Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Psykoterapeutti Elisa Halonen
Terapeuttista asiakastyötä olen tehnyt vuodesta 1985 lähtien nuorista aikuisista ikäihmisiin. Yksilö-, pari-, perhe-, ja ryhmätyöstä on kertynyt kokemusta. Sosiaali- ja diakoniatyön taustaani liittyen pidän tärkeänä asiakkaan kokonaisvaltaista kohtaamista ja pyrin tunnistamaan kaikki tekijät, jotka vaikuttavat ihmisen arkeen ja elämään. Terapeuttina pyrin löytämään asiakkaan omat vahvuudet ja tuen niiden kehittämistä sekä mahdollisuutta niiden käyttämiseen arjessa.
Ratkaisukeskeinen psykoterapiakoulutukseni on vahvistanut asiakaslähtöistä tavoitteellista työskentelyä, jossa olet oman elämäsi kokemusasiantuntija. Valmiita ratkaisuja ei ole mutta yhteistyöllä ja uusilla näkökulmilla niitä on löydettävissä. Pienin askelin kohti tulevaa. Voimavara- ja ratkaisukeskeisten menetelmien lisäksi menetelmiini kuuluu: Skeematerapeuttinen tunnelukkotyöskentely, joka pohjautuu kognitiiviseen psykoterapiaan, jossa muutetaan ajattelua ja käyttäytymistä. Toiminnalliset ja luovat menetelmät (toiminnallinen ryhmänohjaajakoulutus ja keskeneräinen psykodraamaohjaajakoulutus). Tavoitteen mukaisia väliaikatehtäviäkin voidaan suunnitella yhdessä.
Kiinnostuin luonnon tutkituista terveysvaikutuksista ratkaisukeskeisessä puutarhaterapiakoulutuksessani ja olen hyödyntänyt vihreän hoivan menetelmiä muun hoidon ohella mm. masennuksen, stressin ja unettomuuden lieventämiseen. Erilaiset rentoutusmenetelmät, mielikuvatyöskentely ja viiden pisteen korva-akupunktiokaan eivät ole vieraita menetelmiä. Vertaistuki ja ryhmät ovat olleet osa terapeuttista työskentelyäni vuosikausia sillä vertaisuudessa on voimaa: Ryhmässä voi turvallisessa ympäristössä harjoitella vuorovaikutus-/tunnetaitoja ja saada uusia näkökulmia.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Ihminen kokonaisuutena, työhyvinvointi, riippuvuuskäyttäytymisen (päihteet/pelaaminen/ruoka/seksi/porno/netti/läheis-riippuvuus) taustatekijöineen, ratkaisukeskeisyys ja toiminnalliset menetelmät yksilö-ja ryhmäterapiassa, luovuuden herättely, luonnon käyttäminen kuntoutuksessa, sosiaali-ja terveysalan työnohjaukset ja koulutukset
Psykoterapeutti, diakoni, sosiaalityöntekijä, työnohjaaja, toiminnallinen ryhmänohjaaja, puutarhaterapeutti
Ratkaisukeskeinen, kognitiivinen
Yksilöpsykoterapia, vaativa lääkinnällinen kuntoutus (aikuiset)