisista ja aktivoivista menetelmistä, joita voidaan tarpeen mukaan käyttää.
Tapaamisissa muodostetaan ensin yhteistä jaettua käsitystä siihen, mitkä ovat tyytymättömyyttä tai huonoa oloa tuottavia tai ylläpitäviä tekijöitä nykyelämässä. Tämän pohjalta lähdetään työskentelemään yhdessä asetettujen tavoitteiden mukaisesti asiakaslähtöisesti ja joustavasti. Tavoitteet voivat myös muuttua terapian aikana. Terapian tarkoituksena on tukea muutosta omassa elämässä. Työskentelytapani on joustavasti ja integratiivisesti valita eri terapiamenetelmiä käyttäen mm. skeematyöskentelyä, hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiä, myötätuntosuuntautunutta näkökulmaa, tietoisuustaitomenetelmiä, tunnetyöskentelyä sekä käyttäytymistä aktivoivia menetelmiä. Työskentelyote on kokemuksellinen ja toiminnallinen. Terapiassa tehdään usein kokemuksellisia harjoitteita. Terapiatapaamisten välillä on suositeltavaa myös harjoitella terapiassa käytyä asioita tai tehdä esim. kotitehtäviä. Terapiatyöskentely on avointa siten, että terapiassa pyrin selittämään asiakkaalle, miksi esim. jokin kotitehtävä on hyödyllinen tai miksi jokin harjoite tehdään. Asiakas on itse mukana viestimässä sitä, millaiset työskentelytavat ovat hänelle hyödyllisiä.
Minulla on kokemusta työskennellä lasten, nuorten ja aikuisten kanssa. Minulla on kriisityöskentelystä kokemusta muutaman vuoden ajalta kriisityöryhmässä ollessani.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Hyväksymis- ja omistautumisterapia, skeematerapia, myötätuntosuuntautuneisuus ja toiminnalliset menetelmät.
Psykoterapeutti, psykologian maisteri
Kognitiivis-integratiivinen
Yksilöpsykoterapia