Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Tero Koivisto
Psykoterapeutti
Pitkä kognitiivisen psykoterapian menetelmäkoulutus. Psykodynaaminen viitekehys. Intergratiiviset ja lyhytpsykoterapian menetelmät.

Psykodynaaminen psykoterapia perustuu psykoanalyyttiseen mielen teoriaan. Oleellista siinä on, että ihmismielestä on selkeä nykytutkimukseen perustuva näkemys, aivotutkimus mukaan lukien.
Tietoisen mielen taustalla vaikuttaa myös toisenlaisia voimia, joiden toiminta ei ole samalla tavalla rationaalista. Puhumme tässä yhteydessä piilotajunnasta. Piilotajunnan voimat vaikuttavat siihen, miten olemme suhteessa itseemme ja muihin. Näillä voimilla on merkitystä myös siinä, miten oireilemme psyykkisesti. Varhaisilla ihmissuhteilla on suuri merkitys siinä, miten näiden oman mielen erilaisten voimien kanssa olemme oppineet tulemaan toimeen.
Psykodynaamisessa psykoterapiassa työskentely hoitosuhteessa on tiivistä, useimmiten kaksi kertaa viikossa tapahtuvaa ja lähtökohtainen ajatus on, että terapia voisi kestää niin pitkään kuin on tarpeen. Näin vaikeiden asioiden äärelle voi asettua rauhassa. Terapiassa on vapaus puhua kaikesta, mitä mieleen tulee. Terapeutti auttaa jäsentämään kuulemaansa ja on tukena siinä, että omista vaikeista tunteista kumpuavat esteet puhumisen tiellä vähitellen helpottavat.
Terapiaprosessissa omat vuorovaikutustavat tulevat vähitellen näkyviin myös suhteessa psykoterapeuttiin. Terapiasuhteessa näistä ilmiöistä voi terapeutin kanssa vapaasti puhua ja niitä yritetään ymmärtää paremmin. Kaikenlaisia tunteita voi herätä terapian kuluessa, kaikesta voi ja on hyvä puhua. Näin on mahdollista saavuttaa suurempaa joustavuutta ja sisäistä vapautta toimia omassa elämässä niin, että elämä tuntuu omalta.
Tiivis työskentely ei tarjoa vain välitöntä helpotusta vaan sen on tarkoitus tehdä oman mielen kuuntelusta ja ymmärtämisestä jotain, mikä kulkee aina mukana. Yhtenä tavoitteena on siis, että terapian päätyttyä terapian käynyt voisi olla terapeutti itselleen. Elämään vääjäämättä kuuluvat vaikeudet on helpompi kohdata, kun oma kyky tehdä psyykkistä työtä on parempi.
Psykodynaamisen terapeutin koulutus on pitkä ja intensiivinen prosessi. Se vaatii psykoterapeutilta seminaariopetusten ja työnohjausten lisäksi oman henkilökohtaisen riittävän pitkän psykoanalyyttisen psykoterapian tai psykoanalyysin. Tämä on yksi tärkeä laadun tae tässä terapiasuuntauksessa.
Psykodynaaminen psykoterapia sopii, jos olet kiinnostunut tutkimaan omaa mieltäsi yhdessä toisen ihmisen, ammattilaisen, kanssa.
Psykoterapeutti
Pitkä kognitiivisen psykoterapian menetelmäkoulutus. Psykodynaaminen viitekehys. Intergratiiviset ja lyhytpsykoterapian menetelmät.
Minulla on pitkä kokemus avopolikliinisesta psykiatriasta. Kokemusta työ- ja opiskeluelämän haasteiden, sekä perhe- ja ihmissuhdekysymysten parissa työskentelemisestä.
Erityisosaamista addiktio-ongelmien ja addiktio-ongelmista kärsivien perheiden kanssa työskentelystä.
Pitkä kognitiivisen psykoterapian menetelmäkoulutus. Psykodynaaminen viitekehys. Intergratiiviset ja lyhytpsykoterapian menetelmät. Kriisi- ja traumaterapian pitkä täydennyskoulutus.
Psykoterapian tavoitteena on lisätä ymmärrystä oman mielen ja tunne-elämän toiminnasta. Psyykkiset oireet tuottavat kärsimystä ja sitovat energiaa. Lisääntyvä ymmärrys oman mielen toiminnasta vapauttaa voimavaroja elämän myönteisten sisältöjen tavoittelemiseen. Työskentelyn keskeinen tavoite on saavuttaa turvallinen, luottamuksellinen ja utelias yhteistyösuhde, jonka puitteissa on turvallista tutkia myös kaikkein vaikeimpia tuntemuksia ja ajatuksia, itselle sopivalla etenemisvauhdilla.
