Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Elina Rantamäki
Ihmisten välisen vuorovaikutuksen asiantuntijana painotukseni on erityisesti suhteen viestinnässä. Puhuminen auttaa aina – näin tohdin väittää – ja useimmiten tuloksena on itsensä parempi ymmärtäminen, ajatuksiensa hyväksyminen sekä armollisuus ja kunnioitus itseä sekä kumppania kohtaan. Kommunikaatiovaikeudet ovat parisuhteessa yleisimpiä syitä hakeutua terapiaan. En tarjoa terapiaa, mutta uskon, että moni asia voi ratketa hyvän viestinnän keinoin, kun asioista puhutaan oikealla tavalla.
Seksistä puhuminen lähentää ja vahvistaa parisuhdetta. Seksuaalisuus koskettaa meitä jokaista kaiken aikaa ja on olennainen sekä erottamaton osa ihmisyyttä. Usein ihmisen seksuaalisuus voi kuitenkin olla se herkin osa-alue – ja siinä voi heijastua monet muut parisuhteessa esiintyvät haasteet ja ongelmat. Seksuaalineuvojana paneudun myös intiimeihin asioihin, jotka usein voivat tuntua tabuilta. On vaikeaa puhua omista haluistamme, tarpeistamme, toiveistamme tai seksuaalisuudestamme, koska moneen asiaan liittyy niin paljon häpeää, haavoittuvuutta ja paljastumista. Turvallisessa ympäristössä on mahdollista puhua asioista niiden oikeilla nimillä ja tulla oikealla tavalla ymmärretyksi.
Olen valmistunut Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisestä filosofian maisteriksi (2013). Valmistuin kansainvälisestä kulttuurienvälisen viestinnän maisteriohjelmasta, ja kimmokkeen jatkokouluttautua seksuaalineuvojaksi (2015) sain graduni ansiosta, joka käsitteli "friends with benefits" -suhteita eli ystävien välisiä seksisuhteita. Tutkimuksessa tarkastelin tämänkaltaisen suhteen merkityksiä ja interpersonaalista viestintää. Tutkimushaastattelut Helsingissä ja San Franciscossa inspiroivat minut myös asiakastyöhön ja parantamaan ihmisten välistä vuorovaikutusta ja seksielämää.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Parisuhteen vuorovaikutus, kommunikaatiovaikeudet, nykyajan ihmisuhteet, kulttuurienvälinen viestintä, seksi ja seksuaalisuus.
Filosofian maisteri, käyttäytymistieteet – kulttuurienvälinen viestintä, seksuaalineuvoja
Ei