Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Lea Salonen
Psykoterapeuttina haluan auttaa asiakastani tulemaan tietoiseksi omasta tavastaan toimia. Terapiassa voimme yhdessä hakea uusia näkökulmia entisten toimimattomien ja mahdollisesti kärsimystä aiheuttavien ajatus- ja toimintamallien tilalle. Minulla on pitkäaikainen kokemus työskentelystä vakavasti sairastuneiden aikuisten ja nuorten parissa, sekä heidän perheidensä kanssa. Ratkaisukeskeisen- ja kognitiivisen lyhytpsykoterapian lisäpätevyyden lisäksi olen peruskoulutukseltani fysioterapeutti ja minulla on myös työnohjaajakoulutus. Olen käynyt ”hengitys itsesäätelyn ja vuorovaikutuksen tukena”- koulutuksen, jonka menetelmät pohjautuvat psykofyysiseen hengitysterapiaan. Psykofyysinen hengitysterapia sisältää erilaisia menetelmiä, joiden avulla voidaan edistää tasapainoisen hengityksen oppimista ja sitä kautta vaikuttaa laajasti ihmisen terveyteen.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Masennus- ja ahdistuneisuushäiriöt, elämänkriisit, työuupumus, paniikki- ja pakko-oireet
Psykoterapeutti, fysioterapeutti, kognitiivisen lyhytterapian erityispätevyys, työnohjaaja (STOry)
Ratkaisukeskeinen
Yksilöpsykoterapia