Olen käytettävissä pitkiin kuntoutuspsykoterapioihin, lyhyempiin, määrämittaisiin työskentelyjaksoihin tai yksittäisiin kriisi- ja neuvontakäynteihin.

Psykoterapeutti, ryhmäpsykoterapeutti, seksuaaliterapeutti
Työskentelytapani on kunnioittava, luotettava, luonteva, voimavaroihin ja dialogiin keskittyvää. Tavoitteena elämänhallinnan, mielekkyyden ja tasapainon saavuttaminen.
Haluatko vahvistaa itseymmärrystäsi ja saada vertaistukea? Haluatko saada tukea arkeen ja harjoitella vuorovaikutustaitoja turvallisessa ympäristössä?
Et ole yksin ajatustesi kanssa, liity mukaan ryhmäpsykoterapiaryhmään, jossa löydät voimaa vuorovaikutuksesta ja yhdessä olemisesta
Psykoterapeuttina olen kuunteleva kanssakulkijana, jossa käytän omaa ammattitaitoani löytääksemme asiakkaan voimavaroja muutoksen tukemiseen. Kannustan asiakkaitani tutustumaan menneisyyteensä ja menneen vaikutuksiin nykyisyydessä. Olen kannustava, luotettava, asiakaslähtöinen ja lempeä. Tulevaisuuteen suuntautuminen ja tavoitteiden asettaminen terapiatyölle kuuluu prosessiin ja näissä tilanteissa on hyvä olla päättäväinen ja jämpti. Toivon antavani asiakkailleni peilin, joka resonoi heidän tahdissaan. Terapeuttina huomaan, että joissain tilanteissa asiakastyössä voin olla pitkiäkin aikoja peili ilman varsinaista puhetta. Joidenkin asiakkaiden kanssa huomaan, että he kaipaavat aktiivisia näkemyksiäni ja apuja oman mielensisällön kanssa työskentelyyn. Terapeuttina tunnustelen voimallisesti tilanteessa ja tilassa olevia tunteita ja autan myös asiakasta näiden tunteiden tunnistamisessa ja kokemisessa. Haen herkästi lisätietoa teoriasta istunnoilla kohtaamiin pulmiin. Pidän todella paljon myös parien ja ryhmien kanssa työskentelystä, sillä tässä saan tukea omalle ryhmäanalyyttiselle näkemykselleni, jossa pystyn tarkastelemaan tilassa olevan dynamiikan muutoksi. Psykoterapeuttina olen aktiivinen hakemaan lisätietoa, tarkastelemaan tilanteita erikulmista objektiivisesti sekä empaattinen katsomalla tilannetta hiukan etäältä.
Istunnot perustuvat avoimeen dialogiin, jonka aihealueet määräytyvät asiakkaan tarpeen mukaisesti. Istunnoilla keskitytään tunteiden tutkimiseen ja kohtaamiseen. Dialogissa peilataan menneisyyden vaikutuksia nykyisyyteen. Tutustutaan asiakkaan historiaan lapsuudesta nykyisyyteen ja pohditaan skeematerapiaa sekä dialektistä käyttäytymisterapiaa apuna käyttäen menneisyydestä jääneitä häntiä, jotka estävät toimimasta mielekkäästi ja joiden vaikutus näyttäytyy nykyisyydessä haitallisena toimintatapana. Psykodynaaminen työote perustuu lähinnä menneisyyden vaikutusten tarkasteluun, tunnistamiseen ja oivallukseen nykyisyyden toimintatavoissa.
Asiakasryhmät: Nuoret, nuoret aikuiset ja aikuiset, parit ja ryhmät.

Psykoterapeutti
Perheneuvolan sosiaalityöntekijä ja psykodynaaminen yksilöpsykoterapeutti. Kokemusta vanhempain tukemisesta ja työskentelystä lastensuojelun kanssa.
Olen kannustava ja positiivinen terapeutti. Yhdessä asiakkaan kanssa pohditaan, tutkitaan ja etsitään poispääsyä mahdollisesti jo pitkään jumittuneesta tilanteesta. Terapiassa edetään asiakkaan ehdoilla ja hänen tarpeitaan kuunnellen.
