Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Huomioithan, että vastaanotan asiakkaita tällä hetkellä ensisijaisesti Tampereen Satakunnankadun toimipisteellä.
Työskentelin uran alussa noin 10 vuotta erilaisissa julkisen puolen työtehtävissä psykologina (YTHS, koulupsykologi, terveyskeskus, lastenpsykiatrinen projekti). Sen jälkeen olen ollut kokoaikaisena yksilöpsykoterapeuttina 18 vuoden ajan saatuani koulutuksen psykoanalyyttisena psykoterapeuttina ja pätevyyden Kela-terapioihin. Yksityisenä toimiessani suuri ryhmä vastaanotolla ovat olleet nuoret aikuiset (n. 23-39-vuotiaat), joiden kanssa työskentelyn olen kokenut erittäin motivoivaksi. On hienoa auttaa nuori ihminen siivilleen, missä pitkän terapian merkitys on usein ratkaisevaa. Vastaanotan toki myös iältään vanhempia, mutta alle 20-vuotiaita en hoida vastaanotollani.
Käytän kaikkea koulutustani, työkokemusta ja elämänkokemustani psykoterapioissa pyrkien auttamaan terapiassa olevaa löytämään uutta suuntaa elämälleen. Olen tilaa antava, mutta keskusteleva psykoterapeutti, ihmisen hyväksyminen omanlaisenaan on lähtökohtani. Muutosta toki haetaan mutta asiakkaan omilla ehdoilla. Tuntien ilmapiirin pyrin pitämään rauhallisena ja tukevana, kaikenlaisten tunteiden ja ajatusten ilmaiseminen on sallittua ja toivottua jotta ihminen voisi vapautua jo usein lapsuudessa alkaneista traumoista ja vaikeista kokemuksista ja pienentää terapian aikana usein raskasta taakkaansa.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Urani aikana olen erikoistunut hoitamaan nuoruusikäisiä ja nuoria aikuisia. Opiskelijat ovat olleet suuri ryhmä joille olen antanut pitkää, useimmiten Kela-tukemaa terapiaa. Monenlaiset nuoruusikään liittyvät aihepiirit ja ongelmat ovat tulleet tutuiksi. Ehkä kolmasosa asiakkaista on varttuneempia.
Psykoterapeutti, kasvatustieteiden maisteri, psykologi
Psykoanalyyttinen
Yksilöpsykoterapia