Nostetaan sinut kynnyksesi yli
Kuva tulossa
Psykoterapeuttina olen empaattinen, asiakastani kuunteleva, arvostava ja tavoitteellinen. Vastaanotollani kuuntelen sinua tarkasti ja pyrin ymmärtämään haasteesi ja siihen vaikuttavat tekijät mahdollisimman hyvin, jotta pystyn löytämään parhaiten sinua auttavat hoitomenetelmät. Vien terapiaa eteen päin aktiivisesti, mutta sinun tahdillasi. Pystyn antamaan terapiaa sujuvasti sekä suomen että englannin kielellä.
Käytän vastaanotollani kognitiivisen käyttäytymisterapian hoitomenetelmiä, jotka ovat tutkittuja ja päteväksi todettuja. Hoitomenetelmät valitaan aina yhteistyössä asiakkaan kanssa ja ne sisältävät sekä kognitiivisia että käytännönläheisiä harjoituksia. Hoito pohjautuu käyttäytymisanalyyseihin, joiden avulla opetellaan ymmärtämään ongelmaa tai oiretta syvällisemmin. Hoidon alussa tutkitaan ongelmaa laukaisevia ja ylläpitäviä tekijöitä. Hoidossa keskitytään haitallisten ajatusten ja uskomusten tunnistamiseen ja käsittelyyn, sekä uusien selviytymiskeinojen opetteluun ja tunnereaktioiden säätelyn harjoitteluun. Menetelminä käytän mm. skeematerapiaa, Mindfullness -menetelmiä, hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) menetelmiä, ongelmanratkaisua, sovellettua rentoutusta, altistusta ja muita tutkimukseen pohjautuvia kognitiivisen käyttäytymisterapian menetelmiä.
Olen Valviran laillistama psykoterapeutti KELA-kuntoutuspsykoterapia pätevyydellä. Suuntaukseni on kognitiivinen käyttäytymisterapia (kontekstuaalinen ja prosessipohjainen suuntaus). Lisäksi olen suorittanut MSc Occupational Psychology -tutkinnon London Metropolitan yliopistossa ja minulla on Iso-Britannian Chartered Psychologist (CPsychol) -status. Minulla on monipuolista kokemusta erilaisten mielenterveysongelmien hoidosta, minkä lisäksi olen työskennellyt mm. ammatinvalinnanohjaajana sekä psykologian koulutus-, opetus-, tutkimus- ja suunnittelutehtävissä.
Työskentelen aikuisten ja yli 16-vuotiaiden nuorten kanssa. Kiinnostuksenani on etenkin ahdistusperäiset ongelmat.
Vastaanottoni on tuoksuton tila, joten tulethan lähivastaanotolle ilman hajusteita.
Huomioithan, että vastaanottohinta ei sisällä erillisten tutkimusten, toimenpiteiden tai lausuntojen hintaa. Vastaanottohinnan lisäksi veloitamme palvelumaksut voimassaolevan hinnaston mukaisesti. Varaamme oikeudet hintojen muutoksiin.
Mikäli toimitat meille Kelan yksilöpsykoterapian tai pari- ja perhepsykoterapian myönteisen päätöksen, saat vastaanottohinnasta Kela-korvauksen. (Lähtökohtaisesti tutustumiskäynti ei kuulu Kela-korvauksen piiriin). Kela-korvauksen jälkeen sinulle jää maksettavaksi vastaanottohinnasta omavastuuosuus. Omavastuuosuuden voit laskea vähentämällä yllä olevasta vastaanottohinnasta Kela-korvauksen määrän. Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä näet alapuolella.
Laskukaava vastaanottohinnan omavastuuosuudelle: vastaanottohinta - Kela korvaus = omavastuuosuus.
Esimerkkejä Kela-korvauksen määristä
Katso Kelan sivuilta lisää Kelan-korvauksista
Erityisiä kiinnostuksen kohteitani ovat ahdistusperäiset häiriöt (esim. sosiaalinen ahdistus, OCD, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriöt) sekä stressi ja työuupumus. Hoidan mielelläni myös muita mielenterveyden haasteita kuten traumaperäistä stressihäiriötä, päihdeongelmia (alkoholi, tupakka ja huumausaineet), painonhallinnan ongelmia, syömishäiriöitä, tapahäiriöitä, persoonallisuushäiriöitä, bipolaarista häiriötä ja masennusta. Menetelmistäni on hyötyä myös kipupotilaiden hoidossa, ADHD:n liittyvien keskittymisvaikeuksien ja tunnesäätelyn ongelmien hoidossa sekä sukupuoli-identiteettiin liittyvissä kysymyksissä.
Psykoterapeutti, EMDR-I, MSc Occupational Psychology
Kognitiivinen käyttäytymisterapia, kontekstuaalinen ja prosessipohjainen
Yksilöpsykoterapia