Välillä edetään harppauksittain ja välillä rauhallisempaan tahtiin. Välillä tulee myös takapakkeja. Pidän tärkeänä varhaisia vaiheita asiakkaan elämässä ja niiden vaikutusta nykypäivään. Tutkitaan ja pohdiskellaan asiakkaan kanssa tämän elämän kipukohtia ja selviytymistä elämän haasteista.
Monilla asiakkailla on koettuja traumoja elämässään. Uskon, että traumat jäävät kehoon. Traumoja voidaan kuitenkin purkaa kehollisilla menetelmillä mm. hengityksellä. Voidaan käsitellä myös tunnelukkoja, joita asiakkaalla voi olla.
Työskentelen aikuisten kela- kuntoutusterapiassa olevien asiakkaiden sekä itsemaksavien kanssa. Masennus- ja työuupumusasiakkaiden kanssa. Tapaan kriisi- ja trauma asiakkaita.
2

Psykoterapeutti, lastenpsykiatrian erikoislääkäri
Olen psykoanalyytikko ja psykodynaamisen viitekehyksen kouluttajapsykoterapeutti. Hoidan lapsia, nuoria ja aikuisia.
Ei uusia asiakkaita. Ajanvaraus vain nykyisille asiakkaille.
Voit myös olla yhteydessä suoraan terapeuttiin sähköpostitse [email protected]
Pidän itseäni empaattisena, kuuntelemaan kykenevänä sekä rauhallisena terapeuttina, erikoislääkärinä ja ihmisenä. Luotan saamiini erinomaisiin koulutuksiin psykoterapiatyössä sekä muutenkin potilaiden ja ihmisten kohtaamisessa sekä pitkään työkokemukseeni. Olen kliinisesti eli potilaiden hoidossa erittäin kokenut, mikä tarkoittaa yli 3 vuosikymmentä lastenpsykiatrisessa erikoissairaanhoidossa työryhmien johtajana ja sen lisäksi 15 vuotta psykoanalyytikon tai -terapeutin työssä omalla vastaanotollani. Tämä kaikki tekee myös nöyräksi omien taitojen rajallisuuden sekä ihmisten vaikeiden elämänkohtaloiden äärellä. Miellän psykoterapiatyön ammatillisesti hallittuna auttamisyrityksenä silloin, kun ihminen on omien kehitysristiriitojensa, oireidensa, elämäntilanteensa vanki ja haluaa itse tutkia mieltään ja löytää oivalluksia sisäisten ristiriitojensa ratkaisuun tai selvitä vaikeasta elämänvaiheesta. En pelkää ottaa esille vaikeita teemoja ja tiedän kykeneväni avoimeen ja rehelliseen kommunikaatioon.
Tapani työskennellä perustuu terapeutin ja potilaan välille rakentuvaan luottamukselliseen ja turvalliseen suhteeseen. Ymmärrys työskentelyä varten rakentuu keskustelusta. Tärkeintä on se, että potilas saa kertoa omassa mielessään olevista tunteista ja ajatuksista tai myös ruumiillisista tuntemuksistaan mahdollisimman vapaasti ja omalla tavallaan. Terapeutin tehtävä on auttaa kertomisessa kysymyksin, selventämällä, pukemalla sanoiksi. Työskentelyyn ei kuulu harjoituksia, tehtäviä tai toiminnallisuutta. Pidemmässä psykoterapiahoidossa potilaalla on hyvä olla erikseen oma hoitava lääkäri, joka vastaa esim. mahdollisista sairauslomista tai lääkehoidosta.
Ammatillinen osaamiseni kohdistuu erityisesti kaikenikäisten psyykkisen kehityksen esteistä ristiriidoista aiheutuviin oireisiin ja ongelmiin sekä niihin liittyviin vuorovaikutushäiriöihin lähimmissä ihmissuhteissa. 15 vuoden työskentely sekä erityisesti varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapiakoulutus antavat erityisen valmiuden raskauden aikaisten ja varhaisen vuorovaikutuksen sekä varhaiskehityksen ongelmien hoitoon. Olen kiinnostunut ottamaan vastaan kaikenikäisiä ihmisiä, jotka haluavat apua hankalalta tuntuvaan elämäntilanteeseen tai psyykkisiin oireisiin tai ongelmiin.
Ei uusia asiakkaita. Ajanvaraus vain nykyisille asiakkaille.
