Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Terapeuttina minulle on tärkeää turvallinen ja luottamuksellinen sekä asiakasta motivoiva yhteistyösuhde. Työskentelytapani on aktiivinen ja osallistava, mutta samalla empaattinen, herkällä korvalla kuunteleva ja tilaa antava. Pidän tärkeänä, että vastaanotollani asiakas kokee tulevansa kohdatuksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi. Ajatusten ja tunteiden työstämisen lisäksi pidän kehollisuutta ja sen huomioimista tärkeänä osana terapiatyöskentelyä. Siksi otankin mielelläni kehon liikettä mukaan työskentelyyn. Uskon myös, että muun aktiivisen toiminnan kautta voidaan saada vaikuttavuutta terapiatyöhön.
Jokainen terapiakontakti muotoutuu yksilöllisesti asiakkaan tarpeen mukaan. Ensimmäisillä käynneillä asiakkaan kanssa selvitetään lähtökohdat ja muutostoiveet. Tavoitteet työskentelylle asetetaan yhdessä. Tapaamisilla tarkistelemme ajatuksien ja tunteiden yhteyksiä sekä kehon reagointia niihin. Voimme tutkia niin keinoja ympäröivän maailman tulkinnan säätelyyn ja sen tuottaman tiedon käsittelyyn kuin rentoutumiseen ja tunteidensäätelyyn. Käytössä on integratiivisesti kognitiivisen ja psykofyysisen psykoterapian tekniikoita, jotka valikoituvat asiakkaan tarpeisiin sopien. Työskentelyssä voidaan hyödyntää minätilojen terapian menetelmien lisäksi myös hypnoosia. Psykoterapeuttiopintojeni kautta saan tiivistä työnohjausta työskentelyni tueksi.
Tapaamisten olisi hyvä toteutua mielellään kerran viikossa. Näin mahdollistetaan aktiivisen työskentelyn aikaansaama hyöty. Istuntojen väliin voidaan sopia välitehtäviä, joiden tarkoituksena on harjoitella oman toiminnan havainnointia ja mahdollistaa uusien opittujen toimintamallien harjoittelu.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Kriisi- ja traumatyöskentely, ahdistus, masennus, kehollisuus terapiatyöskentelyssä
Sairaanhoitaja, ensihoitaja, mielenterveys-, kriisi- ja traumatyön erikoistumisopinnot, psykofyysisen psykoterapian perusteet
Kognitiivis-integratiivinen sis. hypnoterapia
Ei vielä, valmistuminen 12/2026