(09) 3158 9154

tai s-postitse: asiakaspalvelu (ät) terapiatalonoste.fi

Nostetaan sinut kynnyksesi yli

Nostelaiset esittäytyvät osa 7: Psykoterapiaopiskelija Heli Perälä

 

Olen Heli Perälä, psykoterapeuttiopiskelija Espoosta. Aloitin Nosteella työskentelyn tämän vuoden alussa. Pidän Nosteen Leppävaaran toimipisteessä vastaanottoa ammatinharjoittajana vielä tovin opiskelijahintaan. Kela-asiakkaita voin ottaa vastaan sitten vuodenvaihteen jälkeen.

Olen ollut kiinnostunut ihmismielestä oikeastaan aina. Lukiossa luin psykologiaa ja olen suorittanut psykologian perusopintoja myös avoimessa yliopistossa. Varsinaisen herätyksen terapiatyöhön koin kuitenkin vuonna 2008. Opetin tuolloin terveydenhuollon aineita lähihoitajille ja perhevapaani aikana koulullamme sattui tragedia, jonka jälkeen huomasin päätyneeni pitämään matalan kynnyksen keskusteluvastaanottoa terveyskeskuspsykologimme siirryttyä Kauhajoki-hankkeen palvelukseen. Koin aivan valtavan herätyksen: muistan ajatelleeni ”Tätä haluan tehdä loppuikäni”. Selvitin, mitä minulta vaaditaan, jotta voin hakea terapeuttiopintoihin ja sain edeltävät opintoni suoritettua 2010. Elämäntilanteeni vuoksi hakeuduin opiskelemaan vasta vuonna 2019, ja onnekseni pääsin myös sisään. Valmistuminen koittaa tämän vuoden joulukuun 9. päivä!

Terapiakenttä on hyvin eläväinen ja muuttuva mutta myös kovin monimuotoinen. Olen kiinnostunut esimerkiksi eri terapiamuotojen ”vaikuttavuudesta” ja sen arvioinnista asiakastyössä. Meitäkin on Nosteella useita eri psykoterapiasuuntausten edustajia ja psykoterapiaa voidaan tehdä hyvin erilaisista lähtökohdista käsin. Terapiasuhde on hyvin henkilökohtainen, ja se mikä toimii toisella, ei välttämättä toimi toisella. Tässä työssä eri psykoterapiasuuntausten edustajien olisikin hyvä muistaa omaa suuntausta varjelevien erojen keskellä ehkä se, mikä erilaisia psykoterapioita yhdistää; laadukas ja valvottu koulutus.

Kuulin Nosteesta opiskelukaveriltani, ja siksi aloin itsekin pohtia työskentelyä täällä. Häneltä saamani työnantajakuva on ollut valtavan positiivinen sekä myönteinen ja olen nyt tietysti myös itse havainnut, että hän ei ollut siinä väärässä. Nosteella asiat hoituvat nopeasti ja terapeuttien toiveet ja tarpeet otetaan huomioon. Järjestelmät ja työkalut ovat toimivia, eivätkä turhan monimutkaisia. Tilat ovat siistit ja avarat. Voin vain mennä, tehdä työni ja poistua, muut asiat järjestetään puolestani.

Minut on otettu vastaan todella hyvin Nosteella. Tuntuu, kuin olisin työskennellyt Nosteella jo pidempäänkin. Etenkin näin uutena yrittäjänä ja ammatinharjoittajana Noste on mitä mainioin paikka aloittaa. Olen saanut paljon tukea muulta työyhteisöltä, ja turvana on myös aina joku, jolta kysyä! Ajatusten vaihto kokeneempien terapeuttien kanssa on myös mukavaa.

Työskentelen vielä palkkatyöni ohella, joten Nosteella voin täysin vapaasti valita milloin työskentelen. Voin vapaasti vaikuttaa työskentelyaikoihini, joten voin vapaasti suunnitella myös vapaa-aikani. Omat vastaanottoaikani ovatkin siksi lähinnä iltaisin tai viikonloppuina. Voisin työskennellä myös etänä, jos haluaisin. Siksi esimerkiksi kesällä voin matkustaa Etelä-Pohjanmaalle (mistä olen kotoisin) ja pitää vastaanottoa sieltä käsin. Sitä olen itse asiassa tässä harkinnutkin. Voisin toki ehkä mennä myös Nosteen Seinäjoen toimipisteeseen ”kesätöihin”.

Nosteella parasta on ehdottomasti tämä työskentelyn helppous! Pohdin yrittäjyyttä ennen kuin aloitin, ja törmäsin usein pohtivani miten järjestää mikäkin varsinaiseen työhön liittyvä asia. Täällä ne kaikki hoidetaan puolestani! Esimerkiksi markkinointi, laskutus, ajanvaraus, järjestelmät jne. Perehdytys oli kattava ja sujui  joustavasti. Sain esimerkiksi heti alkuun kattavan perehdytyspaketin, jonka avulla oli helppoa tulla mukaan tähän yhteisöön. Järjestelmien käytöstä saa perehdytystä säännöllisesti (esimerkiksi kirjaaminen ja ajanvaraus, laskuttaminen ja siihen liittyvät asiat).

Tuntuu, että kysyypä mitä vaan aina joku vastaa. Meillä on esimerkiksi toimipistekohtainen whatsapp -ryhmä jossa tosiaan voi kysyä mitä vain mieleen juolahtaakin. Ja vastauksen saa aina tosi nopeasti! Olen Nosteella osallistunut tähän mennessä kahteen koulutukseen ”livenä”. Onneksi koulutukset myös tallennetaan, joten mikäli ei pääse osallistumaan, voi tallenteen käydä katsomassa itselleen paremmin sopivana aikana. Nosteen intrassa onkin hyvä koulutusmateriaalipankki.

Nyt on ollut upea talvi, pidän mm. laskettelusta ja hiihdosta, toki muukin talviurheilu käy. Pidän paljon myös eläimistä.  Perheeseemme kuuluu vuoden ikäinen australiankarjakoira, Chili, jonka kanssa tulee käveltyä pitkiäkin lenkkejä. Harrastan myös ratsastusta. Lisäksi moottoripyöräilen ja juoksen keskuspuistossa aamuisin. Tykkään myös tehdä käsitöitä. Uskon, että aktiivinen ja monipuolinen vapaa-aika on suuri voimavara.

Heli Perälä

Terapiatalo Noste/ Espoo

Varaa aika

Voit jättää myös sähköpostisi tai puhelinnumeron, niin olemme Sinuun yhteydessä!

Kyllä kiitos!