Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Meille kaikille on tärkeää tuntea itsemme hyväksytyksi ja tulla nähdyksi omana itsenämme, tasa-arvoisena yksilönä ja oman elämämme päättäjänä.
Psykoterapiassa etsimme toimivia tapoja kohdata psyykkisiä haasteita kuten esimerkiksi masennusta, ahdistusta ja itsetunto-ongelmia .
Terapiassa on tärkeää luottamuksellisuus ja omien tarpeiden ja tavoitteiden löytyminen ja niiden mukainen toiminta.
Terapiassa tutkimme erilaisia näkökulmia keskustellen ja harjoitusten avulla.
Olen ratkaisukeskeinen psykoterapeutti (2012). Sen lisäksi olen opiskellut kognitiivista lyhytterapiaa 2018-2020 ja hypnoterapiaa 2021.
Peruskoulutukseltani olen fysioterapeutti ja työskennellyt pitkään Neurologian klinikalla kuntoutusohjaajana. Olen myös työnohjaaja.
Terapeuttina olen ymmärtäväinen, ennakkoluuloton ja huumorintajuinen.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Ahdistuneisuushäiriöt, masennus, surun käsitteleminen, työuupumus, vakava sairastuminen
Psykoterapeutti, fysioterapeutti, mindfulness-ohjaaja
Ratkaisukeskeinen
Yksilöpsykoterapia